Nitrous sanoi:
Näin kouluttajan näkökulmasta tuollainen nelijako-päivä on fiksuinta järjestää niin, että 19-20 välillä jää ajettavaksi keskiryhmät+nopea, eli viimeinen hidas loppuisi klo 19.00. Tällöin kouluttajan vapaaehtoistyöpäivä päättyy vain tuntia nykyistä käytäntöä myöhemmin ja kotiinkin saattaa vielä ehtiä saman illan nimiin.
Tämä on sitten vain meikäläisen henkilökohtainen mielipide, ja virallinen totuus kuultaneen sitten suurvisiiri Juutanan suulla jahka ratajärkkärit päätöksia tekevät.
Oma veikkaukseni on, että jokaisen päivän osalta tuo jako tullaan miettimään asiakaskunnan mukaan. Esim. SM-kisojen alla ylimääräinen ryhmä on fiksua pyhittää kisakuskeille jos heitä riitävästi pelipaikoille saapuu ja tavan kuolevaiset ajelevat normaaleissa ryhmissään. Toisaalta taas jos paikalle saapuu 20 ensikertalaista, pyhitettäneen ylimääräinen ryhmä sitten koulutuksen käyttöön ja muut ajelevat taas normaaleissa ryhmissään. Jos paikalla on 20 ensikertalaista ja 20 a-tason kuskia, voin sanoa, ettei neljäkään ryhmää riitä tasaamaan vauhtieroja riittävästi, mutta sitten sovelletaan sen mukaan.
PERKELE!!! *nyrkki pöytään hymiö*
Joo, päätös tullaan tekemään ratavastaavien ja järkkäreiden kesken, mutta tottakai yleisön mielipidettä asiassa kuunnellaan. Joka tapauksessa fakta on se, että osalla päivillä tuota neljän ryhmän settiä tullaan kokeilemaan ja samalla tavalla on faktaa, että osa päivistä tullaan ajamaan vanhalla formaatilla. Kesä tulee sitten näyttämään, että kuinka paljon sekoilua tämä aiheuttaa. Onhan meidän jäsenet fiksua porukkaa, joten uskon ja luotan, ettei tästä suurempaa ongelmaa synny.
Kuten Nitrous tuossa totesi, ainakin nuo SM-kisojen aluspäivät vedetään siten, että kisakuskit saavat oman ryhmänsä. Sinne livahtaa joka tapauksessa nopeimmat meidänkin päivien vakiovieraista, mutta ainakin oma oletukseni on, että päiville on tulossa myös sellaisia jotka eivät meidän päivillä normaalisti treenaa.
Idea tässä taustalla on saada keskiryhmän nopeuseroja siloiteltua. Samalla kaikkien mukavuus ja turvallisuus paranee. Voisin kuvitella tämän jopa helpottavan osan porukasta vauhdin nostoa, sillä se henkinen kynnys siirtyä keskiryhmästä nopeaan madaltuu, kun väliin tulee yksi porras lisää. Samalla pystytään vastaamaan huutoon joka on ollut kuultavissa ja nähtävissä kaudella 2013: Hidas ja keskiryhmä ovat olleet loppuunmyytyjä käytännössä kaikilla päivillä. Aina silloin tällöin kuultua ehdotusta nopean ryhmän poistamisesta ei tulla toteuttamaan jo ihan siitäkin syystä, että 95% ratajärkkäreistä ja suuri osa kouluttajista ajaa siinä ryhmässä omaa ajoaan. Joku syy meillä/heilläkin pitää olla näiden päivien järjestämiseksi.
Mutta siis joo. Tässä vaiheessa kautta voin varmaksi sanoa ainoastaan sen, että tuota tullaan kokeilemaan ainakin käytännössä kaikilla Alastaron tuplapäivien ensimmäisistä päivistä. Ainakin ne kaikki on varattu "täyspitkinä" päivinä. Yhtä varmaksi voin sanoa, että osa päivistä ajetaan vanhan systeemin mukaan.