Sattuipa kerran pienen taajaman keskuskadulla: Jalankulkijana jäin kuuntelemaan, kun joku antoi piikille kyytiä. Kunnon kiihdytys ja kaikki vaihteet läpi. Sitten ääni katkesi ja parin sekunnin päästä kuului tömähdys. Minä tietysti äkkiä paikalle. Tuttu kaveri oli tullut sivukadulta autolla suoraan pyörän eteen, kun ei omien sanojensa mukaan ehtinyt mitään huomata. Motoristi kaatui jarrutuksessa, oli käyttänyt vain takajarrua, jälkeä parikymmentä metriä. Ei käyny pahasti, mutta sairaalareissu kuitenkin. Poliisi räpläsi pyörän vaihteet, kun vähän neuvoi, suurin vaihde oli päällä. Oikeuteenhan tapaus meni ja minut haastettiin todistajaksi. Kerroin mitä olin nähnyt ja että havaintojen takana on pitkäaikainen kokemus moottoripyöräilystä, poliisi kertoi omat havaintonsa. Syylliseksi todettiin autoilija, parikymppinen terävä kaveri, joka ei keskellä kirkasta päivää ehtinyt huomata lähestyvää pyörää. Sakoilla selvisi.
Silminnäkijän todistuksilla ajonopeudesta ei taida olla oikeudessa minkäänlaista painoarvoa, ja hyvä niin. Kaksi ihmistä saattaa arvioida saman tilanteen täysin eri tavalla.
Oikeusvaltion periaatteisiin kuuluu, että olemme syyttömiä, kunnes toisin toteen näytetään.Näytöksi ei riitä se, että minä olen nähnyt tai kuullut jotain. Tämä kannattaisi muistaa, ennenkuin ryhdymme julistamaan syyllisiä onnettomuustilanteisiin.