Mut perusolettamahan on, ilmeisesti oikeusasteita myöten, että poliisi hoitaa tehtäviään annettujen ohjeiden mukaan vailla omaa tai toisten ennakkoasenteen vaikutusta tai sen lisäksi annettua tavoitetta.Tämä minuakin kiinnostaisi. Eikö tutkassa voi olla tallessa joku lukema, esim. 178 km/h, jota kaikille voitaisiin ensimmäisenä esittää siinä toivossa, että joku urpo menee myöntämään ja valtion kassaan kilisee kunnolla?No eikö se poliisin näyttämä tutkalukema voi olla mitattu ihan mille ajoneuvolle tahansa..? Eli tarviiko sitä silloinkaan myöntää?![]()
Näinpä oikeudessa poliisin sana painaa enemmän kuin siviilin.
Totuus kuitenkin on että poliisikin on vain ihminen ja fiilis, ennakoluulot, kaveripaine, jne näkyy työn teossa ja sitä myöten puuttumiskynnyksessä ja käytöksessä asiakkaita kohtaan.
Toissaalta ymmärrettävää mut toisaalta lienevät jonkinlaisen valan tai vakuutuksen antaneet virkamieheksi ryhtyessään.
Valta ja vastuu- pari joista ensimmäinen juovuttaa ja antaa mahdollisuuden kiertää toista jos selkäranka ei oo kohdallaan.
Arvostan poliisin ammattia - en kaikkia poliiseja.