Mitä olen tällä kaudella oppinut...
Tekisi mieli sanoa, että ajamaan moottoripyörää, mutta sellaista valetta ei siedä suustaan päästää. Ensimmäinen kausi menossa (ei vielä takana) ja viikoittain tulee vastaan tilanteita, joissa olisi pitänyt osata toimia toisin. On helppoa olla jälkiviisas. Mitään vakavampaa ei ole päässyt sattumaan, mutta jos ei opi olemaan huolellisempi, kerrankos sellainenkin kohdalle osuu. Tai vähintäänkin nolo tilanne...
Tässä kuitenkin muutamia asioita, joita alan sisäistämään:
- turvaväli on tosi jees. Ajosta tulee huomattavasti tasaisempaa, kun ei tarvitse nykiä edellisen ahterissa kiinni. (Se oli kielikuva, senkin kaksimieliset pässit!)
- Katso mihin ajat, aja mihin katsot. Se toimii sittenkin; kummasti se pyörä vaan tuppaa menemään sinne mihin katsoo. Tyyliin "Oho, onpa tiukka mutka ja metsänreunakin kovin lähellä... Ei tossa kuusessa kyllä sammal ihan oikealla ilmansuunnalla kasva... Kas, pikku oravakin siellä..." Ja seuraavaksi olen itse metsässä (tai lehmälaitumella, jos unohduin katsomaan maisemia). Eli katseen suuntaaminen pitkälle tietä eteenpäin ja hieman ylemmäksikin auttaa kummasti ajolinjan säilyttämisessä, eikä mutkaan kallistaminenkaan ole niin vaikeaa kuin kuvittelisi.
- In Finland we use this thing called vastaohjaus. Jep jep, sen opetus autokoulussa on täysin alimitoitettua. Ensimmäiset kerrat, kun vastaohjausta älysin ruveta mutkapätkillä oikeasti hyödyntämään, tuli ajoon ihan uusi vire. On ne luonnonlait vaan aika näppäriä keksintöjä.
- Liikennemerkkien lukeminen on ihan oma taitolajinsa. Sellaiset pyöreät keltapohjaiset, joissa on joku kymmenluku ovat suuntaa-antavia, eikö...? Tiukasta mutkasta, kelirikosta, hiekasta ajoradalla ja muista mukavuuksista varoittavat merkit taas sellaisia, joihin kannattaan ihan oikeasti kiinnittää. Autolla ajaessa ei se ole niin justiinsa, onko siinä ajoradalla vähän hiekkaa tai pari pikku kuoppaa. Pyörällä ei tee mieli sellaisiin hurauttaa.
- Muiden tielläliikkujien suhteen saa olla vainoharhainen. Syliin tunkevat autot eivät nosta ajonautintoa, vaikka joku muuta väittäisikin.
- Pyörää ei (satulassa istuen) pysty peruuttamaan ylämäkeen, varsinkaan hiekkapohjalla. Erinäisiltä noloilta tilanteilta ja pahanlaatuiselta vitutukselta voi välttyä, kun hieman vaivautuu katsomaan mihin sen pyöränsä pysäyttää. Tai sitten yrittää taluttaa sen pyörän pois hankalasta paikasta. Minun tuurillani tämäkään ei onnistu. En tiedä tulenko oppimaan tätä koskaan, kenties kantapään kautta.
Jotta tällälailla. Ehkä en ole ihan toivoton tapaus, kun sentään tiedän, että minulla on vielä rutkasti opittavaa. Harmi vaan, että ajokautta ei ole jäljellä enää niin paljoa. Täytyy yrittää ottaa kaikki hyöty irti näistä muutamista jäljelläolevista viikoista.