Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Saako puhaltaa?Joten: Kaasarit vielä kerran irti, tyhjäks bensasta, letku suuhun ja sellanen imaisu, et olis Jenna Jamesonkin ihmetelly!
Kun tätä ketjua luki, niin tuli mieleen, että puolivuotta oot tuskaillut ton homman kanssa, ja lopulta selvisit kolmessa tunnissa. No, hyvä niin, ehtii taas ensi kesänä ajamaan..Alkoi mopo käydä huonosti. Tyhjäkäyntiä kävi molemmilla pytyillä, mutta kun vähän hanaa laittoi niin toinen sammui. Ryypyllä sain toisenkin pytyn joten kuten mukaan. Eli siis paikallistin sen bensiiniongelmaksi.
Vietin sitten mukavan iltapäivän n. 3 tuntia putsaamalla erskan kaasarit. Tästä keskustelusta oli paljon apua. Suuttimesta löytyi melkein marsun kokoinen nöyhtä. Eli siitä suuttimesta, mistä bensa valuu kohokammioon.
Nyt on hyvä olo kun mopo toimii. Tuntuu kerrankin että olen ansainnut![]()
skuikka sanoi:Strombergeissä taisi olla öljyvaimennus ettei luistit vatkaa liikaa. Vaan juu, Errin kaasareissa ei.
Eikös noi ollu enempi autopuolen juttuja (Volvo ja Saab) juuttuvakurkkuisia vekottimia.skuikka sanoi:Strombergeissä taisi olla öljyvaimennus ettei luistit vatkaa liikaa. Vaan juu, Errin kaasareissa ei.
ts18056 sanoi:Ja 60-70 lukujen Mineissä, tais olla Strömbergin kaasareita.