Asia oli 0ikeudessa.
Kemi-Tornion käräjäoikeudessa käsiteltiin myöhään keskiviikkoiltaan tapausta, jossa mönkijäkuski kiilasi moottoripyöräpoliisin kaksi kertaa sillankaiteeseen.
Moottoripyöräpoliisi loukkaantui vakavasti, menetti työkykynsä ja kärsii jatkuvista kivuista.
Syyttäjä vaatii mönkijäkuskille kaikkiaan yhdeksän vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta murhan yrityksestä.
Käräjäoikeus päätti pitää syytetyn edelleen vangittuna.
Syyttäjä vaatii myös, ettei syytettyä saa päästää ehdonalaiseen missään vaiheessa tulevaa vankeusrangaistustaan. Syyttäjän mukaan mies on mahdollisesti vaarallinen yhteiskunnalle ja muille ihmisille, minkä takia hänet täytyy toimittaa mielentilatutkimukseen.
Syytetyn rikoshistoriasta on ilmennyt, että mies on jo aiemmin tuomittu taposta, mistä hän on istunut vankeusrangaistusta. Lisäksi hän oli kiilausten tapahtuma-aikaan poliisin määräämässä ajokiellossa sekä ehdonalaisessa vankeusrangaistuksessa ja tutkinnassa oli miehen tekemiä huumausaine- ja rattijuopumusrikoksia.
Vielä meneillään olevan ehdonalaisen vankeusrangaistuksen syyttäjä vaatii tuomittavaksi ehdottomana, nyt käsiteltävän mahdollisen tuomion lisäksi.
Puolustus kiisti loppupuheenvuorossaan tekojen tahallisuuden sekä osittain vammojen laajuuden. Puolustuksen mukaan kiilaamiset johtuivat hallinnan menettämisestä eikä tekijän pakenemisella paikalta sekä ajoneuvon ja ajovarusteiden piilottamisella ole mitään tekemistä teon tahallisuuden kanssa.
– Poliisilla oli vähintään kaksi tilaisuutta mennä mönkijän ohi eikä jäädä rinnalle. Väitän, että kyseessä on poliisin virhearviointi ja siitä syntyi ensimmäinen kontakti, puolustusasianajaja totesi.
Syytteessä on puolustuksen mukaan kyse vain ja ainoastaan siitä, onko syytetyn teko ollut tahallinen. Tähän ei puolustusasianajajan mukaan löydy todisteita, vaan pikemminkin videolta voidaan erottaa yksittäisiä kuvia, jotka kertovat päinvastaista.
– Näkemyksemme mukaan vastaaja on päästettävä vapaaksi heti ja hänet tulee tuomita enintään vuoden mittaiseen vankeusrangaistukseen.
Tuomio tai välituomio tapauksesta annetaan myöhemmin. Myöhemmin käsitellään myös sitä, määrätäänkö syytetty mielentilatutkimukseen.
Katso todisteena käytetty poliisiauton tallennevideo. Video ei sovi herkille eikä sitä tule esittää lapsille.
(kopioitu Lapin Kansa lehdestä)

hemmon asianajajana. Vaan jonkun sekin on tehtävä ja asiakasta on puolustettava. Näin se vaan menee, kaikki mahdollinen on tehtävä.