• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Reissaaminen

Partisaani sanoi:
Hienoa että näin moni otti kysymyksen pohdintaansa. Tuosta ajamisen intohimosta vs. lähtemisen viehätyksestä vähän lisää. Etenkin pidemmillä reissuilla, mutta jo kotimaankin pätkillä. Pakostakin matkaan osuu monta helvetin tylsää ja jäseniä rassaavaa osuutta. Välillä on oikeasti kuuma (ei tosin suomessa), toisinaan pirun kylmä (useimmiten suomessa), siitä huolimatta jälkeen päin niitä ei edes muista. Vaikka niin Ruotsin, kuin myös Saksan läpiajot saattavat tuntua raskailta, en silti helposti niitäkään vältä. Se kutkuttava tunne, kun polkaiset pyörän liikkeelle satamasta ja edessä odottavat muut, kuin kotikontujen arkiset polut. Jopa se tankkaushuoltiksella nautittu virvoke lisukkeineen maistuu aivan toiselta, kuin normi, arkipäivän setti kotona. Tai kun pysähdyt jossain Keski-Euroopassa kuvaamaan silmiin osunutta näkymää. Näkymää joka paikallisista vaikuttaa aivan yhtä tylsältä, kuin suomalainen peltoaukeama, tai kirkonkylä omissa silmissä.
Aivan erityistä juhlaa on pitkän ajopäivän jälkeen, hotellihuoneen suihkun jälkeen, istahtaa ravintolan terassille. Lasissa tai tuopissa virkistävää, aurinko lämmittää ja voit vain rauhassa katsella maailman menoa. Ainakin minulle tuo on melkein taivas.

Just tämä. Törmäät tuolla entisen itäsaksan puolella pikkukylään, jossa on kameli- ja strutsifarmi. Tytär syöttämään kamelinpentua leivänpalalla, eikä huomaa että sen äiti katsoo yli kahden metrin korkeudesta sitä :p. Onneksi oli kypärä päässä, joten ei hätääntynyt. Seuraavaksi etsit apteekkia samaisesta pikkukylästä, josta sais 11v tyttärelle korvatulppia. Apteekkari kysyy että mitä vastaan, doh melua. Eipä ollut kun normi eareita myydä, mutta tuli pihalle asti kattomaan ja kysy ootteko te ajaneet tänne Suomesta asti? Jeps. Hän on aina tienny että suomalaiset ovat hulluja :p. Mutta hauskaa oli :p
 
J@ck sanoi:
Jeps, vähän vielä..

Reissun suunnittelu, lähtemisen viehätys, käytännössä pakolliset laivamatkat yms.. Melkein joka vuosi täytyy lähteä, parhaina kaksikin kertaa - tosin ensi kesän reissut taitavat jäädä kotimaan matkailuksi.
Mikäkö muu..? Kuten jo mainitsinkin, meillä on aina joku suunniteltu paikka minne ollaan menossa ja jossa sitten lomaillaan vähintään useita päiviä, eli se määränpää. Välillä suunniteltuja parin yöpymisen etappeja - sellaisia, joissa on jotain nähtävää ja koettavaa. Ilman noita meidän mielestä reissut ei toimi, sillä homma menee pelkäksi ajamiseksi ja kokemukset jäävät lähinnä maanteihin ja huoltoasemiin.

Tuo lähtö kotipihasta mennee aika pitkälle kärkeen, kuten kotiin palaaminenkin. Meille olisi täysin vieras ja käsittämätönkin ajatus pakata mopo rekkaan ja lentää perästä. Ei ikinä - paitsi kaukomaat, kuten esim. Usa ja Thaimaa - joissa tosin vuokramopo olisi se meidän juttu..

Euroopan reissuista.. Saksan pakollinen läpiajo - mikä se on? Jos Alpeilla, tai vaikka Kroatiassa on se määränpää, niin Saksan läpiajon ei pitäisi olla mitään pakkopullaa. Saksa on aivan mieletön matkailumaa, josta löytyy oikeasti aivan uskomattomia elämyksiä. Yhtenä, ikuisesti mieleenjääneenä esimerkkinä http://www.detmold-adlerwarte.de/ ja kymmeniä muita.

