Kun asiallinen asia tuli käsiteltyä, on kai jatkettava sitten näillä asiattomuuksilla.
Oletin (joka tietysti kaikkien perusvirheiden isoäiti), että nopeassa ryhmässä ajaa kokeneita kuljettajia.
Siirryin nopeaan ryhmään keskiryhmästä kahden setin jälkeen koska minulle tuotiin tarra jossa seisoi N, ja annettiin käsky. Ihan samalla tavalla kuin Alastarossa ja Kemorassakin. Sekä Tuen päivillä Apparalla toukokuussa. Itsellä ei ole ollut mitään kiinnostusta änkeytyä sinne väkisin.
Tästä(kin) syystä minulle oli hienoinen yllätys, että suberbikella ajava kuski tulee perä edellä vastaan vaikka itse ajan alkeisharjoitteluun tarkoitetulla tyttöpyörällä koska oma vauhtini on vähintäänkin vielä hakusessa.
Vai on vauhti vielä 457 ratapäivän jälkeen hakusessa. Eipä näytä prognoosisi kovin hyvältä, mutta omapahan on asiasi.
Itse olin Motoparkissa nyt toista kertaa. Siirto nopeaan ryhmään ei tuntunut kovin väärältä päätökseltä ainakaan sillä perusteella, että ohitettavia mulla oli siellä selvästi enemmän kuin ohittajia. Itse asiassa ohittajia ei niissä kuudessa setissä nopeassa ryhmässä ollut kuin muutama.
Tällä kokemuksella aion ilmottautua siihen jatkossakin, täysin sun perä edellä-kommenteistasi riippumatta.
Kun rajaat noita nopeaan kelpaavien kuskien kierrosaikoja, vedä raja tarkasti ettet itse joudu väärälle puolelle.
Muutenkin en voi olla ihmettelemättä tätäkin kommenttiasi. Toimit käsittääkseni moottoripyöräkoulutusta harrastavan yhdistyksen puheenjohtajana, ajat kisapyörää kisarenkailla ja hi-tech-kisavarusteilla. Minulla on tosiaan tonninen "superbike", täysin vakio, katurenkailla joista kemora oli syönyt toisen puolen täysin sileäksi, kuten ylempänä olevasta kuvasta näkyy. Renkaanlämmittimistä sun muusta hifistelystä tietoakaan. Alla oli jo siirtyminen kotoa radalle, 290 km, samalla mopolla. Takana tosiaan tämä kesä ajoa kyykkypyörällä, yksi kerta Motoparkissa.
Kuinkahan kovaa mun näistä lähtöasemista olis pitänyt ajaa, jotta säästyisin arvon puheenjohtajan vittuiluilta?
Ensimmäisen Motoparkin reissun kierrosennätykseksi jäi naurettava 1:42.0. Valitettavasti RaceChrono, puhelin ja gepsipalikka temppuilivat nyt tosissaan. Sain ajan vain kolmelta kierrokselta, kaikki keskiryhmästä toiselta setiltä. Niistä paras oli 1:40.5. Uskoisin kuitenkin 1:40 alittuneen suht selvästi nopeassa ryhmässä ajellessa.
On helppo perustella oman kierrosaikansa heikkoutta kusiaisella. On vaan niin että niiden, jotka osaavat ajaa, kuten jens, wexi, jii-äm vain muutamia mainitakseni, ei tarvitse selitellä mitään. Ne vaan menevät ohi.
Älä selittele vauhtias sillä kusiaisella, kuka tuollaista jaksaa kuunnella. Osta se helposti ajettava tonninen tai aja sillä rykköselläs ja näytä kaikille kuinka kova luu olet. Varmaan peset joka jampan suomessa, ainakin näiden puheiden perusteella.
Huomasin heti oman ajovirheeni jälkeen varikolla, että olet helposti lämpeävää versiota
Jälleen meni havaintosi metsään. Mä hikeennyn todella harvoin, ei ole moni sinun lisäksesi ollut sitä todistamassa. Nykyisessä työpaikassani, jossa olen ollut yli 10 v, on vastaava tapaus sattunut kerran, samoin edellisessä työpaikassa jossa olin yhdeksän vuotta. Omalle tytölleni olen korottanut ääntäni (= huutanut) kolme kertaa. Hän on nyt kuusivuotias. Orgin tapahtumissa näin on käynyt kerran aikaisemminkin, viime kesänä kun aloittelin harrastusta matkasohvalla ja tulin ohitetuksi todella vaarallisesti Apparalla. Siinäkään tilanteessa hiiltymistä ei aiheuttanut itse ohitus, vaan ohittajan välinpitämätön asenne tapahtuneeseen. Mutta sekin asia on sovittu jo ajat sitten.
Sen sijaan minulla on ollut vaikeuksia tiettyjen ilman auktoriteettiä, pelkän virka-asemaansa nojaavien virkamiesten kanssa. Muutamassa sakotustilanteessa on käämit palaneet täysin, kun esim. maglitellä sohitaan silmään heti avauksessa. Useimmiten nämäkin tilanteet hoidellaan sivistyneesti, joskus jopa vitsaillen.
