Äärikyykyillä joissa maataan eturenkaan päällä takajarrusta on huomattavan paljon vähemmän apua, kuin perinteisille moottoripyörille, joissa ajoasento on pysty ja painopiste näinollen taaempana
Mielenkiintoista - ainakin itse olen mutkassa ja suorilla edessä tankin päällä ettei keula nouse, mutta jarrutuksessa tulee noustua automaattisesti pystympään ja siirrettyä painoa taaksepäin kun katse nousee selvästi ylöspäin (samalla kun siirron aikana nopeasti vilkaisee peileihin, jos on aikaa ja peilit ovat paikallaan, että mitäs siellä takana on).
Mutta eihän tuo oma pyörä mikään äärikyykky olekaan... pelkkä matkasportti ;-((
Mutta alkuperäiseen aiheeseen palaten, edelleenkin tulee ajateltua että 100m jarrutusjälkeä on sen verran pitkä matka että kyllä on saanut olla kohtuullinen akrobaatti tai todella hyvä tuuri jotta on pysynyt pystyssä tuon noin arviolta 6-9s ajan mitä tuohon on mennyt. Tosin jos ja
kun katse on ylhäällä tasapainon pitäminen on myös paljon helpompaa. Joka tapauksessa huomio että "täytyypä jarruttaa" on tapahtunut arviolta siis jo noin 150m ennen kuin jarrutusjälki loppuu, eli 6 lyhtypylvään väliä josta jarrutuksen osuus neljä lyhtypylvään väliä !
!
?
Muistaakos joku oman jarrutusmatkansa 80km/h vauhdista pelkällä takajarrulla ? ... tai edes 60km/h vauhdista niin siitä voisi arvioida tilannenopeutta.