Tuossa sulla monta hyvää syytä miksi ei pakata vehkeitä rekkaan...... mutta vain kun antamasi
reunaehdot täyttyvät.

Jos on halu, tarve ja ajatus viettää (rajallista loma-aikaa) Alppien etelä-lounais-länsipuolella,
homma onkin ihan toinen..... ja se ettei pistä vehkeitä rekkaan, tarkoittaa samaa kuin ajatuksena
olisi pyöriä viikko eteläisessä Ruotsissa ja Norjassa..... mutta ajelisi mennen tullen tornion kautta :D.

Näin se vaan menee..... eikä kyse ole lainkaan siitä, kumpi on oikein tai väärin.
Kyse on vaan siitä, mihin haluaa aikansa ja rahansa käyttää..... ja MISSÄ.

Muutoin olis vähän sama kun laskis ja avottais varsinaista "panoaikaa" siten, ettei ole väliä ollaanko "sisällä"
tunti..... vai juostaanko ensin "kovana" taloa ympäri 25min. Sitten jynssätään 10 min..... ja
lopuksi vielä juostaan toiset 25 min.... ainakin puolikovana taloa ympäri :grin:.

On siinä pieni ero kuitenkin..... noissa:grin:. Kukin tyylillään ja mieltymystensä mukaan:)-.
 
^molempia tapoja olen kokeillut ja lisäksi pyörän kuskaamista sadealueelta koppikärryssä parempiin keleihin. Kaikki toimi, reissuhan on pääasia. Pyörän vuokraus on vielä testausta vailla mutta saattaa sekin tulla kokeiltua.
 
J@ck sanoi:
Jeps, vähän vielä..

Reissun suunnittelu, lähtemisen viehätys, käytännössä pakolliset laivamatkat yms.. Melkein joka vuosi täytyy lähteä, parhaina kaksikin kertaa - tosin ensi kesän reissut taitavat jäädä kotimaan matkailuksi.
Mikäkö muu..? Kuten jo mainitsinkin, meillä on aina joku suunniteltu paikka minne ollaan menossa ja jossa sitten lomaillaan vähintään useita päiviä, eli se määränpää. Välillä suunniteltuja parin yöpymisen etappeja - sellaisia, joissa on jotain nähtävää ja koettavaa. Ilman noita meidän mielestä reissut ei toimi, sillä homma menee pelkäksi ajamiseksi ja kokemukset jäävät lähinnä maanteihin ja huoltoasemiin.

Tuo lähtö kotipihasta mennee aika pitkälle kärkeen, kuten kotiin palaaminenkin. Meille olisi täysin vieras ja käsittämätönkin ajatus pakata mopo rekkaan ja lentää perästä. Ei ikinä - paitsi kaukomaat, kuten esim. Usa ja Thaimaa - joissa tosin vuokramopo olisi se meidän juttu..

Euroopan reissuista.. Saksan pakollinen läpiajo - mikä se on? Jos Alpeilla, tai vaikka Kroatiassa on se määränpää, niin Saksan läpiajon ei pitäisi olla mitään pakkopullaa. Saksa on aivan mieletön matkailumaa, josta löytyy oikeasti aivan uskomattomia elämyksiä. Yhtenä, ikuisesti mieleenjääneenä esimerkkinä http://www.detmold-adlerwarte.de/ ja kymmeniä muita.

