Kiitos Jukalle kattavasta kirjoituksesta, ei mun vauhdit oo vielä lähelläkään noita sun mainitsemia aikoja, Motoparkissa noin 1:42. Kiinnostaisi kuitenkin kehittyä ja oppia lisää ja sitä varten vinkit ja opastus tulee enemmän kuin tarpeeseen ettei tarvitsisi ihan kantapään kautta opetella/hölmöillä kaikkea. Hyviä oppeja ja vinkkejä on kyllä ratapäivillä saanutkin.
Noissa avauksissa olen itse melkoisen varovainen, tai ainakin tuntuu että kaikki aina karkaa niissä horisonttiin. Olen koittanut niissä varoa nimenomaan tuon perän irtoamisen takia, joten tuo 4.mutkan luistelu tuli täytenä yllätyksenä kun sen kolmosella tasakaasulla pyrin läpi ajamaan. Mutta voin vahvistaa tuon rengastestituloksen, arvaamattomat ovat
.
Tänään testasin toista uutta Pirellin Diablo Supercorsaa 190/55-17 SC3 takana, edessä vanha SC1. Oma ennätys parani 0,7 sekuntia ollen nyt 1:34.06, joten kisaan asetettu tavoite 1:33 alkuisesta lienee mahdollisuuksien rajoissa. Vielä yhden setin ajattelin käydä tänään ajamassa.
Nyt rengas kuluu tasaisen kauniisti. Paineet lämpimänä 2,0. Eilen aluksi 1,80 ja siitä sitten 1,9:iin. Eli liian vähän oli ilmeisesti painetta eilen SC3:lle. SC2 on toiminut noilla 1,85 paineilla hyvin.
Eli uskaltaisin suositella tuota SC3:sta taakse katukuskille varauksetta. Pito ei loppunut missään vaiheessa, ei luisto, ei mitään. Kesto sitten astetta parempi SC2:een nähden. Kisaan laitan pehmeämmät alle.
Suosittelen myös kuvaamaan oman ajon pyörän päältä ja näyttämään sitten jollekin, jolla tietämystä aiheesta. Sillä tavalla oppii aika tehokkasti. Toissailtana Jyrkin kanssa taas omat ajoni analysoitiin, sen jälkeen treenasin kerran ja eilisen sulattelin ja tänään siirsin toteutukseen ja pari sekuntia tippui heti toissapäivän treeniaikojen keskiarvosta. Yksinään junnaamalla ja riskitasoa nostamalla saa pääsääntöisesti vain bensaa ja renkaita kulumaan.
Meidän (Ratarengas Oy) kautta noita SC3:ia saa. Toissapäivän testirenkaan myin jo, tämän päivän rengas on vielä kauppaamatta. Uusiakin tietenkin saa myös.
Jukka