• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Ajoharjoittelupäivät Botniaring - Kemora

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Juutana
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Tähän aiheeseen sen verran, että keskiryhmässä oli todella suuret nopeuserot ja verrattain paljon hasardimpaa meno kuin nopeassa. Nopeassa oli helppo käydä vetämässä koulutettavalle muutama kierros malliksi ja ajat tippuivat 1:20.3 tasoon. Oma näkemykseni voi olla subjektiivinen, mutten havainnut kyseisen henkilön olleen mitenkään vaaraksi itselleen tai muille nopeassa. Ensi kesänä mennee varmastikin köykäisesti alle 1:20, joten tullaan kumpikin siellä sitten ajelemaan. Kausi aloitettiin hitaassa ryhmässä.

Itseäni pelotti ajaa keskiryhmässä eikä siellä oikein uskaltanut ohittaakaan kun kuskit liikkuivat kaikkiin muihin suuntiin radalla kuin taaksepäin. Meinaa tulla himpan ohjelmaa kun joku päättääkin pääsuoralla siirtyä 3-4 metriä sivusuunnassa syystä jota en pysty keksimään. Onneksi tuppaan pitämään aina vähän marginaalia, niin ei ole vielä tullut ketään päin näiden vuosien aikana ajeltua. Juutanaa komppaan noissa ajatuksissa jotka kuulostivat melkeinpä omiltani ääneen lausutuilta Kemoralla
smile_org.gif

Jukka
Sehän se onkin. Yleensä ollaan yritetty pitää keskiryhmää jollain tavalla kasassa ajattamalla siellä muutamaa liivimiestä "poliisina" jolloin porukan ajo siistiytyy kummasti. Tiedä sitten onko rauhoittumisen syynä se, että porukka tietää että niiden ajoa seurataan vai se että nöyryys palaa ajamiseen, kun joku vetää miljoonaa ohi niin helpon näköisesti. (toimii muuten ainakin itseeni. Oikein vituttaa kun toinen katselee taaksepäin ja ajaa yhdellä kädellä edessä karkuun kun itse yritän tykittää ihan eniten kovaa...)

Joo, olihan noista ohitusjutuista varikolla juttua, eikä kaikki mitä sanot aina väärin ole...
biggrin.gif
On vaan noi happipaikat tullut hitaampien kanssa liian monta kertaa itsekin kokeiltua. Lauantaina meinasin ottaa yhdestä kopin takaapäin nopeassa vasurissa ja parissa muussa tapauksessa olin paikalla todistajan ominaisuudessa.
 
Tiedä sitten onko rauhoittumisen syynä se, että porukka tietää että niiden ajoa seurataan vai se että nöyryys palaa ajamiseen, kun joku vetää miljoonaa ohi niin helpon näköisesti. (toimii muuten ainakin itseeni. Oikein vituttaa kun toinen katselee taaksepäin ja ajaa yhdellä kädellä edessä karkuun kun itse yritän tykittää ihan eniten kovaa...)
Toinen toimiva tapa on laittaa joku lettipäinen pikkutyttö pikkupyörällä ajamaan (oletuksella, että osaa ajaa) pikkupyörällä suorakiihdyttelijäbusametrohousumiesten sekaan. Kyllä jätkiä vituttaa kuin hampaatonta oravaa kun suorilla leipovat äijinä ohi ja typy vetää mutkassa ulkokautta ohi.

Naisia on muuten yllättävän paljon helpompi opettaa (pääsääntö, josta myös yllättävän paljon poikkeuksia), oli kyse sitten ampumaurheilusta tai ratamopoilusta. Kummastakin kokemusta on jonkin verran ja naiset pääsääntöisesti omaksuvat neuvot helpommin. Jätkät ovat ehkä katsoneet liikaa torqueita ja länkkäreitä eikä hommasta meinaa tulla alkuun mitään, liikaa testoa. Naisille kun sanoo, että tasainen puristus, niin se on tasainen puristus (nyt siis puhutaan vaikkapa jarrutuksesta ja laukaisusta) eikä mikään riuhtaisu (kari j-hymiö). Siksipä hitaan ryhmän naiskuskit saadaan ajamaan helpommin mutka-ajot oikein kuin miehet.