2017:
Tämä oli hyvä, jos ei sitten omasta mielestä paras.. http://www.zschopau.de/de/tourismus-freizeit/schloss-wildeck/museen/ausstellung

Tällaiseen paikkaan fillaroitiin viime kesänä ilmaisilla vuokrapyörillä Pappenheimista https://www.google.fi/maps/place/Miniaturland+Treuchtlingen/@48.9631164,10.9118174,3a,75y,90t/data=!3m8!1e2!3m6!1sAF1QipM2hm1iuFEg0k-bqc7xB06rStPHBM5-snCQBfM!2e10!3e12!6shttps:%2F%2Flh5.googleusercontent.com%2Fp%2FAF1QipM2hm1iuFEg0k-bqc7xB06rStPHBM5-snCQBfM%3Dw114-h86-k-no!7i2048!8i1536!4m8!1m2!2m1!1sTreuchtlingen+m%C3%A4rkling!3m4!1s0x479f2f708314678d:0x1072f68e970c2406!8m2!3d48.9631172!4d10.9112156?dcr=0

Pappenheim oli tämä https://www.google.fi/maps/place/Pappenheim,+Saksa/@48.9396285,11.0025252,3a,75y,90t/data=!3m8!1e2!3m6!1sAF1QipNCcxNlMZdthHp9CRovKPlxhXjQ93Hf1C-6qw1C!2e10!3e12!6shttps:%2F%2Flh5.googleusercontent.com%2Fp%2FAF1QipNCcxNlMZdthHp9CRovKPlxhXjQ93Hf1C-6qw1C%3Dw129-h86-k-no!7i2048!8i1361!4m5!3m4!1s0x479f24136192c7cf:0x41eda32beb608e0!8m2!3d48.9348874!4d10.9745385?dcr=0

Täällä viihdyttiin kolme päivää, onhan upeita vaeltelumaastoja https://www.google.fi/maps/place/83242+Reit+im+Winkl,+Saksa/@47.676454,12.476366,3a,75y/data=!3m8!1e2!3m6!1sAF1QipNZGmUdssTItzf8NL6h0AbM99t9vqwNNRDpJ1T4!2e10!3e12!6shttps:%2F%2Flh5.googleusercontent.com%2Fp%2FAF1QipNZGmUdssTItzf8NL6h0AbM99t9vqwNNRDpJ1T4%3Dw152-h86-k-no!7i5312!8i2988!4m5!3m4!1s0x4776431d094a1cc5:0x35e42a1fc665c31e!8m2!3d47.6766377!4d12.4692465?dcr=0

Tämäkin oli mielenkiintoinen paikka..
https://www.google.fi/maps/place/Peenem%C3%BCnde,+Saksa/@54.143986,13.7240446,12z/data=!3m1!4b1!4m5!3m4!1s0x47ab04e8a8a86ebf:0x4251ae8ad84cdd0!8m2!3d54.1367132!4d13.7747756?dcr=0
Samaa mieltä Saksan monipuolisuudesta. Sieltä löytyy aineksia vaikka useampaakin reissuun. Lisäksi maa on vielä suht kohtuu hintainenkin, etenkin ruuan ja majoituksen suhteen. Mosel. Rhein, Thuringen,ym. ym. sekä lukematon määrä viehättäviä pieniä ja vähän suurempiakin kaupunkeja.
 
Kyllä Saksan läpiajo on rangaistus, silloin kun haluaa viettää rajallisen ajan ja maksimoida senkin joko Alppeihin taikka merimaisemiin Rivieralla.

Vähän kuin tekisi mieli jäätelöä ja sitä saadakseen olisi pakko mennä ravintolaan syömään alkuruoat ja pääruoat ensin...

Rekalla mopo matkaan ja lentäen perään, ajankäytön ja nautinnon maksimoimiseksi.
Onneksi kaikille löytyy se oma paras vaihtoehto.
 
Reissusuunnitelmia on monenlaisia ja oikeita ne jotka maistuvat mukavilta itselle, kukin tyylillään.
Itse ajellut joko etukäteen sunnitellen tai reissunpäällä aurinkoa seuraillen, nykyään vaimo useimmiten lentää johonkin sopivaan paikkaan ja toisesta takaisin. Siinä saa toteuttaa molempien toiveita. Pyörän vuokraaminenkin mielestäni kelvollinen ratkaisu jos aikaa rajallisesti. Seuraava reissu Marokkoon lento 330 € ja pikku Gessu 8 pv. 600 €. helmikuussa hiihtolomalla, hyvin se kulkee vuokrapyöräkin eikä tarvitse miettiä helmikuun säitä Euroopassa.

