Kakkosen hyppiminen oli joskus vuonna miekka ja kivimun silloisen tuutin ongelma.
Syynä oli se, että kakkosen rattaan ja akselin välissä ollut holkki oli kulahtanut. Se oli sitäpaitsi asennettu niin, että siinä ollut reikä ei ollut akselissa olleen reiän kohdalla. Kokoamisvika edelliseltä kokoajalta, mutta tuskin perussyy.
Tuuttihan on kuivasumppu. Vaihteiston pohjasta pumpataan öljyä säiliöön, eli vaihdeakseleiden sisässä ynnä muualla kulkee säiliöstä pumpattua öljyä.
Väljä holkki oli aiheuttanut hyppimisen, jonka takia niiden lukituspykälien nurkista oli ainetta lähtenyt. Meni se kakkosen ratas, vastaosa (se johon kakkosen rattaan pykälät lukittuu ja jota siirtohaarukka liikuttaa) sekä se messingin värinen sisäholkki. Jo rupesi pelittämään.
Yhtään haarukkaa en vaihtanut. Eikä niitä voi eikä kannata (lekalla) säätää, koska jokainen haarukka taisi liikkua molempiin suuntiin ja sitten on vielä se keskiasento. Jos moskalla taivutat haarukkaa, niin kakkonen voi toimia (jos taipui tuurilla oikein) mutta saman haarukan käyttämä toinen vaihde alkaa ehkä hyppimään.
Tai sitten se kakkonen ei irrota ja seuraavaa vaihdetta valitessa on yhtäaikaa esim 1-2 tai 2-3 vaihteet päällä -> etsimään netistä hyvällä tuurilla uutta moottoria, huonolla tuurilla muut suunnittelee muistovärssyä sinulle.
Minä muutin vaihdekiksiä boorissaan pykälän alemmaksi, että isommalle vaihtaessa varmasti vie liikkeen perille asti. Ettei ainakaan huono vaihtaminen aikaansaa uudestaan samaa. Kun sekin tuutti oli seitsemänvuotias, eikä mitään luotettavaa käsitystä ajokilometreista. Omistajia oli kyllä ollut paljon...
Kannattaa katsoa, josko muuallakin vaihteistossa olisi jotain korjattavaa/uusittavaa. Tuuttiin saa todennäköisesti osia ihan kivasti ulkomailta. Pidä vaan peli liikkeellä, on se sen verran legendaarinen peli!
MUOKS: Sen rempan tein siten, että sylinteri-kansi yms oli kiinni lohkossa, kone tuettu ylös-alasin ja posket auki ja vaihteisto halki. Ei se ollut paha rasti minusta.