Otanpa pitkästä aikaa kantaa tällaiseen asiaan.
Itse olen sitä mieltä, että kyllä nuo kuvat ovat suhteellisen järkyttävät. Siitä huolimatta, että ne oli nähnyt, se oma ajotyyli pysyi samana, kun sitä tunsi aikanaan olevansa kuolematon liikenteessä ja perinteinen "eihän mulle voi niin käydä"-ajatus takoi päänahkaa. En missään nimessä väitä olevani mikään Ghost Rider ajotyyliltäni, mutta muutamat pannut itsekin vetäneenä voin sanoa, että ilman asianmukaisia varusteita olisi varsin vittumaista kesällä vetää bikinit päälle.
Kaverin poismeno moottoripyörällä sattuneen onnettomuuden myötä ei myöskään muuttanut pitkäksi aikaa omaa ajotyyliä. Vaikka suht lähelle osuikin, minä olen silti kunnossa... Tämä ajatus tuli takaisin n. 2 viikon päästä ko. onnettomuudesta.
Ratkaiseva ja oikeasti itseä ajattelemaan pistävä juttu oli se, kun kävellessä katkaisin käteni (tiedän, mummo, mikä mummo) ja elin kipsin kanssa 5 viikkoa. Silloin tajusin, että jos kävellessä voin satuttaa itseni näin, ei tuo moottoripyörän kanssa tien päällä oleminenkaan ole (varusteista huolimatta) täysin turvallista ja vaikka kuinka pitäisin itseäni valentinorossina (jota en todellakaan edes tee), voi sen ratkaisevan mogan tehdä vaikka joku kotiäiti volkkarin polollaan. Vaikka kuinka olisin oikeassa, en välttämättä jää sanomaan sille niitä valittuja kirosanoja, mitkä varmasti olisi mieli tehnyt sanoa. Siinä tapauksessa ei lienee paljon väliä, olenko yhtenä, vai kilon palasina tiellä. Toivonpa, että tämä mahdollinen "herätys" sen suhteen, ettei porukka ottaisi TURHIA riskejä liikenteessä, ei ole kenellekään liian iso pala purtavaksi, jos se kohdalle osuu.
Olen ajamiselle pyhitetyn ajan puutteen vuoksi miettinyt pyörän myymistä, mutta silti se on pakko sanoa ääneen: ei monikaan asia voita sitä tunnetta, mikä tulee, kun pääsee keväällä hakemaan mopon tallista kesälaitumille.
Suomennoksena, en todellakaan ole moottoripyöräilyä millään lailla vastaan.