Vois toimii sullakin niihin nopeisiin mutkiin; ts saisit sitä kautta lisää marginaalia, luottoa mopoon, ja mutkavauhtia.
Kiitos vinkistä. Otan mieluiten esimerkkisuorituksena vastaan ja seuraan kuinka se tapahtuu. Tule repäisemään hihasta kun olet 6-8 sekuntia minua nopeampi kierroksella ja tulen katsomaan mallia.
Itse pyrin neuvomaan ja kouluttamaan pääsääntöisesti vain kuskeja joiden perässä voin ajaa riskittä ja tarkkailla menoa kaikessa rauhassa. On näet jonkun verran uskottavampaa kun sanoo, että tee kuten minä, niin pääset hieman kovempaa, vaikka se tapani tehdä ei aivan oikea olisikaan.
Sijoitusvinkkejä kaipaisin enemmän Warren Buffetilta kuin taksikuskilta, vaikkakin jälkimmäisillä intoa niidenkin antamiseen löytyy verratain paljon. Alustan säädöissäkin olen toistaiseksi tukeutunut enempi Vehniäisen Karin ja Sundbergin Villen vinkkeihin kuin henkilöiden joilta näytöt vielä puuttuvat, vaikkakin innovatiivisuutta löytyykin. Se on näet turvallisempaa.
Suurin syy onnettomiin vauhteihini ei ole huono ajoasento, vakioalusta, väärät välitykset, tavalliset jarruletkut eikä edes pikakaasun puute. Suurin syy on siinä, ettei pää vain anna jälkeen. Näin ikäloppuna sitä näet alkaa ajattelemaan, että loppumatkakin tästä polusta on ihan kiva kävellä omin jaloin ja internetin keskusteluihinkin on helpompi osallistua jos sormia on joka kädessä saman verran, mielellään 10 kappaletta.
Loppuun esimerkki Kemoralta, jotta pysytään aiheessa. Faktatietoja vertailemalla on selvinnyt, että muissa mutkissa menen vielä jotenkin oikeasti nopeiden tahtiin (toki hitaammin, mutta ei olennaisesti), mutta kakkosmutkassa eroa on törkeästi (n. 40-50 km/h). Kuuppa ei vaan anna periksi työntää sinne niin lujaa kuin mitä sinne voisi ajaa.
Ja jos tässä nyt rehelliseksi äidytään, niin toivoisin olevani pikkaisen hitaampi. Voisin silloin taistella hyvällä omallatunnolla B-lähtöjen palkintopaikoista ja kokea hyviä fiiliksiä niistä palkintopaikoista. Nyt B-lähdön voitto on fiiliksenä varmaankin yhtä nolo kuin itse itsensä SM-tasolta cuppiin anoneen voitto. Rengaskulutkin olivat vielä sangen inhimillisiä kun ajelin 5 sekuntia hitaampia kierrosaikoja ja vähintään yhtä hauskaa se kisaaminen silloin oli.
Jukka