Tällainen reissu ajatuksissa https://www.google.fi/maps/dir/Hôte...1abd2d0!2m2!1d-7.990458!2d31.622575!3e0?hl=fi
Vaihtelevat maisemat ja reitit, asfalttia, soraa, hiekkaa ja vuoristoa.
 
Kaj sanoi:

Monelle on vaan täysin hahmottamaton asia sellainen, että esim. parin viikon - kuukauden mopoilulomalle
halutaan varmistaa aurinkoiset ja lämpöiset (toisille taas kuin helvetin pätsi:D) ajokelit lämpöisine öineen.

Kun noihin keleihin on saanut mopoillessa kerrankin makua keskisen Italian, eteläisen Ranskan ja koillisen
Espanjan harvakseen liikennöidyillä..... jumalaisilla ja loputtomilla mutkateillä mahtavine maisemineen.....
puhumattakaan hyvin kukkaroystävällisestä kustannustasosta..... Ei vittu enää huvita höpöttää mistään
"ei oo huonoja kelejä, on vaan huonoja varusteita" :D.

"Sommaren är kort... det mesta regnar bort" on hittibiisi..... eikä haittaa jos sattuu pari päivää osuu
lomaan niin ettei sada yhtään:grin:. Onhan tuo aivan perverssiä :kääk:.

Kuten sekin, että "kultamaille" pääsyyn ja siellä oloa varten poltetaan aikaa-rahaa-vehkeitä a`2.500km/sivu.

On tosiaan ihan totta, että "reissu" alkaa pihasta, kun käynnistää pyörän ja kaartaa portista......
Kysymys on vaan sitä, mikä ja millanen reissu.... ja mistä portista.

Itsekin on lähdetty kotiportilta monelle erilaiselle, ties mihin ja kuinka pitkälle päätyneelle aivan
mahtavalle reissulle.

Juttu on vähän niinkin, että kuka ei eri tapoja toteutuksineen ole kunnolla kokeillut, on hieman diletantti
arvottamaan noita asioita. Silloin ollaan vaan jotain mieltä jostain..... mutta asioiden arvottaminen
ei ole edes mahdollista. Tykätä voi vaikka mistä ja miten, mutta ei arvottaa......

Eikä tuo ole itse asiassa edes relevantti asia... Niin hullulta kuin se äkkiseltään tuntuukin,
kyse on ihan eri jutuista:grin:. Kalastusta se silti on Marliinin metsästys siinä kun skitareiden jallittaminen
kattosateessa jostain kuraprunnistakin.
 
pusi sanoi:
Reissusuunnitelmia on monenlaisia ja oikeita ne jotka maistuvat mukavilta itselle, kukin tyylillään.
Itse ajellut joko etukäteen sunnitellen tai reissunpäällä aurinkoa seuraillen, nykyään vaimo useimmiten lentää johonkin sopivaan paikkaan ja toisesta takaisin. Siinä saa toteuttaa molempien toiveita. Pyörän vuokraaminenkin mielestäni kelvollinen ratkaisu jos aikaa rajallisesti. Seuraava reissu Marokkoon lento 330 € ja pikku Gessu 8 pv. 600 €. helmikuussa hiihtolomalla, hyvin se kulkee vuokrapyöräkin eikä tarvitse miettiä helmikuun säitä Euroopassa.

Tällainen reissu ajatuksissa https://www.google.fi/maps/dir/Hôte...1abd2d0!2m2!1d-7.990458!2d31.622575!3e0?hl=fi
Vaihtelevat maisemat ja reitit, asfalttia, soraa, hiekkaa ja vuoristoa.

Väärin tuo menee tolleen :grin:.
 
JMH sanoi:
Reissaaminen vauhdilla on hauskaa.....

Niin ja reissaaminen hitaasti on hauskaa. Voi katsella maisemia ja fiilistellä. Haistella kesän tuoksuja malliin "jaahas - siellä grillataan filettä..."

Ja kypäräradiossa pauhaa Deep Purple: "...I'm a highway staaaarrrr..."

