Asun itse alle 1 km tästä onnettomuuspaikasta. Todella tuttu paikka siis, työmatkani varrella.
En nyt spekuloi yhtään, mutta lisään ketjuun tietämäni faktat:
- Onnettomuus sattui tiellä, joka on suht suora ja ainoa liittymäkin on palveluskoirien koulutusradalle.
- Tien puolivälissä on kuitenkin näkyvyyttä estävä loiva mutka.
- Juuri ko. mutkan kohdalla on pieni mäennyppylä. Siinä ei näe juurikaan eteenpäin.
- Tällä kohdalla on ollut vuosia pahat routavauriot keväisin. Joskus 5-6 v. sitten paikka kaivettiin täysin ylös ja korjattiin, mutta vaiva on vain pahentunut siitä.
- Itse jouduin keskiviikkoaamuna melkein kävelyvauhtiin, koska tien keskellä oli siinä varmaankin 30 cm syvyinen teräväreunainen painauma. Torstaina se oli jo loivempi, tänään aika vähäinen.
- Juuri sillä kohdalla on ollut jo muutaman viikon kaukolämpöputken korjaustyömaa aivan tien reunalla, joten alue on puomein rajattu ja merkitty.
Betoniporsaat (4 kpl ainakin tänään) ilmestyivät siihen mielestäni juuri onnettomuuspäivänä. Niissä on huomiokilpi ja lisävaroitus "Routavaurio". Johonkin näistä porsaista uhri törmäsi.
- Ainakin tänä aamuna yksikään noista betoniporsaista ei ollut ajoradalla, mutta kaksi niistä siinä ja siinä sen valkoisen pientareviivan päällä.
- Kuski oli tutun tuttu, asui Annallassa n. 2 km tästä, joten takuulla tunsi tien.
Ei mulla muuta.