Ei ole Turuust, ole Raisiost. Anyway sitä varmasti tarkoititkin, hieman jo odotinkin että kyllä sen joku pian hoksaa. Ilmeisesti ollut tosi kauan myynnissä kun esim takarengas on melko kulumaton mutta paistettu lähes kymmenen vuotta sitten. Kilometrit karttuneet huoltokirjan mukaan lähinnä viime vuosituhannen puolella. Tuontipyörä on hän.
Itseasiassa en ollut varsinaisesti pyörää ostamassakaan kun on vielä talorakennuskin kesken ym, mutta tulee kuitenkin seurattua "markkinoita" ja jo vuosia sitten ihastuin TRX:n persoonallisuuteen, uskoisin sen jopa keräilyarvoonkin nousevan. Niinpä asioiden ollessa tapana mennä oman tahtonsa mukaan tuli TRX taloon, monet hyvät asiat tuntuvatkin muodostuvan omalla painollaan.
Pää asiallinen käyttötarkoitus tulee olemaan "rauhallinen" nautiskelu kesäisillä mutkateillä johon tiedän pyörästä potentiaalia löytyvän. Tarkoituksena on pitää pyörä alkuperäisenä jollainen se nyt vilkkuja ja etujarruletkuja lukuunottamatta onkin.
Onnea Jukosille ja uudelle ostokselle. Ei ole liikaa noita sinisiäkään orggiksena Suomessa. Ja kuvaamaasi "rauhalliseen" mutkatienautiskeluun TRX sopiikin hyvin ja ei haittaa vaikka ajoseurana on hieman tehokkaampiakin pyöriä, hyvin pysyy kyydissä.
Pitkästä aikaa tulee tännekin kirjoiteltua. Ajattelin kysäistä asiasta tietäviltä, että onkos noita teräspunosletkuja saatavilla muualta kuin saksanmaalta? Lähinnä ebaystä olen niitä bongaillu..
Toinen mikä kiinnostaisi on ne progressiiviset jouset noihin etuiskareihin. Onko niistä kellään kokemuksia? Paitsi tietenkin Evilillä.
Tarkoitus olisi tässä talven aikana tehä jarrut ja vähän moottorihuoltoa. Onkos kokemuksia, et kannattaako laittaa ihan orggikset jarrupalat vai ostaa tarvikkeet esim. stormilta? Suodattimet taidan hakea ihan jammusentteriltä.
Tarkoitus olis tihentää myös välitystä takarattaan hammaslukua pienentämällä joten saako noita erilaisia ratastuksia mistä osoitteesta?