Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Väärin.Ainakin 100% niistä tapauksista, joissa on tilanteen tullessa vedetty joko etu- tai takapää, yleensä etupää, samantien lukkoon, ja siitä korvalleen, olisi abseilla vältetty nurin meneminen. Mikä ei toki tarkoita sitä, että kaikissa näistä tapauksista olisi kuitenkaan vältytty kolarilta, tieltä suistumiselta, tms. Mutta harvemmin siitä kaatumisesta hyötyäkään on ja minimissään tulee pyörään vaurioita.Sitten tekemään rohkeasti listaa niistä 40% mp-onnettomuuksista, jotka olisi vältetty abseilla.
Abseista voi olla hyötyä myös sellaisissa vaaratilanteissa, jotka eivät kuitenkaan pääty onnettomuuteen. Sellaiset ei näy kuin korkeintaan pitkän ajan onnettomuuskehitystä kuvaavissa taulukoissa.
No eihän kukaan ole vissiin edes väittänyt, että absit olisivat juuri hiekkatieajossa omimmillaan? Tosin normi sukankuluttajalle, jolla ei ole paljon hiekkatieajokokemusta, niistä hyvin todennäköisesti on hyötyä jopa siellä. Ja rankempien kuskien rankemmat mettäajot on sitten ihan asia erikseen.Väärin.Ainakin 100% niistä tapauksista, joissa on tilanteen tullessa vedetty joko etu- tai takapää, yleensä etupää, samantien lukkoon, ja siitä korvalleen, olisi abseilla vältetty nurin meneminen. Mikä ei toki tarkoita sitä, että kaikissa näistä tapauksista olisi kuitenkaan vältytty kolarilta, tieltä suistumiselta, tms. Mutta harvemmin siitä kaatumisesta hyötyäkään on ja minimissään tulee pyörään vaurioita.Sitten tekemään rohkeasti listaa niistä 40% mp-onnettomuuksista, jotka olisi vältetty abseilla.
Abseista voi olla hyötyä myös sellaisissa vaaratilanteissa, jotka eivät kuitenkaan pääty onnettomuuteen. Sellaiset ei näy kuin korkeintaan pitkän ajan onnettomuuskehitystä kuvaavissa taulukoissa.
Tiedän muutaman joka on just absin takia vetänyt pöpelikköön ja jokunen ihan vauhdillakin et hyvä kun henki säilys!
Paska homma kun unohtaa kytkeä absit pois ennenkuin menee hiekkateille surauttelee.
Ongelma on vaan se että joka kerta kun stoppaa röökitauolle tai muuten vaan ja sammuttaa pyörän niin niitä pirun abseja tarvii taas kytkeä pois,tarpeeks monta kertaa kun vuorokauden aikana stoppailee ja lähtee liikkeelle uudestaan samalla kun kaveriporukka juttelee keskenään niin ......No eihän kukaan ole vissiin edes väittänyt, että absit olisivat juuri hiekkatieajossa omimmillaan? Tosin normi sukankuluttajalle, jolla ei ole paljon hiekkatieajokokemusta, niistä hyvin todennäköisesti on hyötyä jopa siellä. Ja rankempien kuskien rankemmat mettäajot on sitten ihan asia erikseen.Väärin.Ainakin 100% niistä tapauksista, joissa on tilanteen tullessa vedetty joko etu- tai takapää, yleensä etupää, samantien lukkoon, ja siitä korvalleen, olisi abseilla vältetty nurin meneminen. Mikä ei toki tarkoita sitä, että kaikissa näistä tapauksista olisi kuitenkaan vältytty kolarilta, tieltä suistumiselta, tms. Mutta harvemmin siitä kaatumisesta hyötyäkään on ja minimissään tulee pyörään vaurioita.Sitten tekemään rohkeasti listaa niistä 40% mp-onnettomuuksista, jotka olisi vältetty abseilla.
Abseista voi olla hyötyä myös sellaisissa vaaratilanteissa, jotka eivät kuitenkaan pääty onnettomuuteen. Sellaiset ei näy kuin korkeintaan pitkän ajan onnettomuuskehitystä kuvaavissa taulukoissa.
Tiedän muutaman joka on just absin takia vetänyt pöpelikköön ja jokunen ihan vauhdillakin et hyvä kun henki säilys!
Paska homma kun unohtaa kytkeä absit pois ennenkuin menee hiekkateille surauttelee.
