Pämäytin tuossa 326km lenkin. Ilma oli mitä lupaavin. Harmaat pilvimassat roikkuivat taivaalla ja pientä pisarantynkää ropisi maahan. Päätin varustautua huolella, koska olihan tiedossa oli Kovaa Ajoa. Ensiksi jalkaan turvalliset Nakke Nakuttaja alushousut, ne sepaluksettomat. Sitten Jeesuksen kestävä Slayer keikka t-paita ja farkut nahkavyöllä. Jalkoihin puuvillaiset sukat, jotka voi kiertää kuivaksi ja heittää vaikka kattoon kuivumaan. Päälle vielä puuvillainen paita v-kaula-aukolla, jokaisen motoristin lempivaate tuuliin ja tuiskuihin. Jalkoihin uskolliset wehrmacht buutsit, joilla voi kävellä Romaniasta tulleen ruusukauppiaan kukkien yli. Päälle kevyellä kädenliikkeellä helvetin painava amerikan prätkärotsi ja farkujen päälle vielä vettä pitämättömät gore housut. Povariin vielä puukkoja, härkäruoska, pari putkimiinaa ja sinko. Kaiken kruunasi ohuet nahkahanskat, buffi ja kypärähuppu. Matka sateeseen saattoi siis alkaa.
Alkumatkan pikku ropsiminen muuttuu helvetin kovaksi sateeksi. Se oli niin kova, ettei 120km/h vauhdissa nähnyt kunnolla mittaria. Eipä tuolla niin väliäkään, koska 15 min ajon jälkeen alkaa joka tuutista vuotamaan sisään. Niinkuin pitääkin. Mitään v*ttumaisia sadepukuja en laita niskaani ja vedenpitävät gorepuvut on vanhoja ukkoja varten, jotka voi kehua niitä sitten netissä. Homma oli nousussa, kun ketään ei tullut alkuun vastaan, mutta sitten horisontista karautti urhea japanin kustom lauma lavat ojossa. Sinne olivat pahimpaan sateeseen menossa pitkin kuninkaantietä. Itse ajelin pikku tihutuksessa Salon läpi kohti Fiskarssia. Siellähän ei ole mitään nähtävää, täysin yliarvostettu paikka. Tie sinne on sen sijaan mukavaa mutkapätkää, mutta varsin lyhyt. Kun ajetaan Kovaa Ajoa, niin siihen pitää olla fyysisesti vaativa ja adrenaliinia kiihoittavaa lohikäärmeen häntää. Sellaisia löytyy vaikka miten, etenkin sorateiltä. Oikotie Tammisaareen tarjosi juuri sitä ja siellä ei skoudetkaan marmata ylinopeuksista. Fiilis oli sellainen ihan jees, mutta mihinkään Hannu Mikkola tunnelmaan en vielä päässyt. Onneksi sadekin oli loppunut Fiskarssin kohdalla, jonne oli rakennettu jotain purkukuntoisia vanhoja talonrämöjä, joita hölmöt turistit voivat ihmetellä vaimojensa kanssa.
