Mistä ihmeestä sinä keksit että minä en osaisi noudattaa sääntöjä? Olen kirjoittanut mielipiteenäni, että olisi järkevämpää, turvallisempaa ja taloudellisempaa muuttaa järjestelmää niin että jalankulkija väistää autoa.Se on hienoa nähdä,että sanonta pojasta polvi paranee toimii joillakin. Jos siis sinä et ole kykenevä noudattamaan liikennesääntöjä mutta lapsesi ovat. On hienoa ajatella, että tulevaisuudessa minunkin jälkikasvu voi tallata suojatiellä turvallisesti.koska minulla, toisin kuin ilmeisesti sinulla, on täyspäisiä lapsia eikä vajokkeja, voin kokemuksesta sanoa että kyllä 7-vuotialle voi ja kannattaa opettaa liikennesääntöjä ja autojen varomista.Koska sinulla ei mitä ilmeisemmin omia lapsia, voi sinua olla hankala vakuuttaa, että aikuinen autoilija on helpompi opettaa varomaan jalankulkijaa kuin pienelle lapselle opettaa varomaan autoa.En ollenkaan ehdota isomman oikeutta, vaan järjen ja ekologian voittoa.ns. sivistysvaltioissa ehdottelemaasi ´isomman oikeuteen´ suhtaudutaan yleensä aika karsaasti (ja mikäli minulta kysytään, niin aivan hyvästä syystä). Runsaasti on maita, missä se toimii juuri tuolla periaatteella, joten haittapuoletkin ovat varsin selkeästi nähtävillä.Jostain kumman syystä auton kuitenkin pitää väistää jalankulkijaa vaikka kaiken järjen mukaan jalankulkijan pitäisi väistää autoa ( ja moottoripyörää). Tämä olisi paitsi ekologista, myös turvallista.
Siinä vaiheessa kun ihminen kykenee itse kävelemään ja löytää suojatien, osaisi ko. ihminen myös sisäistää yksinkertaisen säännön, väistä muuta liikennettä. Tämä olisi hyvä ja lyhyt sääntö niiden lapsienkin oppia.
En myöskään ihan allekirjoita teoriaasi siitä, mitä lapsille voitaisiin luotettavasti opettaa. Sitä paitsi vaikka lapset jätettäisiin tuosta pois, kännisiä ja hulluja riittäisi kuitenkin törmäilemään suojateille.
Olisi yksinkertaisesti kaikille osapuolille helpompaa ja turvallisempaa, jos jalankulkija väistäisi muuta liikennettä.
Samalla vaivalla kun sille lapselle ja känniselle on opetettu että saavat vapaasti juoksennella autojen alle kun han tekevät sen suojatiellä, voisi opettaa että sielläkin kannattaa väistää autoa.
Hyrylästä hyvinkäälle ajettaessa Kolistimenmäen kohdalla nopeus tiputetaan 80-60 ja paikalla on kameratolppa. jengi aika hyvin tiputtaa vauhtia kun ovat oppineet että kannattaa. muuten maksaa. Mäen päällä on kaksikin suojatietä, joita ei onneksi kukaan ikinä käytä. Jos yrittäisi, yliajo olisi varma. Vähän pidemmällä on alikulkutie.
Kenen etuja palvelee tälläisen tappoautomaatin rakentaminen ja kenen etua palvelisi tasaisella vauhdilla vilkasta tietä etenevän auto-bussi-rekkajonon pysäyttäminen?
Jos ei aikuisen ihmisen päähän saa mahtumaan, että suojatien eteen pysähtyneen auton ohi ei saa ajaa pysähtymättä, kuinka tämän kaltaisia sääntöjä saisi paremmin opetettua 7-vuotiaalle?
Autojen varominen ja muutenkin oman elämän kunnioittaminen ja sitä myöten erilaisten vaarallisten asioiden varominen on muutenkin järkevää opetella jo nuorena.
Jos nykyinen systeemi, jossa hankalasti ja epätaloudellisesti pysäytettävä auto joutuu väistämään helposti pysähtyvää jalankulkijaa olisi toimiva, ei tästä koko asiasta tarvitsisi keskustella.
Koitan kyllä opettaa liikennesäännöt myös omille lapsille, mutta tosielämässä ne pääsevät joskus pieniltä unohtumaan.
Tuohon vajavaisuuteen en ota kantaa,koska omat lapset tuppaa aina tuntumaan täydellisiltä.
Miksi päätit vetää keskusteluun mukaan sen onko minulla lapsia vai ei?
Väitän myös, että samaan aikaan kun sen pikkulapsen ylipäätään voi päästää itsekseen tuonne liikenteen sekaan, hän myös osaa väistää autoa. jos ei osaa, ei kyseinen lapsi todennäköisesti osaa etsiä suojatietäkään.
Ongelmahan nykysysteemissä on, että liian usein se autoilija syystä tai toisesta ei huomaa väistää sitä jalankulkijaa. joko ei huomaa pysähtyä kun rinnakkaisella kaistalla ollaan pysähtymässä TAI ei arvaa oikein jalankulkijan aikomusta ylittää katua. Jos tämä ei olisi ongelma, ei kenenkään yli ajettaisi suojatiellä.