Tuossa yksi teidän päiviltä napattu kuva 2 kk sitten rata-ajon aloittaneesta tytöstä ja mielestäni ajoasento alkaa olemaan ihan kohdallaan: http://jarkkoh.kuvat.fi/kuvat....204.JPG En viitsi vertailun vuoksi laittaa kuvaa 10 vuotta rata-ajoa harrastaneesta jääräpäisestä ukosta joka ei usko yhtään mitään mitä sille kerrotaan, luulee varmasti että pyörä sammuu jos sitä yli 5 astetta kallistaa ja ainoa lääke kierrosaikojen parantamiseen on tiheämmät välitykset, kisapalat ja matalampi kansipahvi. Kierrosajoissa ottaa turpaan tytölle n. 20 sek vaikka takana tietoa ja osaamista yli 30 vuoden ajalta.

Jukka
 
Tuossa yksi teidän päiviltä napattu kuva 2 kk sitten rata-ajon aloittaneesta tytöstä ja mielestäni ajoasento alkaa olemaan ihan kohdallaan: http://jarkkoh.kuvat.fi/kuvat....204.JPG
Moposta peilit pois, ja pää peilin tilalle. Ts yläkroppaa(kin, eikä pelkästään persettä) sinne sisämutkan suuntaan se parikyt senttiä. Ja koska ko hlö ei taida olla mikään pygmi, niin klipareiden aukasu vois avittaa siinä yläkropan kanssa. Ts ny voi olla noi kliparit vähä sylissä, ja sen takii vaikeempi saada yläkroppa(kin) siirrettyä sisämutkaan.
 
Pari pätkää keskiryhmästä. Linkit toimii nyt.

1
2
3
4

Selkeitä virheitä:

- Rullaaminen ja tasakaasulla ajelu pois (kaasulta suoraan jarrulle)
- Jarrulla hissuttelu pois
- Pyörää voi kallistaa enemmän..
- Avaa voimakkaammin
- Pari huonoa ideaa ohittaa
- Väärät ajolinjat useassa kohtaa, kun joutuu pyörää nostamaan vähäsen aina ylös (taitto mutkaan liian aikaisin)
 
Tiedä sitten onko rauhoittumisen syynä se, että porukka tietää että niiden ajoa seurataan vai se että nöyryys palaa ajamiseen, kun joku vetää miljoonaa ohi niin helpon näköisesti. (toimii muuten ainakin itseeni. Oikein vituttaa kun toinen katselee taaksepäin ja ajaa yhdellä kädellä edessä karkuun kun itse yritän tykittää ihan eniten kovaa...)
Toinen toimiva tapa on laittaa joku lettipäinen pikkutyttö pikkupyörällä ajamaan (oletuksella, että osaa ajaa) pikkupyörällä suorakiihdyttelijäbusametrohousumiesten sekaan. Kyllä jätkiä vituttaa kuin hampaatonta oravaa kun suorilla leipovat äijinä ohi ja typy vetää mutkassa ulkokautta ohi.

Naisia on muuten yllättävän paljon helpompi opettaa (pääsääntö, josta myös yllättävän paljon poikkeuksia), oli kyse sitten ampumaurheilusta tai ratamopoilusta. Kummastakin kokemusta on jonkin verran ja naiset pääsääntöisesti omaksuvat neuvot helpommin. Jätkät ovat ehkä katsoneet liikaa torqueita ja länkkäreitä eikä hommasta meinaa tulla alkuun mitään, liikaa testoa. Naisille kun sanoo, että tasainen puristus, niin se on tasainen puristus (nyt siis puhutaan vaikkapa jarrutuksesta ja laukaisusta) eikä mikään riuhtaisu (kari j-hymiö). Siksipä hitaan ryhmän naiskuskit saadaan ajamaan helpommin mutka-ajot oikein kuin miehet.

