Moottorirata on väliaikainen tai pysyvä ajoneuvolla ajamiseen tarkoitettu alue, jossa ei ole voimassa tieliikennelain mukaiset liikennesäännöt.
Moottoriradalla ei ole voimassa tieliikennelain mukainen liikennevakuutus jos radalla harjoitetaan ajosuoritteeseen perustuvaa paremmuusjärjestykseen asettamista.
Moottorirata tulee eristää siten, että ajosuoritteet voidaan keskeyttää ajosuoritteiden aikana ennen kuin moottoriradalle voidaan saapua moottoriradan ulkopuolelta.
^päen persiistä se varmaan on, mutta toin ainakin tajuaa jos osaa lukea ja on selvinny peruskoulusta!!!
Ok. Tuo lakiehdotus kelpaisi minulle. Yksikään Suomessa oleva nykyinen moottorirata ei olisi moottorirata, koska niitä ei ole eristetty kolmannessa momentissa tarkoitetulla tavalla, joten liikennevakuutus olisi voimassa. Kiitos.
Jää myös hieman hämäräksi mitä tuo kolmas momentti ylipäätään tarkoittaa. Tarkoittaako se sitä, että ajo täytyy aina keskeyttää jos vaikkapa henkilö X saapuu varikolle pari tuntia muiden jälkeen vai tarkoittaako se sitä, ettei esimerkiksi varikolta (varikko ei ole sama asia kuin moottorirata) pääsisi radalle ilman, että ajosuoritteet keskeytetään? Olisiko tuollainen keskeyttäminen automaatio? Eli jos kesken kilpailun joutuu varikolle, niin muidenkin ajo keskeytyy automaattisesti?
Jos taas varikko lasketaan moottoriradaksi, niin tuleeko kaikkien radalla olevien ja myös varikolla mahdollisesti liikkuvien ajo keskeyttää ajoneuvon saapuessa sinne ja jos, niin kuinka se käytännössä toteutetaan? Pitäisikö kaikkiin ajoneuvoihin asentaa automaattinen sammutuslaitteisto, joka sammuttaa moottorin kun varikolle saapuu joku muu, kuten vaikkapa jalankulkija tai polkupyöräilijä? Kuinka siinä tapauksessa keskeytettäisiin vaikkapa moottorittomien ajoneuvojen (polkupyörä, reki ja hevonen, potkukelkka, rollaattori jne) ajosuoritteet radalla?
Kuka määrittelisi millaista aluetta aletaan kutsumaan moottoriradaksi? Olisiko muilla alueilla ajo kielletty ja mielellään myös täysin estetty kuin virallisilla teillä ja kaduilla ja moottoriradoilla vai kuinka ratkaistaisiin ongelma vakuutuksen voimassa olon suhteen alueilla jotka eivät olisi teitä, mutta eivät myösään moottoriratoja, esim. valmisteilla oleva moottorirata.
Mistä voi päätellä harjoitteleeko radalla ajava kuljettaja juuri tuollaiseen paremmuusjärjestykseen ajamista? Jos esim. treenamassa on BoTT-luokan kuski, jonka luokassa ei aja ketään muita kuskeja, niin tällöinhän hän ei voine ajaa tuollaista silmälläpitäen. Jos olen ajanut kilpaa edellisellä viikolla, mutta ilmoittanut .Orgin palstalla, että nyt sai kilpaileminen riittää, mutta menen kuitenkin ajamaan kilpapyörälläni, joka on samalla katulaillinen ja kilvellinen, radalle ns. omaa kovaa, niin onko kyseessä silloin momentin 2 tarkoittama tilanne vaiko ei ja jos on tai ei niin millä perustein?
Oman tulkintani mukaan 2 momentin kohta koskettaisi vain ja ainoastaan kilpailutilannetta ja silloinkin vain jos kyseeseen otettaisiin vain ajosuoritteen vaikutus. Jos esim. henkilö Y ajaa 50 hv pyörällä kovempaa kuin henkilö X 200 hv -pyörällään, niin kyseessä lienee ehkä ajosuoritteeseen perustuva tilanne, ellei henkilön Y pyörä ole ns. kisapyörä (125cc kilpuri) ja henkilön X pyörä ns. matkalehmä. Tällöin kyse olisi kaluston suorituskykyyn perustuvasta paremmuusjärjestykseen asettamisesta ja sen kai voi tehdä suoraan Biken tai MP-Maailman testienkin perusteella tai ABC:n liikennemyymälässä Esson baarin sijaan.
Laitoin näin alkuun nämä ensimmäiset epäloogisuudet mitä tuli mieleen. Loput sitten myöhemmin jahka olen saanut näihin tyhjentävät vastaukset ja perustelut miksi minä en merkonomipohjalta kyennyt ymmärtämään ja kykenisikö joku merkanttipohjalta ymmärtämään tai saati aivan ilman mitään koulutusta. Peruskoulusta olen selvinnyt läpi, mutta varmuuden vuoksi näytin tekstiä henkilölle joka ei ole peruskoulusta selvinnyt, koska kävi kansakoulun ja hänelle tuli myös hieman vaikeuksia ymmärtämisen suhteen. Olemmeko ainoita vai olisiko ollut mahdollista, että joku kolmaskaan ei olisi aivan tuota ymmärtänyt?
Mielestäni lääketiedettä voitaisiin myös vähän yksinkertaistaa. Aivan turhan kallista ja monimutkaista nykyisin. Jokainen voisi apteekista hakea itselleen sopivaksi katsomansa lääkkeet. Nettiin voitaisiin laittaa yleisin vikaluettelo ja sen perusteella sitten lääkkeet. Tulisi säästöjä eikä olisi niin monimutkaista. Jos koskee jalkaan, siihen pitää laittaa laastari. Simppeliä, nopeaa ja halpaa. Kieroilevat, vaikeaa kieltä ja terminologiaa käyttävät lääkärit tuottavampiin hommiin, kuten pilkkomaan halkoja tai rakentamaan moottoriratoja.
Toistaiseksi olen kuitenkin ihan tyytyväinen siihen, että hammaslääkärini on lukenut muutakin kuin Seiskaa ja että lentokapteenilla on muutakin sanottavaa kuin kysyä onko jollain tietoa onko tämä laite tankattu ja mistä tämä lähtee käyntiin. Toisaalta sellaisessa maailmassa jossa tee se itse -miehet rakentaisivat sillat ja tekisivät ohitusleikkaukset, elämä olisi paljon jännempää eikä rata-ajelua edes tarvittaisi tuottamaan harmaaseen arkeen ja pykäläviidakon plarailuun vaihtelua. En tosin tiedä miten saisin itselleni uusimman Seiskan jos se tee se itse -mies olisi saanut paperikoneet solmuun eikä auton tankkiin tungettu koivuhalko saisi ottomoottoria hyrräämään ja posteljooni jäisi taipaleelle.
Jukka