• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Vähän kuin geokätköily, mutta motoristeille. Sivusto valitettavasti suljettu 09/2019

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja pleksi
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Olisihan siinä "kausikätköilyssä" kiva mahdollisuus jollekin uudelle kätköilijälle kisata kauden ajeluissa niiden kanssa, jotka ovat jo koko maan kolunneet aiempina kausina. Ikäänkuin lähtö samalta viivalta. Saitin kannaltakin on hyvä saada uusia tuoreita lokimerkintöjä. Pitääpä miettiä... tosin on aika monta muutakin juttua tehtävänä.

Vähän harmi, kun en pääse huomenna mukaan letkaan, kun on noita vaimon synttäreihin liittyviä kuvioita. Mutta aattelinpa hyödyntää kätköilyä siten, että käyn perheen kanssa muutamalla mielenkiintoisella kätköllä autoilemassa. Aika monella ollaan jo käytykin.
 
Onko Pleksille tuttu Foursquare tai nykyään Swarm? Se on siis mobiiliapplikaatio missä jossain nimetyssä paikassa kävijä tägää itsensä paikallaolijaksi.
Foursquare oli aikoinaan kivempi kun applikaatio pisteytti käynnit... nykyään näin ei tehdä. Mutta eniten paikalla käynyt käyttäjä saa haltuunsa "kruunun" eli pääsee paikan "pormestariksi".
Onhan meilläkin tuolla sivuilla tuo kommentointimahdollisuus jota olen itse käyttänyt muutamia kertoja. Eli tyyliin "Käymässä omalla kätköllä"...
 
Jos on kaikki kohteet käyty ja haluaa aloittaa homman alusta niin ei kai se ole sen vaikeempaa kuin rekisteröityy kokonaan uudestaan. Jlik2, jack2 tai jotain muuta.
 
Jack sanoi:
Jos on kaikki kohteet käyty ja haluaa aloittaa homman alusta niin ei kai se ole sen vaikeempaa kuin rekisteröityy kokonaan uudestaan. Jlik2, jack2 tai jotain muuta.
En ole lukenut sääntöjä niin tarkkaan mutta yleensä "tuplatunnukset" on kielletty. Ylläpito voi tietysti katsoa tämmöistä läpi sormien...
 
Go-Za sanoi:
En ole lukenut sääntöjä niin tarkkaan mutta yleensä "tuplatunnukset" on kielletty. Ylläpito voi tietysti katsoa tämmöistä läpi sormien...


Ei löytynyt sellaista sääntöä tai ohjetta että tuplatunnukset olisi kielletty. Onko hyvien tapojen vastaista ? Ei ole kokemusta kun en ole paljon muualle rekisteröitynyt kuin tänne ja kätkösivuille.
 
Jack sanoi:
Jos on kaikki kohteet käyty ja haluaa aloittaa homman alusta niin ei kai se ole sen vaikeempaa kuin rekisteröityy kokonaan uudestaan. Jlik2, jack2 tai jotain muuta.

Niin, tämähän olis yks tapa kiertää ongelmaa. Tässä on kuitenkin se ongelma, että tällä hetkellä systeemi käsittelee noita käyttäjätunnareita täysin erillään elikä jos tuleekin joku uus kätkö missä ei ole ennen käyny ja merkkaa sen löydetyks vaikka jlik2:lla tai jack2:lla niin se ei tietenkään näy jlik:llä tai jack:lla löydettynä. Mun ajatus oli se, että vaikka kävisi uudelleen jollakin kätköllä niin se näkyisi sen vuoden löydetyissä kätköissä mutta ei kasvattaisi kuitenkaan kokonaissaldoa. Tietenkin olis kivaa, jos olisi toi eri vuosien löydettyjen kätköjen kokonaissaldo tiedossa.
 
pleksi sanoi:
Olisihan siinä "kausikätköilyssä" kiva mahdollisuus jollekin uudelle kätköilijälle kisata kauden ajeluissa niiden kanssa, jotka ovat jo koko maan kolunneet aiempina kausina. Ikäänkuin lähtö samalta viivalta. Saitin kannaltakin on hyvä saada uusia tuoreita lokimerkintöjä. Pitääpä miettiä... tosin on aika monta muutakin juttua tehtävänä.

Vähän harmi, kun en pääse huomenna mukaan letkaan, kun on noita vaimon synttäreihin liittyviä kuvioita. Mutta aattelinpa hyödyntää kätköilyä siten, että käyn perheen kanssa muutamalla mielenkiintoisella kätköllä autoilemassa. Aika monella ollaan jo käytykin.

