Joe sanoi:Oli vaimollakin naama kuin hangon keksi kun päästiin kotiin, kulku kuulemma piisaa ainakin vähäksi aikaa.
Varsinkin käyrällä alkuperäisellä stongalla ajettavuus on hauskaa ja helppoa. Jos tilalle laitettu joku mahdollisimman suora niin suosittelen vaihtamaan sen. Itsellä oli aluksi sellainen, mutta myyjältä sain alkuperäisen matkaan. Se lähes suora oli jotenkin kehno, kun ajoasento oli vähän etukeno ja jos käänsi vasemmalle ääriasentoon niin etujarru otti pikkaisen kiinni siihen katteeseen. Alkuperäisellä stongalla istuma on pystympi eli luonnollisempi.


. Itselläkin myös leimat ajallaan kilometrien mukaan, mutta kun kyseessä lähes 10v vanha niin ehkä olisi saanut olla myös joitain ylimääräisiä huoltokuitteja tai vaikkapa omista huolloista muistiinpanoja. Kuitenkin hyvässä tikissä vaikuttaa olevan. Aion viedä ylimääräiselle tai 20tkm:n huollolle tämän vuoden puolella ja opetella tekemään tietyt toimenpiteet itsekin.
.