Tuossa yksi teidän päiviltä napattu kuva 2 kk sitten rata-ajon aloittaneesta tytöstä ja mielestäni ajoasento alkaa olemaan ihan kohdallaan: http://jarkkoh.kuvat.fi/kuvat....204.JPG En viitsi vertailun vuoksi laittaa kuvaa 10 vuotta rata-ajoa harrastaneesta jääräpäisestä ukosta joka ei usko yhtään mitään mitä sille kerrotaan, luulee varmasti että pyörä sammuu jos sitä yli 5 astetta kallistaa ja ainoa lääke kierrosaikojen parantamiseen on tiheämmät välitykset, kisapalat ja matalampi kansipahvi. Kierrosajoissa ottaa turpaan tytölle n. 20 sek vaikka takana tietoa ja osaamista yli 30 vuoden ajalta.

Jukka
Niin, ei tuota ajoasennon opettelua vielä kannata lopettaa, ei kait tuossa kawassa vielä 1:20 vauhdeissa pitäisi maavaran loppua? Tuossa on marken kuva ehkä muutaman sekunnin hitaammasta vauhdista.

http://jarkkoh.kuvat.fi/kuvat....133.JPG
 
Tuli lippumiehenä ykköslipulla sellanen ajatus, että pensaikkoa radan keskeltä olisi hyvä raivata reippaalla kädellä. Helpottaisi havainnointia eritoten sinne takasuoran suuntaan. Kakkoslipulta oli kyllä kohtuu hyvä näkyväisyys kun kiipes betonirangas+levyn päälle.

En tiedä onko tämä nyt vain ensikertalaisen epävarmuutta, kun tuntui, että pitäisi pystyä pitämään kaadon varalta pyöriä paremmin silmällä. Toisaalta kun ei ole silmiä selässä, niin kaikkea ei kerkeä nähdä kuitenkaan.

Oli kyllä ehdottoman hauskaa. Lauantaina iltapäivästä, jolloin otin ekaa kertaa aikaa radalla, paras kierros 1.35.7 Sunnuntain vikassa setissä, jossa ajoin, tuli 1.26.0. Racechrono kertoi optimiksi 1.23.2.

Kiitoksen järjestäjille ja Jarkolle nelospilttuuseen kuvista & anteeksi kun jouduit kuuntelemaan hihkumistani tuosta viimesimmistä ajasta
smile_org.gif
Täytyy myöntää, että olin aika mehuissani hetken siinä.
 
Tiedä sitten onko rauhoittumisen syynä se, että porukka tietää että niiden ajoa seurataan vai se että nöyryys palaa ajamiseen, kun joku vetää miljoonaa ohi niin helpon näköisesti. (toimii muuten ainakin itseeni. Oikein vituttaa kun toinen katselee taaksepäin ja ajaa yhdellä kädellä edessä karkuun kun itse yritän tykittää ihan eniten kovaa...)
Toinen toimiva tapa on laittaa joku lettipäinen pikkutyttö pikkupyörällä ajamaan (oletuksella, että osaa ajaa) pikkupyörällä suorakiihdyttelijäbusametrohousumiesten sekaan. Kyllä jätkiä vituttaa kuin hampaatonta oravaa kun suorilla leipovat äijinä ohi ja typy vetää mutkassa ulkokautta ohi.

Naisia on muuten yllättävän paljon helpompi opettaa (pääsääntö, josta myös yllättävän paljon poikkeuksia), oli kyse sitten ampumaurheilusta tai ratamopoilusta. Kummastakin kokemusta on jonkin verran ja naiset pääsääntöisesti omaksuvat neuvot helpommin. Jätkät ovat ehkä katsoneet liikaa torqueita ja länkkäreitä eikä hommasta meinaa tulla alkuun mitään, liikaa testoa. Naisille kun sanoo, että tasainen puristus, niin se on tasainen puristus (nyt siis puhutaan vaikkapa jarrutuksesta ja laukaisusta) eikä mikään riuhtaisu (kari j-hymiö). Siksipä hitaan ryhmän naiskuskit saadaan ajamaan helpommin mutka-ajot oikein kuin miehet.

