Ens alkuun kiitokset onnitteluista kaikille!
Sitten Minja: Ymmärrän kyllä täysin mistä puhut! Käytiin juuri äsken ajelemassa. Aikaa siihen näköjään löytyy kun oikein tahtoo!
Oli ihan mielettömän huisi ajella omalla pyörällä!!
Hihkuin vaan koko alkumatkan innosta itekseni siellä kypärän sisällä.. Onneks ei ollu hirveesti ihmisiä liikenteessä..
Huomasin saman asian, että etenkin juuri risteyksiin pysähtyessä olo oli aluksi hieman hutera. Sitten muistin taas sen, että ei tarvitse kallistaa kuin hiukan niin se jalka yltää turvallisesti maahan. Ja välillä otin molemmat jalat irti tapeilta, että on edes toinen varmistamassa jos ei kallistukaan sille "oikeelle" puolelle eli vasemmalle. Kyllä se siitä alkoi sitten pikku hiljaa onnistumaan. Ehkä vielä täytyy siihen keskittyä, että saa varmuutta. Pyörästä en kuitenkaan aatellut luopua, se tuntuu muuten oikein hyvältä. Etujarru on aika ärhäkkä niin sitä täytyy muistaa käyttää varoen.
Meille kävi äsken niin, että Mikalle tuli kiire reeneihin, joten jouduin ajelee loppumatkan yksin kotiin. Ensin tuli sellanen olo et apua, mitäköhän käy. Sitten vaan ajelin varovasti ja oli kyllä oikein mukavaa, vaikka vähän jännittikin eka kerta yksin. Kyllä minäkin mielummin kaksin lähden ajelemaan, ainakin näin alkuun! Ja varmaan se jatkossakin on oikein mukava kruisailla yhdessä..
Onnea vaan Minja uudelle pyörälle. Toivottavasti nyt nautit ajamisesta täysin rinnoin! Ja oikein mukavia yhteisajeluja teille kun nyt siihen on vihdoin mahdollisuus!!
En muuten koskaan kaatunut pyörän kanssa sillain "oikeasti" ainoa moka oli eka kertaa kun olin ajanut niin parkkiksella jarrua reppaasti ja stonga vinossa ja sillon mentiin eli eihän tätä lasketa kuin korkeintaan paikalla kaatamiseksi
Mulle kävi kanssa tolleen sillon ekalla kerralla ku kokeilin omaa pyörää parkkiksella.. Ei se oo kaatuminen vaan paikallaan kaataminen, just niinku sanoit! Tai niin ainakii mulle uskoteltiin..
