nick-nack sanoi:
Jos Järkäleen postiin viittasit niin kannattaa huomioida että kyseessä lienee 2.3 litrainen motti, eli kyllä, kymmeniä nyyttoneita putkella.
No ei mun ollut tarkoitus keneenkään henkilöidä. OK, Rocketin kohdalla saattaa saadakkin tuon verran ulos. Tuskin kuitenkaan pelkillä ränneillä. Pienemmistä mosista jos alkaa tulla tuon verran enemmän, kannattaa alkaa epäilemään dynolappua, ellei mopo ollut alunperin kuristettu versio.
Kyllä, pidän tätä poliisien tapaa esimerkiksi tässä Seiskan uutisissa ihan naurettavana. Kehä 3sen melussa mitataan vakiomopoja. Jos olisi hitunenkaan valtaa vaikuttaa mihin mun veroeurot menee, inaakan ei menisi tälläiseen toimintaan.
Mutta kun otan pään pois pepusta ja katson missä maailmassa elän, olen aidosti valmis luopumaan koviata metelistä ja jatkamaan harrastamista vapaammin kuin tiukemmin säänneltynä. Yhtään ainoaa järkisyytä ei ole kovilla äänillä, nuo turvallisuusjutut kaikkein naurettavimpia. Kun radoilla Motoparkin ja Apparan lisäksi äänisääntely kasvaa, poistan turhan metelin myös siinä käytössä, luultavasti ajan yhtä kovaa ja nautin yhtä lailla.
Tilasin uudet killerit eilen Ducatiin, jos käyntilämmöt niillä pysyy kurissa, ajan killereillä jo tämänkin kesän vaikka Alastaroon, Botnialle ja Kemoraan ääntä mahtuukin. Kotarin mukana tuli Akran ränni, joka on laittamatta paikoilleen. Musta tule yhtään nopeampi Akran melulla. Siuntion crossrata taitaa olla seuraava joka menee näistä mun käyttämistä kiinni, Lohjalla siitä on lisäksi jonkin verran painetta. Molemmissa melun vuoksi. En ainakaan itse aio edesauttaa näiden harrastuspaikkojen sulkemista.
Edit: ja kadulla killerit kiinni tai vakiopönttö. Minua ei huvita edesauttaa katsastuspakkoa tai entistä tiukempaa valvontaa/lainsäädäntöä.