Tuossa yksi teidän päiviltä napattu kuva 2 kk sitten rata-ajon aloittaneesta tytöstä ja mielestäni ajoasento alkaa olemaan ihan kohdallaan: http://jarkkoh.kuvat.fi/kuvat....204.JPG En viitsi vertailun vuoksi laittaa kuvaa 10 vuotta rata-ajoa harrastaneesta jääräpäisestä ukosta joka ei usko yhtään mitään mitä sille kerrotaan, luulee varmasti että pyörä sammuu jos sitä yli 5 astetta kallistaa ja ainoa lääke kierrosaikojen parantamiseen on tiheämmät välitykset, kisapalat ja matalampi kansipahvi. Kierrosajoissa ottaa turpaan tytölle n. 20 sek vaikka takana tietoa ja osaamista yli 30 vuoden ajalta.

Jukka
Niin, ei tuota ajoasennon opettelua vielä kannata lopettaa, ei kait tuossa kawassa vielä 1:20 vauhdeissa pitäisi maavaran loppua? Tuossa on marken kuva ehkä muutaman sekunnin hitaammasta vauhdista.

http://jarkkoh.kuvat.fi/kuvat....133.JPG
Pari sanaa näin kommenttien kohteena kun olen.

Ajoasennon opettelua ei todellakaan ole tarkoitus lopettaa. Kemoran viikonlopun aikana siinä tapahtui huomattavaa kehitystä, mutta parannettavaa riittää vielä ja runsaasti, aivan kuten kaikilla muillakin osa-alueilla. Aivan alkutaipaleella vielä ollaan rata-ajon opettelussa, kuinkas muuten näin vähäisellä kokemuksella. Apuja ja neuvoja otan mielelläni ja kiitollisena vastaan, oma haasteensa on toki suodattaa sieltä joukosta ne, joita omaan ajoon kannattaa soveltaa.  
smile_org.gif

Edit. Ja kiitokset järjestäjille minunkin puolestani toimivista päivistä. Toivottavasti en ollut pahana tukkona nopeammilleni.
 
Kiitokset !!! järkkäreille Pohojanmaan turneesta.
Itse ajelin  keskiryhmässä ja ruuhkaa kyllä oli mut jos rata on täysi niin...
062802moto_prv.gif

Itse nostaisin järkkäreille hattua kun saatte setit täyteen eli kyllä te jotain oikein teette
062802jumpie_prv.gif
Marke
 
Pohjanmaalla oli tosiaan kivaa, mutta kun kaikki pelkästään antavat ruusuja, niin mä voisin hieman purnata - en järjestäjille vaan kisakeittiölle.

Luulen etten ole yksin mielipiteineni, jos väitän, että rataa helteessä kiertävä raavas mies saattaisi tarvita hieman ravitsevampaa evästä. Siis 8.50 perunoista suolattomassa vedessä on musta liikaa. Olkoonkin että se oli lämmitetty, mutta silti...
biggrin.gif

Voisiko tuosta antaa oikeaan suuntaan virallista palautetta?
---
Muuten järjestelyt olivat loistavat, vaikka omalta osalta tuli hieman tyrittyä tällä kertaa matkan joka mutkassa... Back to basics siis, ja yritän itse lähteä rakentamaan koko pakettia alusta asti uudestaan. :P

Kiitokset kaikille mukana olleille, neuvoja antaneille jne. Alastarossa nähdään!

