Harvalla on ongelmaa myöntää selvästi esitettyjä faktoja. Tosin, noin esitettynä todellisuus asiassa hämärtyy.Jonkinkainen kohtuus nopeuden suhteen olisi pelastanut molemmat Leppävaarassa viime kesänä kuolleet.Niinno, kaiteeseen meno päättyi - ilman kaidetta olisi saattanut selvitä hengissä ja matka pysähtynyt pientareelle tai kaistan poikki niin että kukaan ei osu.Näissä Leppävaaran tapauksissa en alkaisi syyttämään kaidetta.
Itse kävin tuolla paikalla katsomassa ekan onnettomuuden jälkeen, jälki ei ollut nättiä.
Otetaan toinen esimerkki; ajat normaalisti ja rengas puhkeaa, mopo lähtee lapasesta ja päädyt kaiteeseen -> henki poies. Voithan helposti sanoa että omapa on vikasi kun ajoit johonkin naulaan mutta fakta on se että elämä päättyi siihen saakelin kaiteeseen.
Se on valitettavasti järjetön tilannenopeus, mikä aiheuttaa suuren osan motoristien kuolemista. Tämä vaan on monen todella vaikea ellei peräti mahdoton myöntää. Mutta sehän on jokaisen oma valinta miten haluaa ajaa.
Kaiteet eivät todellakaan ole suurin riski motoristin elämässä.
Esimerkiksi fakta: Suurin osa onnettomuuksista on suistumisia kaarteessa - ok. Mutta jos samalla kerrotaan, että lukumäärä on 20 kpl neljän vuoden sisällä ja Suomessa n. 155000 moottoripyörää. - Ongelma ei välttämättä kuulostakaan ihan niin rajulta. Luulisi, että jos ylinopeusvouhotus ja ainainen motoristien mustamaalaaminen pitäisivät paikkansa, niin lukuhan olisi moninkertainen.
Tulee mieleen parin viikon takaa Aamulehden suuret otsikot - Motoristien tilanne on kuulemma pirkanmaalla erittäin synkkä. Nojoo.. Motoristien liikenne kuolemat olivat kasvaneet edellisvuoden nollaan verrattuna.
Minusta tämänhetkiset tilastot kertovat, että moottoripyöräilijät omaavat suorastaan yllättävää itsehillintää, kun porukkaa ei kuole enempää... Vähäinen otanta tekee vaikeaksi todenmukaisen arvioinnin.
Eihän tuohon porukkaan tarvita kuin yksi onnettomuus jossa motoristi teilaisi toisen samalla kun kaivaisi nenäänsä. Tämän jälkeen voidaan puhua huomattavasta noususta nenän kaivamiseen liittyvissä moottoripyöräonnettomuuksissa, joka näkyy selvänä tilastollisena piikkinä. "Joka kymmenes motoristi kuolee nenän kaivamiseen !"