Kotarikuski sanoi:Joo, ruudusta on vaikea lähteä peruuttamalla, pää saa pyöriä kuin pöllöllä ja silti joku on tunkemassa ohi. Auttaisi jos olisi takana sivuille katsova kamera. Tai sitten pitää pysäköidä kontti edellä, minkä hyvin harva tekee kun monessa paikassa ruudut on kapeita. Bemulla on toiminto jolla auton voi avaimella kauko-ohjaten ajaa ruutuun ja sieltä pois, se vois olla hyvä. Vois seisoskella keskellä reittiä ja kutsua auton esiin.
Ei kylläkään liity tuohon alkuperäiseen postaukseen. Siihen tuo jo edellä annettu vinkki pysähtyä niin että näkee kuskin edellä menijän peilistä on hyvä.
Minulla on omassa kotterossani takana tuollainen kamera joka näyttää melkein 180 astetta, en ole mitannut paljonko jää vajaaksi. Silti vaikka pää pyörii kuin pöllöllä porukkaa pääsee hyppimään liikkuvan auton taakse enkä meinaa huomata ennenkuin on myöhäistä.
Olisin siinä ymmärryksessä, että koska meistä suuri osa ei ole kummoisella järjellä varustettuja, porukka on sitä mieltä että sen peruuttavan on nähtävä heidät ja jarrutettava ajoissa tekivät he miten tolkuttomia liikkuja tahansa, koska laissa sanotaan niin.
No, minulla on vakuutukset jotka maksaa, heidän säärensä, reitensä, lonkkansa ja päänsähän se on jota kipsaillaan sitten sairaalassa, mutta en välittäisi selitellä poliisille heidän toilailuidensa seurauksia, ajelisin mieluummin ilman niitä kotiin sieltä kaupan parkkikselta.