äffä
 
Hei,

Se puvun hankintaketjun perustaminen!
biggrin.gif
 
Täältä kanssa kiitokset järjestäjille ja -F.:lle varsinkin mökkijärjestelyistä. Kelit osui kohdalleen, "uusi" kuljetuskalusto toi kotiin asti (josta ei sitten suostunutkaan enää liikkumaan), rata oli positiivinen ylläri. Laatutuotetta taas, vaikka jäikin valitettavasti pariin muutamaan ajosettiin Kemoran kiertäminen tuon autokunnassamme tapahtuneen muksahtamisen vuoksi ja päätettiin skipata seuraava päivä kokonaan. Ensi kesänä viimeistään jatkuu taas
062802moto_prv.gif
 
Niin, ei tuota ajoasennon opettelua vielä kannata lopettaa, ei kait tuossa kawassa vielä 1:20 vauhdeissa pitäisi maavaran loppua? Tuossa on marken kuva ehkä muutaman sekunnin hitaammasta vauhdista.

http://jarkkoh.kuvat.fi/kuvat....133.JPG
Toki jos pelkkiä kierrosaikoja tuijottaa, niin näin voisi ollakin. Yksittäisissä mutkissa (muun muassa ykkösmutka ja karuselli) kyseinen pyörä-kuski -yhdistelmä menee minua nopeampaa ja itselläni alkaa maavara loppumaan kesken (tapit raapivat maata enkä usko oman vauhtini aivan tolkuttoman hidas niissä mutkissa olevan kun en Pennalle ja kumppaneille niissä kohdissa juurikaan jäänyt).

Seuraavissa kohdissa taas koulutettava tuli ns. perse edellä minua vastaan: 1. Kahvilan mutka, 2. paluusuoran jarru ja sitä seuraava mutka 3. karusellin jälkeinen jarru. Noissa kohdissa tuli yhteensä turpaan 5-7 sekuntia.

Itselläni tulee 1-1,5 sek päähin muilta kakkosmutkassa (katsottu tiedonkeruusta) ja juurikin kierroksella jolloin ajelin 1:13.4 ajan. Pelkästään kakkosmutkan ajamalla vähän rohkeammin, olisin ajanut kisassa 1:12 matalan.

Toki jos yksittäisen kuvan ja kierroajan perusteella alkaa antamaan ohjeita, ohjeet voivatkin olla sitten mitä sattuu. Tuolla kyseillä pyöräyksilöllä ei voi jarruttaa täysillä (testasin itse ja etupamput pohjasivat), joten jarruissa jouduttiin hieman himmailemaan.

Elän edelleen uskossa, että toisen ajonlinjoja seuraamalla, Race Chronon tietoja vertailemalla ja ajolinjoja näyttämällä sekä pyörään itse tutustumalla voi antaa osuvampia neuvoja kuin kierrosaikaa ja kuvaa tutkimalla netissä, mutta tässä voin olla hyvinkin väärässä ja jos olen, se helpottaa kovasti hommaa jatkossa ja Vehniäinen, Kallio, Penna ym. voivatkin hoitaa rata-ajokoulutuksen etänä, (etäkurssithan ovat kovassa kysynnässä mm. ajajatutkintojen osalta) kun vain jokainen toimittaa heille tiedot kierrosajoistaan radoittain ja kuvan tai pari. Jääpä järjestäjällekin enempi katetta kun ei tarvitse suotta ratamaksuja ym. maksella.

Tässä vaiheessa ei myöskään aleta vielä laittamaan pyörän clipareita (nillä saa paremman asennon ja vauhtia 1-2 sek lisää) eikä edes hirveän leveälle orkkiksia vääntämään, koska pyörällä ajetaan pääasiassa kadulla, toisin kuin omallani jolla ajetaan pääasiassa radalla), tiheämpää välitystä (sillä lähtisi ainakin sekunti), shifteria (taas lähtisi 0,5 sek) eikä huoltamaan alustaa (se tehdään talvella) vaikka sillä lähtisi Kemoralla ehkä puoli sekuntia, Alastarolla selvästi enemmän.

