Kaikki on tainnut tulla sanotuksi, mutta voisin yrittää koota ja taustoittaa tuota hiukan huimalla yhden auton ja yhden skootterin kokemuksellani.
Tämä homma kiteytyy pariin perusstrategiaan
- voit ostaa joko (a) yksityiseltä tai (b) firmalta tai © tutkia useita vaihtoehtoja
- voit mennä (d) itse paikan päälle tutkimaan tavaran tai (e) pyytää jotain välittäjää tarkistamaan sen tai (f) luottaa ostajaan
Maksuista: Saksassa tehdään vielä suurin osa auto- ja mopokaupoista käteisellä, koska se on heistä kätevintä; täytetään paperit ja annetaan rahat, homma on kerralla valmis.
Yksityiset eivät todennäköisesti edes tiedä omia BIC (Swift) -koodejaan tai IBAN-muotoisia tilinumeroitaan (joita tarvitaan EU-maksuissa) vaan heidän on käytävä pankissa kysymässä (ne eivät välttämättä näy tiliotteissa tai nettipankissa). Hankalaa.
Firmat tietysti osaavat ottaa vastaan tilisiirtoja, mutta heistäkin on helpompi ja nopeampi hoitaa asia heti käteisellä kuin odotella 4-5 päivää rahaa jostain Pohjoisnavalta.
Mistä päästään kauppatilanteeseen: Nopeasti menevään tavaraan me emme edes pääse käsiksi, koska joku paikallinen käteisostaja ehtii kuitenkin ensin (nimim. "Piti ostaa kesämopo Saksaan, mutta toinkin sitten talvipyörän Suomeen"), ellemme sitten ole itse paikalla (jees, juuri näin se lopulta onnistui).
Toisaalta vaikeammin myytävän tavaran (yleensä meidän) myyjä on valmis tekemään enemmän puolestamme, oli hän sitten yksityinen tai liike. Kaikki on lopulta mahdollista.
Pieni anekdootti: Saksalaiset ovat vainoharjaisia tilinumeroiden ja henkilökohtaisten tietojensa kanssa. Minä ostin Baijerilaiseni kaverilta, joka oli tehnyt kauppaa varten tilapäisen email-osoitteen eikä kertonut koko viestien vaihdon aikana itsestään muuta kuin etunimensä ja asuinkaupungin. Loput henkilötiedot selvisivät vasta paperit nähtyäni. Hän tuli vapaaehtoisesti tuomaan skootterin 70 km päähän minulle, vaikka hänellä oli puolen tusinaa ostajaa portin takana odottamassa (minkä uskon, koska olin koko kesän niissä samoissa jonoissa). Tämä tuntui minusta _hyvin_ epäilyttävältä ja varoituskolmiot estivät melkein näkyväisyyteni. Loppujen lopuksi kaveri oli Bemarilla töissä ja oli hoitanut siellä kaikki huollot ja asennuttanut alkuperäiset lisävarusteet. Tavara oli paremmassa kunnossa kuin uutena.
Firmat(b) pystyvät hoitamaan koko paperisodan puolestamme ilman, että meidän tarvitsee välttämättä edes käydä paikan päällä.
Yksityiset myyjät (a) voivat vain poistaa ajoneuvon rekisteristä ( vaikka yleensä sen tekee ostaja), mutta eivät rekisteröimään ja vakuuttamaan (tarvitaan vain, jos tuodaan ajamalla). Tietysti yksityistäkin myyjää voi pyytää auttamaan rekisteröinnissä, jos oma kielitaito ei riitä.
Saksalainen byrokratia on loppujen lopuksi helppo ja sitä tarvitaan vain, jos aioit itse ajaa sen konepyörän satamaan. Muussa tapauksessa myyjä varmaan suostuu poistamaan sen rekisteristä ilomielin, koska silloin hänen vastuunsa katkeaa. Jos taas ajat itse ja joudut menemään rekisteritoimistoon, tarvitset ehdottamasti auttavaa saksankielen taitoa - joko itseltä, myyjältä tai välittäjältä (toim. huom. minä en pysty keskustelemaan saksaksi, mutta pärjään kyllä kaupoissa ja ravinteleissa, mikä riitti hyvin molemmilla keikoillani). Kun paperit on kunnossa, pitää vain osata kaivaa juuri se, mitä he pyytävät ja pystyä vastaamaan muutamaan satunnaiseen kysymykseen. Helppo nakki.
Pari sanaa riskistä, koska siihen nuo strategiat - ja kustannukset - kulminoituvat:
- jos et halua tai pysty ottamaan riskiä, joudut maksamaan ja joko (d) lentää itse paikan päälle tai (f) palkata välittäjä tarkistamaan tavara ennen ostoa. Kumpikin toimii vain siinä määrin kuin teillä on oikeasti kykyä varmistaa tavaran kunto (esim. omani riitti loppujen lopuksi vain maalipinnan kiillon arviointiin, mutta onneksi pinnan alta ei ole - vielä - paljastunut mitään ylläreitä)
- jos haluat selvitä halvalla, otat riskin ja luotat myyjään, maksat ja tilaat kuljetuksen. Tietysti kannattaa tutkia vähän myyjän taustoja. Loppujen lopuksi (riippuen tietysti myyjästä), saksalaiset kulkuneuvot ovat aika hyvässä kunnossa ja riski aika pieni.Veikkaisin yli 95% tavarasta olevan ihan OK (vaikka ei tietysti paljon lohduta, jos jysähtää pää edellä tuohon loppuosaan).
Vielä pari kommenttia em. strategioista
- (b) merkkiliikkeistä saa usein takuun (esim. 12kk), joka kertoo jotain, vaikka sitä ei käytännössä voisikään hyödyntää Suomessa. Parhammillaan olisin saanut BMW-liikkestä yhdelle Bemarille kansanvälisenkin takuun (mutta joku käteisostaja ehti ensin). Luottaisin myös aika paljon muihin liikkeisiin, jos 1) niissä puhutaan englantia (toimii melkein aina) ja 2) niillä on asialliset sähköpostiosoitteet (ei hotmail) ja 3) nettisivut ja 4) hyväksyvät pankkisiirtoja. En luottaisi yhtä paljon turkkilaisittain ääntävään jobbariin, jolla ei ole mitään edellä mainituista (tämä vain esimerkkinä; tapasin oikeasti lukuisia turkkilaisia, mutta tietääkseni en yhtään rikollista)
- © jos haluat tutkia useita vaihtoehtoja, tarvitset joko (d) hyvän kielitaidon (ja rutkasti aikaa) tai (e) välittäjän palveluja. Toisaalta tämä voi olla ainoa konsti saada hyvää tavaraa nopeasti.
- (d) jos menet itse paikan päälle, miksi et tutustuisi utteen kumppaniisi ajamalla se Travemundeen tai Rostokiin ja edelleen lautalla Suomeen. Se vaatii vain pari päivää ekstraa, tilanteesta riippuen, eikä kustannuksissa ole paljon eroa.
-(e) ymmärtääkseni useimmat välittäjät ovat luotettavia, koska heidän bisneksensä ovat maineen varassa. Itse en ole ole kohdannut väärintekijöitä, mutta kylläkin yhden, jonka prioriteettilistalla pikkuostokseni ei päässyt koskaan niin korkealle, että hän olisi ehtinyt tehdä kaupat ennenkuin tavara oli mennyt. Lopulta toimeksianto oli pakko purkaa, kun mitään ei tapahtunut, mutta menetin vain aikaa.
Oops, parempi lopettaa ennen kuin tästä tulee romaani - en kestäisi sitä Finlandia-palkinnon julkisuutta.
Onnea!