On se monipuolinen laji, tämä mopon kuljettaminen...:p
 
Hoituu se näinki:
(Ei valetta,vähä väritetty)
Makaat sohovalla ja emäntä kysyy imuroores pitääskö sunki teherä jotaki.Äkkiä hätävale kehiin,tarttis mennä Saksenrinkihin kattomahan motokeepeetä.No se kysyy onko sulla lippua,tsup tsup nettihin ja "ommulla lippu sinne kisoohin".No se kysyy koska laiva lähtöö,ja tsup "illalta kahareksalta". no pitääskö sun ruveta pakkaamahan,"joo pitääs".Illalla Turuus,aamulla Tukholmas,aamuyöllä dresrenis ja iltapäivällä kattomas aika-ajoja ja sunnuntaina kisoja.

Ei se palijo vaari nykyään reissuhunlähtö ku vaan saa jollaki verukkehella persehen irti sohovasta.Paras reissu ollu ku ei oo ollu ku kisaliput taskus Mukellohon ja Saksenrinkille.Siitähän niitä kortteeria löytyy matkalta ku alakaa janottamahan ja väsyttämähän.Maksaa vähä enempi muttei tartte kellua eikä päivämäärää palijo kattella,vähä kisojen kohoras pitää kaleteria ja kellua vilaasta.

Pääasia notta teköö niinku ittestä tuntuu ja sen verta hankkii reissus kokemuksia nottei tartte vanhainkoris valehrella ja joka päivälle löytyy uutta juttua ku sinne päätyy.Tai no,kertoo varooksi täälä niin ei rementia oo niitä kaikkia vieny mennesnänsä.
 
Reissaaminen on aina mahtavaa, kaikilla kaksi ja kolmipyöräisillä kulkuneuvoilla. Liian pitkissä päivämatkoissa en näe enää ideaa ja Lappi ei enää kiinnosta. Kuusamosta pohjoiseen en enää suostu ajamaan. Virossa on kivaa maaseutua, pikkuteitä. Euroopan läpi ei ole tullut kuljettua maanteitä pitkin kuin linja-autolla pari kertaa.
Ehdottomasti ei radiota, korvatulppia, sivulaukkuja eikä älypuhelinta tankoon. Luomuna paras pohjalta lompakko ja hammasharja, sadepuku remmillä penkin päälle. Puola olisi kiinnostava maa kierrellä joskus.
 
Iisiraireri sanoi:
Hoituu se näinki:
(Ei valetta,vähä väritetty)
Makaat sohovalla ja emäntä kysyy imuroores pitääskö sunki teherä jotaki.Äkkiä hätävale kehiin,tarttis mennä Saksenrinkihin kattomahan motokeepeetä.No se kysyy onko sulla lippua,tsup tsup nettihin ja "ommulla lippu sinne kisoohin".No se kysyy koska laiva lähtöö,ja tsup "illalta kahareksalta". no pitääskö sun ruveta pakkaamahan,"joo pitääs".Illalla Turuus,aamulla Tukholmas,aamuyöllä dresrenis ja iltapäivällä kattomas aika-ajoja ja sunnuntaina kisoja.

Ei se palijo vaari nykyään reissuhunlähtö ku vaan saa jollaki verukkehella persehen irti sohovasta.Paras reissu ollu ku ei oo ollu ku kisaliput taskus Mukellohon ja Saksenrinkille.Siitähän niitä kortteeria löytyy matkalta ku alakaa janottamahan ja väsyttämähän.Maksaa vähä enempi muttei tartte kellua eikä päivämäärää palijo kattella,vähä kisojen kohoras pitää kaleteria ja kellua vilaasta.

Pääasia notta teköö niinku ittestä tuntuu ja sen verta hankkii reissus kokemuksia nottei tartte vanhainkoris valehrella ja joka päivälle löytyy uutta juttua ku sinne päätyy.Tai no,kertoo varooksi täälä niin ei rementia oo niitä kaikkia vieny mennesnänsä.

