Täytyy aluksi pahoitella näin 50cc-kuskina väärässä paikassa olemista, mutta aihe on kuitenkin sama joten menkööt.
Olen hämmästellyt sitä, ettei itselleni ainakaan kerrottu vastaohjauksesta yhtään mitään, kun pari vuotta sitten olin suorittamassa m-korttia. Kuten jo yllä Pekkavee mainitsi, ainakin omalla pyörällä vastaohjaus toimii 5km/h ylöspäin, eli hitaimmasta vauhdista, jonka ajaminen on vielä järkevästi mahdollista. M-kortin käsittelytunnilla ajoimme 10*50m kokoiselle parkkipaikalle ja ajoimme muutaman kerran hidasajo- hätäjarrutus- ja porttitreenit läpi ja tunti oli siinä. Ajoneuvoina oli skootterit, joissa oli joka välissä klappia eli ajo-ominaisuudet suoraan sanottuna surkeat ja kiihdytysmatka esim. portteja varten oli niin lyhyt, että tasanopeutta ei ollut mahdollista niillä tehoilla saavuttaa ennen ensimmäistä porttia. Suoraan kiihdytyksestä porteille siis. Ajo-opettaja ei neuvonut muuta kuin "pitämään pään ylhäällä" eli katseen käyttöä joka tietysti on sekin tärkeää.
Käsittelytunnin jälkeen pari kertaa hissuttelua liikenteessä ja käsittelykokeeseen. Koe meni tietysti läpi, eihän siinä mitään haastetta olekkaan. Omistin kortin 2-pyöräiseen 50km/h kulkevaan moottorikäyttöiseen ajoneuvoon ilman pienintäkään mainintaa vastaohjauksesta. Näin pari vuotta myöhemmin olen lukenut näitä juttuja netistä enemmän kuin riittävästi ja omaehtoisesti opetellut vastaohjauksen ja nopean väistämisen. Nykyään uskallan paiskata mopon kaistan laidasta toiseen parin-kolmen metrin matkalla 50km/h nopeudella ja uskoisin olevani valmis väistämään mahdollista isoa estettä kaistalla. Kerran olen joutunut tosissaan toimimaan, kun pimeällä reilun 10m päähän ilmestyi 5-10cm halkaisijaltaan oleva ja reilu puolimetrinen puukeppi suoraan ajolinjalle. Siinä eleetön väistö ja matka jatkui, tosin helpotuksesta huokaisin, että vastaohjausjuttuja olin lueskellut ja hommaa treenannut tyhjillä teillä. 10m siksi, että lähivalojen valokuvio ei todellakaan ulotu kauas.
Omasta mielestäni vastaohjauksen opettaminen olisi tärkeää jo m-kortin suoritusvaiheessa, sillä jo 50km/h vauhdissa väistäminen ei suju painoa siirtämällä toisin kuin rauhallinen kaarreajo. Iso osa ikätovereistani ajaa vielä kaiken lisäksi paljon kovempaa, esimerkiksi 80km/h. Tietääkö kukaan, neuvotaanko mopoilijoille jossain vastaohjausta?
Itse siis treenailin väistämistä ensin pikkuhiljaa ja sitten yhä reippaammin, kunnes eturengas alkoi menettämään pitoaan tangon työntämisen/vetämisen hetkellä. Siinä vaiheessa väistöliike oli jo sanalla sanoen valtava. Sen jälkeen on tähän hetkeen asti tullut pujoteltua tien paikkauksia, kuoppia, tms. Saatan myös päättää 5m ennen suojatietä, että kierränkin sen keskiviivan kautta. Tietenkin vain, jos tie on kokonaan tyhjä. Kilometrejä ei ole kertynyt kuin 12tuhatta, mutta nyt alkaa vastaohjaus olemaan kunnolla selkäytimessä ja tulee toivottavasti refleksinä jos jotain täytyy väistää.
Toivon suuresti, että taloudellinen tilanne antaa myöten ja muiltakin esteiltä vältyttäisiin, että pääsen joskus ajelemaan isolla pyörällä ja harjoittelemaan sillä vastaohjausta kunhan ikä moisen sallii. Sitä odotellessa täytyy ajella hiljaa ja ei muuta kun mukavaa loppuajokautta kaikille

