• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Tänään oli sitten Se Aamu

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Hannula
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

Hannula

Kouluttaja
MotOrg ry jäsen
Rata ja koulutus
Nyt on koettu sekin aamuherätys, kun heti alkuun sangystä noustessa huomaa, ettei kaukaa maailmalta haettu, huolella pidetty ja puunattu VFR VTEC olekaan enää pihassa.

No voihan helvetti, ei siinä sitten voinut muuta kun soittaa oppositiolle ja tehdä rikosilmoitus. Kiertelin talon ovilla kyselemässä josko jotain olisi kuulunut ja näkynyt yön aikana, mutta kukaan ei ollut kuullut mitään erikoista. Heräsin itse klo 3:30 johonkin rämähdykseen ja kävin kurkistamassa keittiön ikkunasta, onko pyörä vielä tolpillaan. Pyörän tuttu tumma hahmo näkyi hämärässä juuri ja juuri, joten oletin yökoomassani kaiken olevan OK, vaikka tumman hahmon lyhyys jotenkin vaivasi (pyörä on aivan talon edessä ja näkyy nipin napin 6. kerroksen ikkunasta kun painaa posken kiinni ikkunaan). No aamulla sitten selvisi, että se tumma hahmo oli pelkkä pyörän pressu ja edellisyön epäilys olikin perin aiheellinen.

Mitään äänihavaintoja en muilta asukkailta saanut, joten oletus pyörän viemisestä pakettiautolla alkoi epäilyttämään. Ja niinhän siinä sitten kävi, että kiinteistöhuoltofirman kaveri kävi ilmoittamassa, että pyörä on tuolla parin sadan metrin päässä toisella parkkiksella. No sinne sitten, ja siellähän se olikin, uskomatonta kyllä. Pyörästä oli rikottu ohjauslukko käyttäen apuna viereiseltä Myllypuron ostarilta vietyä liikennemerkkiä kolmimetrisine tolppineen (makasi pyörän paikan kohdalla nurmikolla), oikean puolen etukate oli rikottu ja jäähdytysnesteet olivat valuneet maahan. Ilmeisesti kyseinen sankari oli vittuuntunut, kun ei saanut HISSillä varustettua pyörää käyntiin ja potki lähtiessään katteen rikki. Ei sentään kaatanut. Epäselväksi jäi, miten jäähdytysnesteet olivat päässeet ulos. Kyseessä oli melkoisen selvä amatööri.

Seuraavaksi sitten kuljetuksen järjestäminen ja pyörä pajalle. Saa nähdä, miten kauan korjaamiseen menee. Samassa talossa on kolme prätkää, ja toisen omistaja kertoili, että häneltä on CBR:stä rikottu ohjauslukko kyseisellä pihalla jo pari kertaa ja aina on ollut kuukauden odotus osien kanssa. Vaikuttaa siltä, että prätkän kanssa ei kannata Myllypurossa asua.

Sellainenkin yhteensattuma oli, että viereisen metroaseman kävelytunnelin yksi valvontakamera on suunnattu prikulleen kohti mun pyörää. Ja kuinkas ollakaan, Myllypuron asemalla oli valvontakameroiden asennusporukka juuri töissä. Entisenä metrokesäkuskina pääsin laitehuoneeseen kurkistamaan, mitä mun haluama valvontakamera näyttää, mutta kuvan tarkkuus ei ehkä riitä ihmisen tunnistamiseen siltä etäisyydeltä, ainakaan niin pimeässä. Aika näyttää.

Sen verran selvisi myös, että liikennemerkin varastamispaikan ja meidän pihan välinen suorin reitti kulkee viereisen Teboilin pihan läpi, joka on täynnä valvontakameroita. Voi sitä ressukkaa, joka mahdollisesti kävelee nauhalla pysähtymiskieltomerkki kourassa klo 02:00 - 03:30 naama paljaana. Siihen nimittäin päättyy pysähtymiskielto kyseisen kaverin kohdalla niin pitkäksi aikaa kun kunto riittää.