Tuossa on asennetta, vielä kun kotia tullessansa ärjäisee, perkele eikös täällä ole edes siivottu mun poissa ollessa. Voi tosin tulla parisuhteeseen pieni routakausi, mutta vanhainkodissa sankarinviitta tätä kertoessa.
 
Voi uittu kun täällä ei vieläkään ole sitä "tykkää -nappia"! Jos olis niin painaisin just nyt.:D Mutta just tolleenhan me kokeneemmat aviomiehet reissuun tavataan lähteä.

-jp-
 
Vaimo kaipas treffeille kahdestaan. Sovin treffit ens kesäks Pisaan 3000km päähän. Ite pyörällä.... tietenki..vaimo koneella. Oman ajon järjestely helppoo ku heinänteko...:orgmp:

On muuten niin halpaa tuo lentäminen nykyään et ihan hirvittää. Pari taxikyytiä stadissa niin pääsee koneella jo pitkälle samalla hinnalla.
 
Partisaani sanoi:
Tuossa on asennetta, vielä kun kotia tullessansa ärjäisee, perkele eikös täällä ole edes siivottu mun poissa ollessa. Voi tosin tulla parisuhteeseen pieni routakausi, mutta vanhainkodissa sankarinviitta tätä kertoessa.

Siinei passannu palijo ärjyä.Soli mulle hommannu hotellin ku panin viestin matkalla notta työnnän vaikka väkisin Dresnenin kupeeseen.Taksiasemalle ajoon ja näytin kännystä viestin ja "sanoon"(puhun muute saksaa molemmilla käsillä) notta aja erellä niin tuun peräs.Samoon se hommas laivalipun ku rupesin lykkäämähän takaasi kotia ja heitin jonku arvion koska voisin olla Tukholmas.

Mutta orotas ku kerron sen ku lääkäri veti rautapuikon mun peukalosta ku soli sitä leikkauksen jäläkehen tukemas ja sanoo notta "tuu viikon päästä näyttämähän".
 
Joopajoo, pari ikimuistoista tarinaa kun noiden muksujen kanssa, ja tuttava pariskunnan kanssa, ajeltiin saksan kautta etelämmäs.

Negatiivinen kokemus entisen länsisaksan puolelta. Ilta hämärtää ja aletaan katella yöpaikkaa. Teltat mukana, joten sekään ei ole probleema. Doh, petinkuvakyltti edessä, käännytään sinne. Saavutaan leirintäaluelle, koneet sammuksiin ja kypärät pois päästä. Omistaja juoksee vastaan ja huutaa "no motorists", vaikka näkee kyllä että on lapsi mukana. Eipä siinä, U-käännös ja etsimään uutta paikkaa. Muuten löytyi aivan loistava paikka. Maalaistalo, jossa kaksikerroksinen piharakennus, joka oli pelkästään meille. Yläkerrassa makkarit, alakerrassa keittiö. Jääkaappi täynnä olutta ja limpparia, paperi pöydällä tukkimiehen kirjanpitoa varten, jotta pullo per euro. Aivan hillitön aamupala kaikkien mielestä. Ainoa miinus oli että kaverin vaimon mielestä kukko herätti meidät liian aikaisin :D

Ja kun mieluusti noita pikkuteitä ajaa, olisiko ollut seuraava yöpaikka hakusessa Tsekin aluella. Taas petin kuvaa seurattiin, kun ilta alkoi hämärtää. Saavuttiin maalaistalon pihaan taas. Vastaan tulee teinityttö, kun kukaan muu ei puhu englantia, eikä meilläkään tuo tsekki oikein hyvin sujunut :). Ja me kysymään yöpaikkaa. Edelleenkin kolme aikuista ja muksu. Hän tuumasi että kolmelle olisi yöpaikka, mutta neljälle ei. Mutta, oottakaapa hetki, hän soittaa isukille. Kohta tulee takaisin ja sanoin että iskä lupasi tehdä petin. Met tietysti purettiin tavarat ja alettiin majoittua siinä. Kun se iskä tuli töistä, alkoi autotallista kuulumaan kilkutus. Iskä teki kirjaimellisesti meille neljännen sängyn :p

Ja voi sitä aamupalaa tässäkin paikassa :p
 
W-P sanoi:
On muuten niin halpaa tuo lentäminen nykyään et ihan hirvittää. Pari taxikyytiä stadissa niin pääsee koneella jo pitkälle samalla hinnalla.

