Kemorassa karusellin keulan puskeminen yleensä johtuu siitä että takaiskari on liian löysä. Tonnisen kikserin vakioiskari on ihan liian lörppä rata-ajoon varsinkin vakiosäädöillä. Laita reippaasti lisää esijännitystä taakse ja kokeile sitten. Yleensä tämä auttaa jo paljon.Ihan aiheeseen eli ratarengastukseen liityen, minkälaisia kokemuksia porukalla on ollut dragon supercorsista, varsinkin kemorassa ja kenties jopa gixxerin alla.
Minulla tuli esille noilla sellainen ominaisuus että pyörä alkoi puskemaan keulaa, M3 alla oli toisin päin...Kolmas ratapäivä noilla dragoneilla olikin jo liikaa ja nurin mentiin, etunen alta karusellissa. Oli rullannut kantin melko hyvin.![]()
![]()
Kaatumisen syy ei ole renkaassa vaan kuskissa, mutta kiinnostaa että voiko tuo puskeminen tulla renkaiden mukana, vai pelkästään ajotekniikan muutoksen ja esim. lisääntyneen pidon myötä. Kuskina olen radalla kuitenkin niin kokematon, ettei mitään voi oikein renkaista sanoa varmuudella kun ajotekniikkakin vasta muotoutumassa.
Vauhti kun kasvaa niin se kysyy enemmän myös alustalta.
Toinen vaihtoehto on se eturenkaan kantti. Kulkee mutkassa just sen kantin päällä ja kaatuu sit siitä. Suosittelen kokeilemaan uudella renkaalla miltä ajaminen tuntuu.