- Tero
 
Hiano kaveri. Jos en kerta saa käyntiin, niin paskas saan ainakin  
veryangry.gif
Toivotaan, että kaveri näkyy valvontanauhoilla. Sitten vaan lentopallomailat ankaraan käyttöön  
kaboom.gif
 
k*ypä teppo tollasienkaa. eikö olekkin raivostuttavaa!
veryangry.gif
. itellä TAAS kolmennen kerran käytiin näpräämässä mopoa eilen. nyt pressu oli viety väkivalloin, ressun nauhat roikku viel mopossa, näköjään kiire oli. varkaita ei kyll mikään pidättele, lukot on rehellisiä ihmisiä varten.
 
Olis vissiin sille kirveelle töitä siellä saunan takana
kaboom.gif

Toivotaan et saat nopeesti pyörän takas liikenteeseen...
 
Huh, onneks mopo kuitenkin löytyi... onni epäonnessa.

Pitäis varmaan virittää joku käsikranaatti tai vastaava kasapanos pressun naruun... muutama rosmo kun kaavittais seinästä niin lööpit huolehtis lopusta, eipä enää koskettais toisten omaan kun siinä olis oikeasti riskinsä (hengen tai vaikka raajan lähtö). Nykyisillä "rangaistuksilla" viis veisataan seurauksista, kun tuolla porukalla ei ole mitään hävittävää. Käsiään ja henkeään useimmat kuitenkin arvostaa. Muutaman pyöränkin tietty joutuis uhraamaan... Hmm, jos kahvoihin virittäis pienet "miinat" niin mopo säästyis...  
mad.gif


Vakavasti ottaen eipä tuohon kai muuta lääkettä ole kuin kunnon sireeni. En kyllä uskaltaisi omaa mopottia jättää kadun varteen yöks ilman häläriä, on niitä niin paljon lähtenyt kävelemään tänäkin keväänä.
 
Mistähän noita mulkkuja löytyy,kun eivät ymmärrä olla koskematta toisen omaisuuteen.
Vähän veikkaan,että se on silti ollut kylellään,kun nesteet oli pihalla.
Hörhöjä on kadut täynnä  
kaboom.gif
kaikille sellaisille.
 
Jep, turpaan vaan tollaisille!
veryangry.gif

Toivotaan että saat VFR:n pian taas liikkeelle ja säilymään turvallisesti. Ikävä kyllä tuntuu noita mulkkuja olevan liikkeellä aivan liian paljon...
 
Ei saddana mitä porukkaa, eivät tajua mikä ketutus tollasesta tulee. Nurkantaakse ja oppia "isän kädestä"  
kaboom.gif
 
Ei saddana mitä porukkaa, eivät tajua mikä ketutus tollasesta tulee. Nurkantaakse ja oppia "isän kädestä"  
kaboom.gif
sit saadaan itte sellaset syytteet että isoisät kääntyy haudoissaan. sossu ja poliisi: "voi ihmistä parkaa menit sit lyömään perkele, hänhän vaan yrittää tehä bisnestä kuin muutkin, että elä hikeenny koska pääset selliin muutamaks kuukaudeks miettimään mitä menit tekemään. *ttu saunan taakse tollaset varkaat tosiaan ja vähän tarpeetonta väkivaltaa takaraivoon pesäpallomailalla. enkä edes buranaa antais.. huh  
crazy.gif
 
Mulla on se sini-puna-musta cebari mikä siinä samassa pihassa seisoo. Aamulla ku töihin lähin puol kuus niin huomasin että molemmat mopot on ilman pressuja ja sinun pyöräs ei oo paikalla. Maassa näky ohjauslukon palasia. Soitin poliisille sit ku rupes epäilyttää mutta eivät ruvenneet ottamaan pelkän pyörän mallin ja asuintalon perusteella selville kenen pyörä se on ku en sillo vielä sun nimeä tienny.Sanovat siellä että ootellaan.
Piti äsken käydä vielä tarkistaa oma mopo mutta ei siinä mitään jälkiä näkyny, tais jarrulevylukko pelastaa ton mun pyörän.
Toivottavasti sulla on mopo taas ajossa mahdollisimman pian. Täällä vaa liikkuu aika paljo hämärää sakkia..
Ja täällä kans on yks vapaaehtonen kiinnipitelijä
mad.gif
 