Nyt pidetään homma yksinkertaisena ja sitten kun ajolinjat ja ajaosento on hanskassa, aletaan hinkkaamaan muita juttuja. Olisi eri asia jos tarkoitus olisi saada kisaa varten mahdollisimman nopea aika, silloin nuo kaikki jutut tehtäisiin heti, vaikkakin tiedossa on myös se, että kun tehdään kerralla kaikki, perusteiden oppiminen kärsii. Ratapäivillä on tarpeeksi esimerkkejä kuskeista joilla on alla parasta mitä rahalla Suomessa saa eikä ajamisesta tule yhtään mitään, mutkissa vauhtiero on vähintään 50 % vähemmän. Ajoasennon opettelua ei siis lopeteta tähän, mutta nykyinen riittää Kemoralla 1:15 alle oleviin ja Alastarolla 1:30 alittaviin, joten voidaan keskittyä suurempiin ongelmakohtiin ja sitten kun ne ovat samalla tasolla kuin ajoasento ja vaikkapa jarrun käyttö, niin sitten jatketaan sen hinkkaamista ja annetaan koulutusvastuu niille, jotka aiheesta oikeasti tietävät ja ovat meriittinsä maailmalta hakeneet.

Näillä metodeilla siis mennään ja katsotaan miten käy. Ja parasta kaikessa on se, että vaikka itse kupsahtaisinkin, neuvojista ei varmasti tule olemaan puutetta, siitä pitää sukupuoli huolen. Pitänee joskus taas laittaa perukki päähän ja tulla Ingana radalle, niin eiköhän meikäläinenkin saisi opettajaa ja ajolinjan näyttäjää enemmän kuin tarve olisi. Nyt joutuu parempiaan vaivaamaan ja pyytämään edes aika-ajoon jänikseksi jotta pääsisi suoraan A-lähtöön eikä tartteis kiertää B-lähdön kautta vauhtia hakemassa.

Jukka
 
Luulen etten ole yksin mielipiteineni, jos väitän, että rataa helteessä kiertävä raavas mies saattaisi tarvita hieman ravitsevampaa evästä. Siis 8.50 perunoista suolattomassa vedessä on musta liikaa. Olkoonkin että se oli lämmitetty, mutta silti...
biggrin.gif

Voisiko tuosta antaa oikeaan suuntaan virallista palautetta?
Tuosta voinee antaa palautetta ihan suoraan vaikkapa ratayhtiön toimarille, Reinikaisen Markolle, ovela löytää yhteystiedot ratayhtiön sivuilta. Itse soppaa pari kertaa kokeilleena äänestin jaloillani ja söin omia eväitäni.

Alastaro on oiva osoitus siitä mitä pieni kilpailu tekee. Aika kohdallaan on nyt ollut ylävarikon kahvilan lounaspöytä. Itse olen ainakin aika väsynyt muovipussissa mikrossa lämmitettyihin "kebabeihin" ja muuhun moskaan.

Botniaringille voisi tilata paremmat säät jatkossa. Nyt neljä päivää tänä kesänä siellä sadetta pidellyt ja kisankin sukat märkänä ajellut.

Jukka
 
Isot kiitokset järjestävälle taholle täältäkin suunnasta mahtavasta kokemuksesta! Ensimmäinen kerta radalla, ja todellakin voin sanoa että jäi hyvä fiilis  
smile_org.gif
Kaverilla kokemusta aika lailla enemmän, mutta samoihin aikohin pääsin kun kunnolla keskittyi ja ajeli "oikein".

En tiedä moniko näki, mutta kaato oli lähellä kun pääsuoran ohituksen jälkeen ekaan kurviin tulin liian sisältä ja pyörähän lähti vetään kohti sora-aluetta. Ihmeen kaupalla se pystyssä pysyi ja polvisuoja otti melkoisen hitin reunavallin renkaista. Videon perusteella vauhtia oli se lähes 100km/h ku soralle menen. olin etukäteen olettanut että jos jotain tuollaista sattuu, niin en uskalla enää ajaa...mutta toisin kävi ja tulinkin soralta suoraan takaisin vauhilla radalle ja kaasua vain  
biggrin.gif
Eikä pelottanut tippaakaan, sillä sattuhan noita ja pelkäämään en ala.

