Ego saattaa kyllä saada kolauksen kun kusiaisella mennään mutkassa ulkokautta litrasesta ohi ja sitten pyritään seuraavalla suoralla ajaa kusiainen kiinni, mutta ei ihan riitä voimat litrasessakaan.
Niinkö? Eikö riitäkään?
Vallan kauhiast miettisisisisin sitä.
Neljän tuhannesosan verran nopeampi malmikasan luotsaaja.
Ai saamari! Pääsit sivaltamaan ja julkisesti.
Okei, myönnän ilman vaikeuksia. Tonari on _oikeissa_käsissä_ nopeampi kuin kusiainen.
Ajamisen opetteluun tuollainen kusiainen on vain parempi. Jaa miksi?
- ei tarvitse pelätä koko ajan avauksissa että milloin lähtee perä alta
- kusiaisella voit opetella ottamaan avaukset rohkeammin
- jarruihin tultaessa nopeus ei ole kusiaisella niin hurja kuin tonarilla ja silloin tulee opeteltua paremmin sitä mutkaan tuloa ja mutkanopeutta
- kusiainen on kevyempi taittaa mutkaa kuin tonari
- tonari pyrkii pystyyn mutkissa samalla kun availlaan kaasua
- tonarin kanssa joutuu oikeasti painimaan ja ajamisesta tulee sitä kautta väkinäisempää
Jos ensiksi on tosiaan opetellut ajamaan kusiaisella niin väittäisin että tonari istuu sen jälkeen helpommin lapaseen. Olen itse todistanut kuskeja jotka ovat tehneet hypyn toisin päin, eli tonarista kusiaiseen ja ovat päivitelleet; "kyllä mä oon tienny että huono olen, mutta että näin huono!". Tonarin voimalla kun suoralla paikkaa aika paljon niitä mutkassa tehtyjä virheitä.
Sama toisinpäin.. Ilmeisesti kovin moni ei tuu ajatelleeks edes sitä, että jos oikeasti oppii ajamaan sillä tonnisella, niin sen jälkeen 600cc:llä on helppo ajaa.. Itte oon ajanu 8 vuotta 600cc:llä ja kohta 5v tonnisella, niin väitän oppineeni _ajamaan_ tuolla tonnisella paljon paremmin.
Tonninen:
- Täytyy varoa avauksissa, oppii kontrolloimaan kaasua ihan eri tavalla kuin 600cc:llä. Mitäs siinä oppii jos pystyy about runttaamaan hanan pohjaan melkeen aina?
- Tullaan jarrutuksiin niin kovaa, että nekin täytyy oppia hanskaamaan ihan eri tavalla.
- Hiukan raskaampi taittaa mutkaan, eli opitaan samalla viemään sitä pyörää. Sen jälkeen vielä kevyemmät tuntuu vielä helpommilta.
- Riippuu tonarista pyrkiikö pystyyn. Kannattaa vähän nostaakin pystyyn jos kunnolla avaa.
- "Painiminen" tehokkaan pyörän kanssa kehittää pyöränkäsittelytaitoja. Sutimen, keuliminen ja repiminen.. Sen jälkeen pienellä mopolla, jossa nuo ovat huomattavasti vähäisempiä, on paljon helpompi ajaa.
Toki jos vain taluttaa sitä tonnista mutkissa eikä opettele mitään muuta kuin ajamaan suoralla lujaa, niin ei se kauheesti hyödytä.
Samalla tavalla voi taluttaa muitakin pyöriä mutkissa. Tonnisella pääsee mutkissakin lujaa, ei siitä ole kiinni. Tavan katumotoristi ajaa mutkat ihan yhtä lujaa tonnisella kuin 600cc:llä, eikä ero huipputasollakaan 600cc luokkaan niin hirveä ole.
Eli mielestäni menee kyllä toisinpäin. Jos opettelee sillä tonnisella kunnolla ajamaan, ja tietysti opettelee linjat ja mutka-ajon kunnolla (tonninen _ei sulje_ niitä pois), niin on helppo siirtyä tehottomampaan mopoon.
Toisin päin ei onnistukaan niin helposti. Se voima tulee aina yllärinä ja aiheuttaa ongelmia, jos siihen ei ole tottunut.
Mieti parjaani sitä kun ajoit ekaa kertaa K5:llä radalla, oli kuulemma löysät pöksyssä, nimenomaan sen voiman takia..
Toki tonnisella on vaikeampaa, vaarallisempaa ja haastavampaa harrastellla rata-ajoa. Mutta ei se tarkoita, etteikö sillä oppis paremmin ajamaan..
600cc:llä et opi tehokkaan pyörän viemistä, mutta tonnisella voi opetella ihan samoja asioita kuin pienemmilläkin ja samalla oppii käsittelemään sitä tehoa (avaukset yms)..