Jos ei _muista_ kytkeä niitä pois päältä, silloin tuskin tarvitsee syyllistä kovin kaukaa etsiskellä.
Saanko kysyä, minkä verran omaat itse ajokokemusta abs-pyörillä asfaltilta?
Tämäkin suurimmalla osalla on osastoa "sitten mä heräsin ja päästin kissan ulos".Normijarruilla pystyy osaava kuski lyhyempään jarrutusmatkaan, mutta hätäjarrutusta on harjoiteltava (vaihtelevilla pinnoilla) todella paljon, eikä paniikkitilanteessa sitten saa sitä kuuluisaa "hartialukkoa" tapahtua.
Ja toisin päin: jäämme odottelemaan kun kaikki vetää lepikkoon harvasepäivä, kun ei apseilla saa mitään pysähtymään. Tämähän on jo arkipäivää automaailmassa. Autoillahan keskimäärin ajetaan enemmän lumella/jäällä ja soralla pikitien lisäksi. Silloinhan ei jarruja ole käytettävissä ja kulkupeli ei ole mitenkään kuljettajan hallittavissa. Varsinkin jos siinä on vielä muitakin hallintaa estäviä järjestelmiä.No, ihan kohta absit ovat pakollinen varuste jokaikisessä uudessa pyörässä, joten jäämme odottelemaan, kun kuolemantapaukset tipahtavat sen 40 prossaa seuraavan kymmenen vuoden aikasyklillä.
Kaffet monitorille-hymiö.............Ja toisin päin: jäämme odottelemaan kun kaikki vetää lepikkoon harvasepäivä, kun ei apseilla saa mitään pysähtymään. Tämähän on jo arkipäivää automaailmassa. Autoillahan keskimäärin ajetaan enemmän lumella/jäällä ja soralla pikitien lisäksi. Silloinhan ei jarruja ole käytettävissä ja kulkupeli ei ole mitenkään kuljettajan hallittavissa. Varsinkin jos siinä on vielä muitakin hallintaa estäviä järjestelmiä.No, ihan kohta absit ovat pakollinen varuste jokaikisessä uudessa pyörässä, joten jäämme odottelemaan, kun kuolemantapaukset tipahtavat sen 40 prossaa seuraavan kymmenen vuoden aikasyklillä.![]()
Toista se oli ennen, silloin ei vedetty lepikkoon ja ajoneuvot olivat aina kuljettajan hallinnassa, sillä lukkojarrutuksen ansiosta ajoneuvo oli TÄYSIN kuljettajan hallinnassa ja pysähtyi aina käytettävissä olevan matkan puitteissa. Ja vähintäänkin esteet kierrettiin heittämällä kulkupeli ensin lukkojarrulla latikaiseen. Jos tämäkään ei onnistunut, hypättiin juuri ennen törmäystä ovesta ulos, mikä onnistui helposti koska turvavöitä ei ollut. Raavaimmat miehet tosin yleensä ottivat käsillä vastaan törmäyksen oltua väistämätön. Näin vältyttiin ikäviltä loukkaantumisilta. Oi niitä aikoja.![]()
Sitä yritettiinkin, mutta käsittääkseni laihoin tuloksin. Enskapyörissä olisi hyödyllistä, jos takarenkaan saisi halutessaan lukkoon.Ei tosin ainakaan minua haittaisi, jos näitä epäileviä tuomaita varten olisi se poiskytkentänappikin vaikka pakollisena. Näin kaikki saisivat jarrutella juuri niin kuten itse haluavat (abs-sulakkeen poistamalla tämä toki onnistuu vaikkei nappia olisi, muttei se ole kovin kätevää).
Poiskytkentänappi olisi kyllä ihan paikallaan sanotaanko kaikkiin semmoisiin pyöriin, joissa on ensiasennusrenkaina muut kuin 100% katukumit. Siis myös ns. näköisendurorenkailla varustettuihin. Vaikka veikkaankin, että keskimäärin moisten renkaiden alla rullaa asfaltti yli 95% ajoajasta.Sitä yritettiinkin, mutta käsittääkseni laihoin tuloksin. Enskapyörissä olisi hyödyllistä, jos takarenkaan saisi halutessaan lukkoon.Ei tosin ainakaan minua haittaisi, jos näitä epäileviä tuomaita varten olisi se poiskytkentänappikin vaikka pakollisena. Näin kaikki saisivat jarrutella juuri niin kuten itse haluavat (abs-sulakkeen poistamalla tämä toki onnistuu vaikkei nappia olisi, muttei se ole kovin kätevää).
