Perjantai-itana kävin verkkokauppa.com:n Helsingin myymälässä. Parkkihallista pois lähtiessäni ulosajoyritys keskeytyi aika ikävästi, kun auki ollut ovi laskeutui alas juuri ollessani kohdalla. Seurauksena tietysti kaatuminen oviaukossa.
Ne ovet ovat hyvin nopeita nosto-ovia. Niin nopeita, että lähestyessäni ovi oli kokonaan ylhäällä niin kauan kuin näin sen kypärän sisältä, mutta pari metriä myöhemmin se sitten jo olikin pyörän tuulilasin ja naamani välissä. Ja onneksi Pressurakenteisia, eli periaatteessa pehmeitä. Käytännössä kuitenkin aika kovia, sillä ei tarvitse ajaa kovaa päin, jotta niskakivut pistävät syömään särkylääkkeitä seuraavanakin päivänä
Nyt mietityttää, että millaisia turvallisuusmääräyksiä tuollaisille rakettioville mahtaa olla? Siellä ei esim. ole varoitus- tai liikennevaloja jotka varoittaisivat kohta sulkeutuvasta ovesta. Useissa muissa halleissa sellaiset ovat, vaikka ovet olisivatkin etanamallia.
Jälkiselvittelyt kaupan kanssa lähtivät käyntiin ihan asiallisissa merkeissä. Nehän on jo tähänkin asti huomioineet motoristit ihan kivasti, kun hallissakin on merkittynä pyöräparkki, josta voi päätellä ettei sinne halliin ainakaan kiellettyä ole ollut moottoripyörällä ajaa sisään.
Vauhtia ei ollut kovin paljoa. mopo (bmw r1100rt) jäi kyljelleen oviaukkoon siten, että uudelleensulkeutumista ystävällisesti yrittävä pressukeksintö koputteli siinä takalaukun kantta, eli arviolta oli tullut edettyä 60cm osumakohdasta kaatumapaikkaan.