Tai sit taksit vaan on hemmetin kalliita. Mulle tuli halvemmaksi ottaa Arlanda-express kentälle ja lentää Suomeen kuin ottaa taksi lentokentältä Kirkkonummelle Kehä III päähän... :blink:

Ei paljoa tullut ensimmäisen taksikeikan jälkeen ajeltua mittarilla, kun todellisuus selvis. Kännissä kun on ottanut taksin kotiin stadista, niin se on mennyt kokonaisuuden piikkiin, eikä ole tuntunut pahalta. :jpstyle:
 
W-P sanoi:
Vaimo kaipas treffeille kahdestaan. Sovin treffit ens kesäks Pisaan 3000km päähän. Ite pyörällä.... tietenki..vaimo koneella. Oman ajon järjestely helppoo ku heinänteko...:orgmp:

On muuten niin halpaa tuo lentäminen nykyään et ihan hirvittää. Pari taxikyytiä stadissa niin pääsee koneella jo pitkälle samalla hinnalla.

Heitetääs sulle pieni täky:D.

Kelivarmuus kotiportilta lähdöstä sinne Alppien toiselle puolelle saakka?
Aika lailla "linnuntietä" meet kuitenkin sen 3.000km Pisaan.... Väistämätön juttu noilla kilsoilla:;):
Eli "täys työviikko" paikasta A paikkaan B.

Toinen tapa käyttää "työviikko" käytännössä samaan rahaan......

Tyrkkäät ensin rojut Ho..Ho... Hon.... Ei pysty sanoo:)- myöten Niinivirtaan.
Lennät sitte ekan reissupäivän aamuna Milanoon ja vetelet kevyessä helteessä jo iltapäivällä pitkin
hienoja ja hiljaisia Emilia Romagnan, Ligurian ja Toscanan mutkateitä..... vaikka alueella
Genova-Tortona-Piacenza-Bologna-Firenze-Pisa :;):.
Sanotaan tuota vaikka "vaihtoehtoiseksi työviikoksi" :grin:.

Siitä sitten viikon herkuttelun jälkeen ryhdikkäänä rehveille ja yhes koos naattimaan Toscanasta ja Umbrian & Lazion
ylemmistä osista. Vaihtoehtoista ympäristöä ja tunnelmaa riittää mielen mukaan valittavaksi.

Mites se menikään.... "En kehoita, enkä käske".... MUTTA:;):.
 
Ettei nyt synny ihan väärää kuvaa noista erilaisiin reissuihin suhtautumisista, täytyy todeta että
"elämää" toki löytyy euroopasta Alppien tältä puolen ja varmasti "itäisiltäkin mailta".

Kun mopolla kuitenkin on ryynänny kymmeniä vuosia.... ja alkupäässä paljon vuoden ympärikin,
niin jossain kohti se vesisateen, loskan, vilun ja vituksen määrä vaan kasaantuu kaiken ilon ylittäväksi
ahdistukseksi. Jos joku haluaa sanoa auringon ja lämmön arvostamista kermaperseilyksi, nou roplem.
Voin elää tuon kanssa ongelmitta:D.

Ihan hyvin tässä etelärannikollakin on voinut "jatkaa ajokautta" kesäkumein näihin päiviin saakka....
muutamaa hassua päivää lukuunottamatta:D.

"Ilua& valua" on kuitenkin aika hankala tavoittaa tässä kohtaa.... edes mopon seljässä:D....
kun katuvalotkin palaa usein yötäpäivää:no:.
 
Kaj sanoi:
Kyllä Saksan läpiajo on rangaistus
B1te3fG.jpg

Ei minusta kovin paha rangaistus. Sanoisinpa pikemminkin että jos nämä maisemat aina missaa niin virheen tekee.
 
Back
Ylös