Sitä yritettiinkin, mutta käsittääkseni laihoin tuloksin. Enskapyörissä olisi hyödyllistä, jos takarenkaan saisi halutessaan lukkoon.Ei tosin ainakaan minua haittaisi, jos näitä epäileviä tuomaita varten olisi se poiskytkentänappikin vaikka pakollisena. Näin kaikki saisivat jarrutella juuri niin kuten itse haluavat (abs-sulakkeen poistamalla tämä toki onnistuu vaikkei nappia olisi, muttei se ole kovin kätevää).
Ei se ole pelkästään hyödyllistä,vaan pakollista varsinkin jos ajaa eikä vaan istuu siinä pyörän päällä kyydissäSitä yritettiinkin, mutta käsittääkseni laihoin tuloksin. Enskapyörissä olisi hyödyllistä, jos takarenkaan saisi halutessaan lukkoon.Ei tosin ainakaan minua haittaisi, jos näitä epäileviä tuomaita varten olisi se poiskytkentänappikin vaikka pakollisena. Näin kaikki saisivat jarrutella juuri niin kuten itse haluavat (abs-sulakkeen poistamalla tämä toki onnistuu vaikkei nappia olisi, muttei se ole kovin kätevää).
AmenJos haluaisin kulkea mahdollisimman turvallisesti, kulkisin esim. bussilla ja junalla. Mopolla ajetaan fiiliksen takia. Ja suuri osa fiilistä on se että olet itse vastuussa pyörän hallitsemisesta. Jos joku haluaa itselleen turvaliivit, absit, luistoneston, tehonrajoittimen, apurattaat yms. ja istua mukavasti kyydissä, niin kellään ei varmasti ole mitään sitä vastaan. Mutta siinä mennään metsään että niitä vaaditaan muillekin. Sen kyllä ymmärrän että valtion kirstunvartijat haluaa maksimoida tulot (pakolliset absit yms. maksaa lisää joista alvit jne) ja minimoida menot (liikenteessä loukkaantuneet), mutta harrastajapiireissä luulisi olevan ykkösprioriteettina valinnan- ja harrastuksenvapaus.
Ahaa, no nyt alkaa nettikeskusteluille tyypillinen polarisoiminen. Olet joko pikimustaa, tai lumivalkoista, ja välissä ei ole mitään.suuri osa fiilistä on se että olet itse vastuussa pyörän hallitsemisesta. Jos joku haluaa itselleen turvaliivit, absit, luistoneston, tehonrajoittimen, apurattaat yms. ja istua mukavasti kyydissä, niin kellään ei varmasti ole mitään sitä vastaan. Mutta siinä mennään metsään että niitä vaaditaan muillekin.
Tästä olen suunnilleen tasan 100 % samaa mieltäAbseja vastaan ovat yleensä kaikista äänekkäimmin he, joiden pyörissä ei niitä ole, ja jotka toisin sanoen omaavat itse varsin olemattomasti ajokokemusta ko. varusteen kanssa.
En lainannut sinua viestissäni, enkä myöskään sanonut noin. Huomasin kyllä ettet vaatinut pakolliseksi. Tosin ehdit jo olla sitäkin mieltä että poiskytkentä olisi paikallaan vain tiettyihin pyörätyyppeihin, joten sittenkin olet sitä mieltä että pakollisuus on paikallaan. Tuon listan tein motodinon ja häntä kompanneiden argumenttien perusteella, samanlaista perustelua on esiintynyt aiemminkin näissä keskusteluissa. Mollataan rajoitusten/apurattaiden vastustajia, mainitaan suunnitelmista pakollisuudesta, perään perusteluja "tutkimustuloksilla" ilman lähdeviitteitä ja lopulta "ettei Abseista ole mitään haittaa kellekään". Noilla samoilla argumenteilla (ei ole haittaa, ja turvallisuus) voidaan vaan puoltaa montaa muutakin asiaa, seuraavaksi vaikka nuo listalla mainitsemani. Esimerkkinä:Ahaa, no nyt alkaa nettikeskusteluille tyypillinen polarisoiminen. Olet joko pikimustaa, tai lumivalkoista, ja välissä ei ole mitään.