Ihan ilman ääntä ei mennyt myöskään kohtaaminen mistä-lie-Keniasta tulleen rakennustarkastajan sijaisen kanssa, joka ei pitänyt perustustyömme laadusta. Savimajoissa lienee vahvemmat anturat. Eipä kaveri kyllä toista kertaa tontillekaan astunut, rakennustarkastaja sen sijaan pyysi syvästi anteeksi kaverin puolesta.
Hommaansa osaamattomien "auktoriteettien" perseennuolijan vikaa musta ei löydy, kaikkee muuta vikaa löytyykin.
Mitenhän sen sijaan on oman lämpenemisen kanssa? Ainoa, jonka kuulin radalla narisevan hieman venähtäneestä lippumiesten vaihdosta ja siitä aiheutuneesta hetken odotuksesta, olit sinä. Oli kuulemma järjestelyt onnetonta säätämistä. Itse tietysti hoidat hommat kokemuksellasi tyylikkäämmin.
Ainoa, jonka kuulin narisseen tultuaan ohitetuksi, olit sinä. Katso peiliin joskus, eiköhän se murrosikä oo sultakin jo ohitse.
Joten pieleen meni luonneanalyysisikin. Toivottavasti olet etevämpi juridiikan kuin psykologian puolella. Tosin opiskeluaikasi ei sitäkään toivetta puolla.
Ja pahoittelin muuten aiempaa tilannetta
Käsityksesi pahoittelusta on mielenkiintoinen. Itse olen hoitanut näissä tilanteissa homman niin, ettei pahoitteluni ole jäänyt epäselväksi vastapuolelle. Ehkäpä liki täydellinen virheettömyytesi on saanut aikaan pientä ruostumista näissä taidoissa. Maineesi tietäen höristelin oikein korviani, mutta mitään pahoitteluksi tulkittavaa niihin ei kantautunut. No, pääasia on että olet itse tyytyväinen tapaasi hoitaa homma, muista viis.
Itselleni on ollut ja on vieläkin mysteeri kuinka nopeaan ryhmään päätyy kuskeja jotka tuhatkuutioisilla jäävät jalkoihin
noin alitehoiselle mopolle niin lähdössä kuin muutoinkin. Mutkat vielä ymmärrän, kun niissä tarvitaan pelisilmää,
motoriikkaa, rohkeutta, kokemusta, alustaa ym. ym. jotka kaikki minulla tasoa surkeat. Mutta lähtö.
Eihän siinä tarvitse kuin nostaa kytkintä ja antaa mennä, yksinkertaista kuin mäkihyppääjä.
Ja sama virsi jatkuu. Ikinä en ole lähtöjä kierroksilla, kytkintä luistattamalla ennen harjoitellut. Nyt heitettiin sinne lähtöriviin sen paremmin omaa mielipidettä kysymättä. Eikäpä siitä oikein mitään tullutkaan, ainakaan ensimmäisestä, hyppi pystyyn vaan. Toinen yritys oli vähän parempi.
Mulle toi oli kuitenkin hieno kokemus. Anteeksi surkeuteni sinun suuruutesi rinnalla.
No, vaikka et enää oppivelvollisuusikäiseltä näyttänytkään....
Noiden ikävuosien, joita tuntui olevan jopa enemmän kuin itselläni tai sitten tehokkaasti elettyinä ne vähäisemmät,
kokemuksella luulisi osaavansa ostaa pyörän joka pelittää
Tosiaan, mä olen joutunut tähän ikään tekemään vähän muutakin kuin kiertämään mopolla ympyrää. Aiemmin ei tällaiseen harrastukseen ole työn vuoksi ollut mitään mahdollisuutta. Pari vuotta sitten tekemieni järjestelyjen ansiosta nyt sellainen mahdollisuus on, ja olen käyttänyt sitä hyväkseni.
Onneni onkin ollut se, että lähdin mukaan tähän orgin porukkaan. Todella suuret kiitokset jensille, Andylle, -hanskille, heipalle, patrikille, Terolle, Sumpalle, Tommille jne jne. Olen saanut kaikilta todella hienoa opastusta kaikissa tähän rata-ajoon - ja myös kaikkiin muihin aiheisiin - liittyvissä asioissa. Kukaan ei oo vinoillut että ajan liian hiljaa, pikemminkin päinvastoin. Joten kiitos sulle tästä näkökulmasta. Jos olisin aloittanyt rataharrastuksen tuen porukoissa ja saanut tällaista paskaa niskaan, lyhyeksi ois harrastus jäänytkin.
Tämä keskustelu on typerää ja täysin ot, toivottavasti poistetaan pian. Me löimme kättä päälle radalla, ja normaali-ihmisten välisessä kanssakäymisessä se tarkoittaa että asia on käsitelty ja sovittu. Edellisessä viestissäkin annoin lopussa ymmärtää, että soisin keskustelun loppuvan siihen. Kuitenkin jatkat itkuasi. Ole huoleti, saat kyllä tässäkin asiassa lopulta viimeisen sanan, et kait muuten pysty nukkumaankaan.
Ihan tiedoksi, että sinulla ei ole Orgin päivillä minkäänlaista virallista asemaa, joten minä en pompi sinun pillisi mukaan sentin vertaa. Ns. ohjeesikin voit jatkossa suunnata vapaasti muille, tulen varmasti toimeen ilman niitä. Ja jollen tule, sinun ei tarvitse siitä huolta kantaa.