Suunniteltu BB1500 jäi sitten yritykseksi...Sekä äijä että mopo brakasivat: äijältä oikea hartia ja käsivarsi lukkoon ja moposta mittarisysteemin rasvat stefan pettämisen vuoksi jarrulevylle ja renkaalle.
Eka osuus (n. 1700 km) meni kuitenkin lähes loppumetreilleen hyvin, ajo maittoi eikä mitään isompaa hämminkiä ollut. Vaatetuskin oli kelit huomioiden sopiva, gorepuku vuorineen päällä ja alla pitkä kerrasto.
1400 km:n kohdalla ihmettelin, kun etujarrun teho tuntui yllättäen huonolta. No seuraavalla tauolla selvisi, että rasvat mittarivaijerin mekanismin puolelta oli roiskuneet jarruille. Aluksi pelästyin, että etupyörän laakeri olisi hajonnut ja kuumentuessaan keittänyt etunavan rasvat. Laakerointi tuntui kumminkin jämäkältä, joten päätin otta riskin ja jatkaa reitillä kotia kohti ja tarkastaa tilanne aina 100 km:n välein.
Otin kotona parin tunnin tirsat ja päätin vielä tarkastaa pyörän kunnon, jokso sillä uskaltaisi ajaa loput 1500:sta. Herätessä huomasin, että oikea olkapää ja käsivarsi olivat aivan lukossa ja kipu melkoinen...Oli turha kuvitella, että sillä pystyisi ajamaan vielä 800 km. Olin varmaan nukkunut huonossa asennossa ja se yhdessä edellisen vuorokauden rasituksen kanssa veti paikat lukkoon.
Onkohan sitä tulossa vanhaksi vai mitä...
Päätös heittää "leikki kesken" oli kuitenkin helppo, olihan ajettuna kuitenkin SS1000 tai SS1600K. SS1000 tuli jo rekisteröityä viime kesältä, joten nyt laitan hakuun SS1600K:n. Yritetään tuota BB1500 uudelleen ensikesänä tai miksei vaikka vielä tänäkin kesänä, jos ajokelit loppukesältä ovat suotuisia.
Niin ja pyörä tuli korjattua: uusi stefa akselille, jarrulevyn pesu ja uudet palat eteen.