Onneksi matkalla Hankoon alkoi taas sataa. Silloin tietää elävänsä, kun meininki ei ole mitenkään järkevää. Mutta kas kas, miten on tasaisen näköistä kangasta tien vieressä ja oikein polun kanssa. Huomasin edessä jonkun huoltotien kankaalle ja jarrutin sivutielle ABS hakaten. Edessä kiemurteli pehmeä hiekkatie, jossa törrötti pieniä kiviä siellä täällä. Loistavaa ajattelin ja olin kaatua jo polulle siirtyessä, kun eturengas luirahti holtittomasti. Eteenpäin ajaessa pehmeä hiekka toimi kuin paksu lumisohjo. Etupyörä kiemurteli ja luisui holtittomasti ja kaatuminen oli monta kertaa lähellä. Nyt sen tosiaan tunsi miten GSA oli liian painava, mutta silti pyörä kynti uskollisesti eteenpäin. Vähän matkan päästä edessä oli iso hiekkakumpare, jonka reunat olivat täynnään isoja kiven lohkareita. Pysäytin pyörän ja löin jalan alle. Kävin katsomassa kumpareen päältä, että edessä olisi samaa hiekkaa ties vaikka miten paljon. Näytössä paloi ABS valo, jonka päättelin äskeisen jarruttelun päätteeksi tarkoittavan sitä, että viisas tietokone oli ottanut ABSit pois päältä. Vähänkö yyberiä. Mutta pyörän kääntäminen tälläisessä lentohiekassa ei ollut yyberiä. Hiekka lensi pitkällä kaarella, kun haistelin kytkimen käryä ripottelevassa sateessa. Viimein möhkö maasta ajaen suti täydellisen 180 asteen kaaren ja pääsin ajamaan takaisin asfalttitielle. Perkele mitä hiekkaa. Ilmankos Saksassa on vaan autopaanoja.
Hankoon saapuessa kuuluisa aurinko oli kadonnut ja vettä tuli isolla saavilla. Pienen karvakäden tarjoaman eineshetken jälkeen lähdin tykittämään takaisin vesisateeseen. Uusi kangasreitti siinti mielessä ja kaarsin sivutielle. Mutainen polku häämötti puiden katveessa. Sen edessä oli standardi leveä rautatie. Siitä oli joku KTM-mies jo loikannut yli. Liekkö se ollut juuri vastaan tullut kurpitsapyörä, vaikea sanoa. Ensimmäisen kiskon yli ajo oli helppo, sillä sepeliä oli kerääntynyt kiskon yläreunaan asti. Mutta toinen kisko odotti kuin Berliinin itäpuolen muuri. Polku meni rautatien yli viistosti ja katsoin kiskojen molempiin päihin. Kun junaa ei näkynyt, ajoin polulta viistosi, mutta kiskoihin nähden suoraan ensimmäisen kiskon yli. Eturengas putosi kiskojen väliin ja jäi suoraan kulmaan toisen kiskon kanssa. Mietin hetken, että nostaisinko ESA:lla jousitusta, mutta hylkäsin ajatuksen sillä en haluaisi kaatua raiteille ja jäädä loukkuun pyörän alle. Meinaan kun tuo pyörä on jo muutenkin niin korkea. Joten eikun reipas kaasutus ja kytkin ylös. Eturengas ampaisi kiskoa vasten ja peräpää pompahti ilmaan. Uusi yritys samoin tuloksin. Puhaltelin ja katselin junia. Ei näkynyt, joten pyörä jalalle ja potkimaan sepeliä kiskon juureen "rampiksi". Takaisin pyörän päälle ja lämää! Eturengas hyppäsi kiskon yli ja kun pyörä tippui alas, pohjapanssari jysähti lujaa kiskon päälle. Perkele! Kytkin ylös ja sutien pois radalta. Mitään öljyvanaa ei näkynyt, joten kohti tuntematonta polkua.
Edessä oli mutainen polku, joka oli kuoppia täynnä. Norsu keinui kuin laiva Atlantin aalloilla, mutta sitten polku alkoi muuttua haastavaksi. Yhden mudassa olleen ison oksan yliajo oli koitua kohtalokkaaksi, kun eturangas lähti luisumaan sivusuunnassa sen päällä. Milläs pääsen ylös, jos pyörä kaatuu jalan päälle? Tappiomielialan lietsonta on pelkästään homojen hommaa, joten ratsastin norsulla pelkäämättä kuin Hannibal. Neljä viisi kertaa oli pyörä lähteä nurin, kun oli taas hienoa hiekkaa ja väliin mutakuoppaa kivillä. Pyörä tuntui väliin luisuvan alta pois molemmista päistä. En tiennyt milloin pääsisin takaisin tielle, koska mulla ei ollut mitään käsitystä miten kettumaista maastoa saattaisi olla vielä edessä. Pyörän kääntö täällä vaatisi melkoista jumppaa. Noh jonkun sadan metrin jälkeen tuo paskamainen muta-ura sitten päättyi. Eipä jäänyt ikävä ei. Kaikki muu vielä menee, mutta sillä hiekalla ajo oli sellaista luisumista ettei paremmasta väliä. Kunnon untermensch touhua.
