Olen kyllä aina sisäistänyt tämän väistämisvelvollisuudenkin siten että se on vähän niinkuin järjestys.
Eli jos väistämisvelvollinen ei väistä niin sitten se toinen väistää. Näin olen menetellyt ja joka päivä kun liikenteessä olen niin joku on aina jostain kolmion takaa tullut että olen vähintäänkin joutunut jalan kaasulta nostamaan tai peräti jarruttamaan. Näin siis täällä metropoleissa. Tilannehan voi olla ihan toinen jossain mihnäkuhnamaassa jossa liikenne on vähäistä.
Mutta nyt näitä vastauksia luettuani olen vakuuttunut että olen ollut täysin väärässä ja oikea tapa toimia on vaan, mikäli mahdollista kiihdyttää vauhtia tai ei ainakaan saa jarruttaa, ja vähintään 50 prosentin ylinopeudella ja mieluummin mahdollisimman järeällä kalustolla ajaa suoraan yli.
Väistää ei kannata eikä ehdottomasti jarruttaa koska se on ihan kukkistouhua eikä sovi perusheterolle.
Pyydän anteeksi että olen ollut näin tietämätön oikeasta menettelystä ja lupaan parantaa tapani.
Mikäli nyt oikein ymmärsin niin oikea menettely on se että jos joku erehtyy tekemään jonkin virheen niin siitä on heti ankarasti rangaistava. Eli jos joku julkeaa ajaa kolmion takaa eteen niin on ajettava yli niin että vähintäänkin kuski kuoleen ja mahdollisimman moni muu.
Sama pätee myös kaikkiin muihin virheisiin eli jos vaikka joku jalankulkija eksyy eteen niin
yli vaan ettei jää kitumaan. Sama pätee niin aikuisiin, vanhuksiin ja lapsiin. Liikenteessä ei ole varaa virheisiin.
Nyt haluaisinkin saada jonkinlaista listaa osoitteista missä itse kukin asustelee että voisin tarkemmin alkaa miettimään tähtäily- ja tarkkailupaikkoja mahdollisten virheiden varalta jotta saataisiin jalostettua tämä ihmiskunta virheettömäksi ja eliminoitua huono aines mahdollisista suvunjatkotoimista pois.
Mistäs nyt aloitettaisiin, olisiko vapaaehtoisia?
ceparimimmi,vhkala,adve,pepper,maketku,ulmanen ja moni muu. Älkää nyt ujostelko, tässä on vain tarkoitus parantaa liikenneturvallisuutta.