Pakko kertoa omat kokemukset tästä pyöräilyn "siisteydestä".
Tällä viikolla sain viimein toteutettua pitkäaikaisen haaveeni moottoripyörästä ja moottoripyöräkortista.
Nuoruus meni mopojen kanssa touhuillessa ja kavereiden kevareilla ajellessa. Sitten talliin saatiin viimein "oma" pyörä. 97 vuoden blade. Todistelin emännälle ja vanhemmille, että tässä iässä (27) jo on sen verran järkeä päässä, että tajuaa niinkuin suomen laki määrää.
Olin väärässä.
Johtuen lukuisista kilometreistä erilaisilla kaksipyöräisillä, pyörällä ajo tuntuu helpolta. Valitettavasti.
Ihmettelin uusien kuskien postauksia vaikeuksista käsittelyharjoituksissa, ja kuinka "ensimmäisillä kerroilla oli tosi pelottavaa olla siellä autojen seassa pyörällä. Minulla tällaista ei ollut, vaan pyörän käsittely ja ajaminen tuntui hyvinkin samanlaiselta kuin silloin mopoaikoina. Ja tässäpä se vika juuri piileekin. Luulen osaavani ajaa pyörää.
Nyt on siis kaksi päivää ollut kortti ja suoralla tiellä on otettu bladesta about kaikki irti mitä lähtee. Mutkateilläkin on ajettu jo aivan liian kovaa.
Tänään homma meinasi lähteä kunnolla lapasesta yhdessä motarin liittymässä, kun kovan kiihdytyksen seurauksena, pyörä ei meinannutkaan taipua. Siitä kun kerkesi kotiin, niin pisti vakavasti ajattelemaan. Onko kyse vaan tuosta alkuhurmasta, vai ajanko vielä enemmän reikä päässä muutamien viikkojen päästä.
Luulempa, että minun kohdallani käy niin, että pyörä lähtee äkkiä takaisin sinne mistä tulikin.
Onko muilla ollut vastaavia kokemuksia?
Olisi hauska kuulla, kun yleinen meininki kortinsaaneilla tuntuu olevan se, että sanat ei meinaa riittää kertomaan kuinka siistiä touhua tuo on.. ja onhan se. Mutta siisteydellä voi olla kova hinta.
Ja vielä lisänä se, että kokoajan on myös pieni pelko perseessä, että koska sieltä sivutieltä tulee joku eteen.
Toimisipa tuo terve itsesuojeluvaisto ihan kokoajan kun on pyörän selässä.
Reikäpää
Tällä viikolla sain viimein toteutettua pitkäaikaisen haaveeni moottoripyörästä ja moottoripyöräkortista.
Nuoruus meni mopojen kanssa touhuillessa ja kavereiden kevareilla ajellessa. Sitten talliin saatiin viimein "oma" pyörä. 97 vuoden blade. Todistelin emännälle ja vanhemmille, että tässä iässä (27) jo on sen verran järkeä päässä, että tajuaa niinkuin suomen laki määrää.
Olin väärässä.
Johtuen lukuisista kilometreistä erilaisilla kaksipyöräisillä, pyörällä ajo tuntuu helpolta. Valitettavasti.
Ihmettelin uusien kuskien postauksia vaikeuksista käsittelyharjoituksissa, ja kuinka "ensimmäisillä kerroilla oli tosi pelottavaa olla siellä autojen seassa pyörällä. Minulla tällaista ei ollut, vaan pyörän käsittely ja ajaminen tuntui hyvinkin samanlaiselta kuin silloin mopoaikoina. Ja tässäpä se vika juuri piileekin. Luulen osaavani ajaa pyörää.
Nyt on siis kaksi päivää ollut kortti ja suoralla tiellä on otettu bladesta about kaikki irti mitä lähtee. Mutkateilläkin on ajettu jo aivan liian kovaa.
Tänään homma meinasi lähteä kunnolla lapasesta yhdessä motarin liittymässä, kun kovan kiihdytyksen seurauksena, pyörä ei meinannutkaan taipua. Siitä kun kerkesi kotiin, niin pisti vakavasti ajattelemaan. Onko kyse vaan tuosta alkuhurmasta, vai ajanko vielä enemmän reikä päässä muutamien viikkojen päästä.
Luulempa, että minun kohdallani käy niin, että pyörä lähtee äkkiä takaisin sinne mistä tulikin.
Onko muilla ollut vastaavia kokemuksia?
Olisi hauska kuulla, kun yleinen meininki kortinsaaneilla tuntuu olevan se, että sanat ei meinaa riittää kertomaan kuinka siistiä touhua tuo on.. ja onhan se. Mutta siisteydellä voi olla kova hinta.
Ja vielä lisänä se, että kokoajan on myös pieni pelko perseessä, että koska sieltä sivutieltä tulee joku eteen.
Toimisipa tuo terve itsesuojeluvaisto ihan kokoajan kun on pyörän selässä.
Reikäpää
