Lauantai on paras autobahn-päivä. Tämä tuli oivallettua seuraavana päivänä, siis lauantaina.
Ensinnäkin rekat puuttuvat, kun ne eivät saa ajaa Saksassa viikonloppuisin. Työmatka ja business-liikenettettä ei ole. Perjaintain tai sunnuntain tapaista viikonlopun menopaluuliikennettä ei ole kun kaikki ovat jo haluamassaan kohteessa. Vastaavasti huonoin ajankohta on perjantai-iltapäivä.
Suht tyhjistä teistä huolimatta ei matkaa tullut taitettua paljookaan. Nyt tai ehkä jo aiemmin olis ollut aiheellista pitää ajamisesta välipäivä. Ajaminen puudutti. Erityiskiusana oli korvat jotka jotenkin vaikutti ärsyyntyneen / herkistyneen jatkuvasta korvatulppien pitämisestä.
Päivältä ainut erikoisempi filmille sattunut juttu oli ihka oikea etsintäkuulutus bensiksen seinällä. 20 tuhatta ei ole ihan pieni palkkio kiinnisaamiseen johtavista tiedoista. Nimetty kolmikko on tosin raskaampaa kaliiberia; -70-luvun RAF (Bader-Meinhof) - terroriryhmän jäseniä ja 2015 uudelleenaktivoituneita ryöstöhommiin.
Ajo päättyi Magdeburgiin, TomTom löysi majapaikaksi Sleep&Go-nimisen mestan. Betonirapattu ulkokuori ja huoneiden olemus oli hyvin 70-lukuhenkistä, vaikutelmaa tehosti naapuruston jo rapistunut ulkonäkö, tihkusade sekä samassa kiinteistössä toimiva todellinen matalan hintatason ruokakauppa. Mutta hotelli tarjosi sitä mitä nimi kertoi eikä esim. siisteydessä sinänsä ollut moitittavaa. Altstadt vielä käveltävissä olevan matkan päässä, raitiovaunulinja kulkee myös suht lähelle. http://www.hotel-sleep-and-go.de
Mutta keskikaupungilta löytyi sitten jotakin minkä kehotan tarkistamaan. Grüne Zitadelle von Magdeburg, taitelija Hundertwasser:n luomus. Toi ainakin itselle mieleen Barcelonan ja Park Güell:n. Ja kiintestössä toimii myös hotelli, joka ainakin kuvista päätellen on jotain ihan muuta kuin geneeriset ketjuhotellit.
https://de.wikipedia.org/wiki/Grüne_Zitadelle_von_Magdeburg
http://arthotel-magdeburg.de/Hotel-Philosophie-EN

, mutta pian tuli paikalle kaveri joka oli KTM-keulaisella Spåralla tulossa Espanjasta. Ja että aiempiin seikkailuihinsa samailla laitteella kuuluu mm. reissu Mongoliaan.