Onkohan lisää kuvia tulossa minnekään?
 
Pohjanmaalla oli tosiaan kivaa, mutta kun kaikki pelkästään antavat ruusuja, niin mä voisin hieman purnata - en järjestäjille vaan kisakeittiölle.

Luulen etten ole yksin mielipiteineni, jos väitän, että rataa helteessä kiertävä raavas mies saattaisi tarvita hieman ravitsevampaa evästä. Siis 8.50 perunoista suolattomassa vedessä on musta liikaa. Olkoonkin että se oli lämmitetty, mutta silti...
biggrin.gif

Voisiko tuosta antaa oikeaan suuntaan virallista palautetta?
---
Muuten järjestelyt olivat loistavat, vaikka omalta osalta tuli hieman tyrittyä tällä kertaa matkan joka mutkassa... Back to basics siis, ja yritän itse lähteä rakentamaan koko pakettia alusta asti uudestaan. :P

Kiitokset kaikille mukana olleille, neuvoja antaneille jne. Alastarossa nähdään!

äffä
Hei,

Se puvun hankintaketjun perustaminen!
biggrin.gif
Juu, paljonko ne lupasi alennusta jos useamman puvun tilaa. Tulisin kimppaan myös jos se halvemmaksi tulee. Kaksiosainen tourinki puku ens kesäksi.
smile_org.gif
Joku käheen värinen.
biggrin.gif
 
Botniaringillä tuli muutama setti ajettua mitä keli antoi myöden. Käsittämättömän liukas tuollainen puolikuiva rata.
Oli tämän kesän toinen ratapäivä. Pitäisi vissiin ensi kesänä yrittää päästä useammin radalle.
Laittakaa Botnialtakin kuvia jakoon jos joku niitä otti.
 
Niin, ei tuota ajoasennon opettelua vielä kannata lopettaa, ei kait tuossa kawassa vielä 1:20 vauhdeissa pitäisi maavaran loppua? Tuossa on marken kuva ehkä muutaman sekunnin hitaammasta vauhdista.

http://jarkkoh.kuvat.fi/kuvat....133.JPG
Toki jos pelkkiä kierrosaikoja tuijottaa, niin näin voisi ollakin. Yksittäisissä mutkissa (muun muassa ykkösmutka ja karuselli) kyseinen pyörä-kuski -yhdistelmä menee minua nopeampaa ja itselläni alkaa maavara loppumaan kesken (tapit raapivat maata enkä usko oman vauhtini aivan tolkuttoman hidas niissä mutkissa olevan kun en Pennalle ja kumppaneille niissä kohdissa juurikaan jäänyt).

Toki jos yksittäisen kuvan ja kierroajan perusteella alkaa antamaan ohjeita, ohjeet voivatkin olla sitten mitä sattuu.
Jos et ole aiemmin huomannut, niin johtuen ajoasennosta, ajotyylistä ja ajolinjasta; oppilaasi mopon maavara alkaa oleen jo lähes loppu tossa (kemora 1:20) vauhdissa.
Ja tämä siis sen perusteella mitä itse olen oppilaasi perässä sattunut ajelemaan, tosin alastarolla.
 
Pojat, vai pitäisikö jo sanoa sedät, voivat jatkaa vääntöä aiheesta keskenään, mutta tuohon huomautuksena muutosta on tapahtunut mainitsemaasi Alastaron keikkaan jo huomattavasti. Mm. ajoasennossa. Lisäksi taisit missata lainauksen pointin. Siltikin, toistaakseni itseäni, parannettavaa riittää.
 
No niinno, siinä nyt vaan on pieni ristiriita, kun Jukka-tutorsetä toteaa oppilaastaan "...mielestäni ajoasento alkaa olemaan ihan kohdallaan..." kuvasta jossa kuskilla on pää ja yläkroppa väärässä paikassa ja moposta maavara melkeimpä loppu.
 
Back
Ylös