Myllypuro nyt taitaa olla vähän sellainen paikka ettei siellä kannata jättää mitään näkyville....edes asunnon sisäpuolella. Miten kukaan ei tajua sitä jos joku kävelee iso rautaputki kädessä ja menee "katselemaan" pyörää?? Pyörään pitää virittää kunnon sähkölataus niin oppivathan olemaan koskematta..... Kädet irti tollaisilta. Onneks ei sentään ihan p*skaksi potkinut pyörää!!
crazy.gif
 
jep,näitä paskahousuja riittää kenellä ei ole rahaa omiin,vähintään rikkoa pitää saada,kun osaisivat korjatakki sitte...
veryangry.gif
 
Tätähän se on. Onneton yksityisen omaisuuden suoja ja kaikenmaailman sosiaalitädit ym. pikkukriminaalien ymmärtäjät.. tähän se on menny.
Miettiny jos rakentelis vanhasta kännykästä (sytytin) ja pikku "paukusta" varkauden estoon oivan vehkeen. Laittas paukun penkin alle ja sytytys hoidettais kännykällä. Soittas saatana siihen luurin numeroon niin sillon kajahtas. Kuuntelis äänestä mistäpäin se kuulu, niin löytys samalla pöllitty mopo.

Ois hyvä jos rakentais pikku viiveen siihen, niin kerkeis huutaa "kato saatanan rosvo kun pallis lentää kohta silmies edessä.
kaboom.gif
 
mad.gif
tollainen käytös on ikävä kyllä yhä yleisempää, ei yhtään ole tolkkua mikä on toisten omaisuutta ja miksei siihen saa koskea.... onneksi  
withstupid.gif
täällä kehä 3 ulkopuolella (ja tarpeeksi kaukana siitä) pienen  
tounge.gif
maalaiskaupungin sivukylillä ei ole ainakaan vielä tuollaisia ongelmia  
bowdown.gif
joskus on jopa ollut avaimet virtalukossa koko yön ja auton ovet auki, eikä kukaan ole edes käynyt lähellä.  
062802jumpie_prv.gif
tervetuloa tänne asumaan,täällä on vielä tilaa ja  täällä vielä naapuritkin pitävät huolta myös ystävien omaisuudesta.  
inlove.gif
 
Mulla on tullu semmonen mieleen että kun pikkuvelillä on tuo gsm-satelliitti-koiratutka-härpäke hirvenmetsästykseen, ja se seisoo tuossa kesän käyttämättömänä.. koiran puhelinosa vaan mopoon piiloon kiinni ja toinen puolisko itelle. Tutka ryhtyy hälyttämään kun mopo lähtee "omatoimisesti" liikkeelle. Mopon voi sitten paikantaa metrin säteelle. Sitte vaan soitto poliiseille ja hakemaan mopo pois.
 
Sama hommahan toimii myös kännykällä, koska nykyään nekin voidaan paikantaa ihan kunhan vain on käyttäjä antanut luvan. Joku viritys akkuun vain siten, että känny pysyy aina päällä. Sit vain nettisivulta katseleen, et mihis mää sen pyörän viime yönä ajoinkaan...
crazy.gif
 
nyt voisin kyl suositella että hankkikaa ihmiset pyöriinne hälyttimet. laskekaa sen hinta vaikka suoraan pyörän hintaan kun hankitte pyörän. se jo estää niitä epätoivoisempia varkaita. mut jos pyöräs joutuu tilaustyön kohteeks niin sit voitte sanoa pyörälle hyvästi. varashälytin ja hälyttävä levyjarrulukko. sillä alkuun.
 
Back
Ylös