Noniin, G9 toimii taas.
Soittelin liikkeeseen ->soitin maahantuojalle ->kaveri lomalla, paikalla vasta maanantaina. No ei se mtn, ihan piruuttani soitin Cardon asiakastukeen Jenkkeihin. Aamulla siellä tietysti vasta yö, joten iltapäivästä uudestaan.
Erittäin asiallinen kaveri tuesta neuvoi hyvin kohta kohdalta kaikenlaiset testaukset. Koitettiin erilaiset resetoinnit, mutta niistä ei ollut apua. Tilanne jäi aluksi siihen, että tukikin sanoi EOS, ja pyysi ottamaan yhteyttä myyjään, joka sitten lähettäisi yksikön Jenkkeihin tutkittavaksi. Cardon kaveri otti kuitenkin meikäläisen numeron ylös ja lupasi soittaa, jos jotain löytyy vielä kokeiltavaksi.
No, meikäläinen soitti liikkeeseen ja siellä oli onneksi tänään ja huomenna vielä maahantuojan edustajat paikalla (jotkut kesäviikonloput tms.). Huomenna olisin kiikuttanut laitteen heille. Puhelin soi tämän puhelun jälkeen ja totesinkin ennen puhelimeen katsomista paremmalle puoliskolle ihan vitsillä "Soittaiskohan Amerikka?"...ja helkkari, mr. USA muuten soitti.

Pointsit Cardolle!
Nyt maahantuoja
saa sitten lahjoa meikäläistä jonkinsortin pienellä muistamisella, sillä tätä tietoa tuskin teilläkään on, sillä asiakastuen kaveri oli kuullut tästä resetistä EILEN. Tämän avulla säästettiin just yhdet postikulut tai yksi laite takuuna

(meikäläisen nitinöistä puhumattakaan). Tämä siis auttaa siihen, jos puheohjaus ns. tekee lakon.Tämän jumituksen aiheuttajan kerron tuonnempana, mutta nyt seuraavaksi resetointi:
1. Laite päällä, vilkuttaa sinistä lyhyin väliajoin.
2. Paina 6 s Mobile-nappulaa (matkapuhelin, siinä ylhäällä keskellä), kunnes punainen/sininen ledi vilkkuu vuoronperään.
3. Päästä nappula
4. Paina tämän jälkeen VOX-nappulaa ( keskellä sivussa) 3 s, jolloin violetti valo alkaa palaa ja vilkkua.
5. Odota, kunnes kolme punaista vilahdusta ja laite sammuu
Tällä keinoin VOX:in sai taas henkiin.
Mikä tämän aiheutti? Tämän sekoamisen tod. näk. aiheuttaa ns. buddy list. Itsellä oli kavereiden nimissä nimi ja sen perässä piste. Johtuuko tästä, mahdollisesti. Kun otin buddy listiltä nimet veks, niin toimi normaalisti -> nimi/nimet takaisin, niin sekosi taas. Muutin paremman puoliskon kutsuksi nimen ilman pisteitä ja nyt taas toimii. Tässä siis softassa ehkä vielä vikaa. Buddy listiä päivitettäessä kannattanee jokaisen siirron jälkeen synkata laite, sillä ainakin itse sain G9:n toimimaan normaalisti. Kannattanee myös välttää noita pisteitä. Lausumisenhan joutuu tekemään ns. englanniksi muutettuna, tässä kannattaa käyttää netistä löytyviä puhesyntetisaattoreita. Niillä saa pienellä testauksella suomalaisenkin nimen lausumisen oikein, jolla sitten kaveria huudetaan.
Cardolle kyllä pointsit asiakastuesta, näin sen pitääkin toimia!