No ei tällä kausikätköilyllä ihan kiirettä ole mutta josko sen sais ens kaudelle. Eiköhän ens kesänä saa aika monta kätköä löydettyä tulevalla Norjan reissulla mutta sen jälkeen homma on jo aika vaikeaa. Pitäis ruveta tekemään viikonloppureissuja että sais kerättyä uusia kätköjä.

Mä oon kanssa käyny vaimon kanssa kotilolla joillakin kätköillä kun en oo saanu vielä vaimoa tarakkaharakaksi, mutta tätä on tarkoitus kokeilla lähiaikoina.
 
jlik sanoi:
Niin, tämähän olis yks tapa kiertää ongelmaa. Tässä on kuitenkin se ongelma, että tällä hetkellä systeemi käsittelee noita käyttäjätunnareita täysin erillään elikä jos tuleekin joku uus kätkö missä ei ole ennen käyny ja merkkaa sen löydetyks vaikka jlik2:lla tai jack2:lla niin se ei tietenkään näy jlik:llä tai jack:lla löydettynä. Mun ajatus oli se, että vaikka kävisi uudelleen jollakin kätköllä niin se näkyisi sen vuoden löydetyissä kätköissä mutta ei kasvattaisi kuitenkaan kokonaissaldoa. Tietenkin olis kivaa, jos olisi toi eri vuosien löydettyjen kätköjen kokonaissaldo tiedossa.

Aivan, tuo olisi kyllä paras juttu et se olis noin. Mutta jos se teettää liikaa päänvaivaa Pleksille niin se on huono juttu. Jutellaan tuosta vaikka makkaran paistossa lisää. Tai tänään kun ollaan syömässä. Vai syödäänks me reissulla :blink:
 
Go-Za sanoi:
Onko Pleksille tuttu Foursquare tai nykyään Swarm? Se on siis mobiiliapplikaatio missä jossain nimetyssä paikassa kävijä tägää itsensä paikallaolijaksi.
En ole sitä koskaan kokeillut. Pitäisi varmaan... voisi saada jotain ideoita.
 
Jaa tänne ei ole kukaan vielä mitään laittanu tän päiväisestä ajelusta. Minäpä laitan!
Kiitokset kaikille mukanaolijoille (ja olioille!) mukavasta päivästä. Ei kuulunu nurinaa vauhdista, ei reitistä, ei parista sorapätkästä eikä muustakaan! Reitti ajettiin tämmönen!
Ja reitille osuivat nämä kätköt:
Alikartano
Sääksjärventie
Kankkilan kieppi
Maaseutukierros Orimattilan...
Kausala - Artjärvi
Mankalan voimalaitos
Kimonkylä - Kausala
Tiet 1771 - 1751, Lapinjärvi - Myrskylä
Porvoo Myrskylä
Kerkkoon Pumppaamo
Valkjärventie
Paippistentie

Maaemon kanssa tehtiin vielä tämmönen lisälenkki.
 
Viimeksi muokattu:
Näin se motocaching neitsyys meni :p Nyt tullee uusi tapa suunnitella omia ajoja.
Letka, reitti ja koko päivä oli loistavaa settiä! Mielellään mukana jatkossakin.
 
Go-Za sanoi:
Ja vielä fotoja tältä päivältä, olkaa hyvä!

Suurkiitokset eilisestä letkailusta. Kattelin pikaisesti mun ottamia videoita ja harmittavasti ne tärisee aivan per*****ti.:rant: Kameran kiinnitys aivan samalla tavalla kuin aikaisemmin mutta muutin kuvakulmaa kapeammaksi jotta letka näkyisi paremmin. Muita muutoksia en tehny. Täytyy käydä heittämässä joku testilenkki pariin kertaan ja tarkistaa täriseekö kuva jostakin syystä kapeammalla kuvakulmalla. Olen kuvaillu kohtuullisen paljon mm. Norjassa kesäkuussa ja vajaa pari viikkoa sitten Ahvenistolla eikä tämmöisiä ongelmia esiintyny. En usko että Gozan letkailunopeus olis ollu syynä.
 
Nyt kun ennusteet edelleen lupailee kesäisiä säitä niin piti lisätä pari uimarantaa...
 
Go-Za sanoi:
Nyt kun ennusteet edelleen lupailee kesäisiä säitä niin piti lisätä pari uimarantaa...

Hyvä ja hieno juttu. Kukahan kävis noihin kaatamassa lämmintä vettä että mäkin voisin mennä veteen :kääk:
 
Back
Ylös