Asfaltilla pyörä tuntui äskeisen jälkeen kirurgin tarkkuustyökalulta. Meni suoraan kuin luoti ja välitti tien pehmeinä aaltoina päin hanuria. Päätin lähteä kostamaan äskeiset kokemukset 15-20km mittaiselle soratien varrella asuville syyttömille ihmisille, joka oli ihan täynnään S-mutkia. Sinne päästessä ajelin ehkä vauhdikkaimmat sorakilometrit ikinä. Äskeinen paska-ajelu oli lyönyt terästä selkärankaan ja luottamus pyörän hallintaan oli kasvanut. Mutkiin pystyi ajamaan vähän enemmän kallellaan, kiihdytykset meni 3:lla ja 4:lla tyhjää lyöden. Varsinkin alkumatkan sepelillä ajo oli mielettömän hienoa. Normaaliin soraan poiketen, sepelillä vauhdikkaasti ajo nostaa pyörän ikään kuin kellumaan. Pyörä elää melkoisesti alla, mutta tottelee ratsastajaa. Eturenkaasta kuului epämiellyttäviä ääniä, kun suuret ja terävät sepelikivet kimposivat sen alta. Ihmeen paljon sepeli piti myös mutkissa, kumma juttu. Huomasin muuten, että urien seinämillä tuntui pystyvän ajamaan vähän enemmän kallellaan. Vai oliko se vain joku plasebo tunne, kuten rakkaus?
Harmi kun ei ollut yhdessä alaspäin menevässä S-mutkassa BMW:n kuvausryhmää, niin olisivat saaneet hienoa kuvanpätkää. Vedin molemmat kurvat takarengas sutien ja sitten suoralle kiihdytys äänivallit paukahtaen. Viereisellä pellolla tiineet lampaat saivat keskenmenoja ja kauhistuneet pässit paistuivat eläviltä sähköpaimeniin, kun ajoin mutkaan itsemurhajarruttaen silmät lasittuneina. Tässä olisi melkoisen lähellä tunne helvetin komeasta touhusta, jos pari maajussia tarjoaisi vielä kipakkaa kiväärikaliberista ristitulta. Kyllä tämä pyörä on parhaimmillaan maantiellä ja soralla. Ja silloin kun ajetaan soralla, pitää unohtaa viisi kirjaiminen sana nimeltä sääli. Hanaa suorilla vaan niin perkkeleesti, kurveista ulos sladittaen ja pimeetä homotykitystä. Siitä se ilo alkaa.
+ Ei tullut EWS virhettä, vaikka Advriderissä on siitä oma ketju.
+ Iskarit eivät hajonneet, kuten kävi Ewanille ja Charlielle.
+ Pohjapanssari kesti jytyä.
+ Maaston jälkeen ei ollut yhtään märkä olo. Itse lämmittävää touhua.
+ Aagessu on miehekäs vekotin soralla. Kun pelko poistuu vartalosta, niin tilalle tulee sekopäinen nautinto.
+ Sepelimutkien raiskaaminen on järjetöntä hupia. Status Quota ei ole.
+ Hiekka-ajo kehittää pyöränhallintataitoa raivokkaasti.
+ Vesisateella ajo on miehekästä hommaa, kun tietää pääsevänsä kotiin viiden tunnin päästä.
+ Wermachtit kuivuivat kotona kriegsmarinen valkoisiksi.
+ Törkeää ylinopeutta ei valvota iltamyöhäisellä koiran ilmalla.
- Ilman nappuloita pehmeässä maastossa ajo on epämiellyttävää luisua ja sutimista.
