• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Polttelee.

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Tisha
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Kyllä kuumottaa. Keväälle on parin viikon päristely jo plänätty ja keskikesän kohteita google matkaillaan koko ajan. Pyörä odottaa huollettuna, rengashommia joutuu tekemään keväällä vielä. Varustepuoli on kunnossa joten sillä sektorilla ei ole kuumottelutarvetta - siitä huolimatta uusia laukkuja tekisi mieli. Ne Traxin aluhökötykset on aika hepposta settiä. Sulais jo lumet.
 
On poltellut jo 29 vuotta keväisin eli silloin kun kevarikortin sai. Viimeiset 7 vuotta ei ole ollut pyörää, mutta joka kevät sama ulina meikältä :D.

Tänä keväänä (siis täällä Etelä-Saksassa helmikuun loppu alkaa olemaan kevättä :) kuitenkin tulee auton tai BMW K 1600 GTL:n hankinta ratkeamaan ennen toukokuun loppua. Vakava paikka :-|
 
Polttelee. Patongilla kävin huristelee joulukuussa skootterilla, mutta eihän se oo sama asia. Liikennekulttuuri oli ihan mielenkiintoinen kyllä. En voi suositella kenellekään jolla on itsesuojeluvaisto tallella. :grin:
 
Ei tässä pysty enää keskittymään yhtään mihinkään, työpäivät menee mopovideoita katsellessa ja foorumeilla f5:ttä takoen. Ensi sunnuntaiksi ilmoittaa ilmatieteenlaitos +1 ja ehkä aurinkoa, jokohan sitä uskaltais.. :blink:

EDIT: Pitkän ajan arvailu lupailee ensi viikon tiistaiksi +4 ja aurinkoa! Nyt vain peukut pystyyn ettei muuttuisi :cruising:
 
Viimeksi muokattu:
Lahdentie oli tänään sula vaikkakin märkä... Aurinko paistoi... Siinä väkisinkin koitti jo Mersun täysperäveturia taittaa kanttaamalla mutkaan :D Onneks ei kärryä ollut perässä... Olis voinu näyttää jo hurrrjalta :D
 
"ajat moottoripyörällä, alla on tasainen sileä, jäinen kantatie. Pakkasta on -7C, aurinko paistaa. Sulla on suloisen lämpimät varpaat, jalat, kädet ja räpylät. Vauhtia on vähintään tikkari, avaat hiukan ja takarengas alkaa puskea pyörääsi kauniiseen hallittuun sladiin. Tuuppaat siinä innoissasi menemään kunnes näät rekan edessäsi. Lunta yms. pöllyää pukkaa tulemaan visiirin täydeltä, ei syytä huoleen. Pyyhkäiset rukkasella loskat sähköllä lämpiävän visiirin pinnasta pois ja sitten vilkku vasempaan ja ohi. Kohta voitkin pysähtyä taas jonnekin huoltsikalle kaffelle tms. ja vastata sen sadannen kerran uteliaille et "ei oo kylmä ja hyvin pääsee eteenpäin"."

Alkoi joulun alla poltella pahasti. Laitoin reilun tonnin kiinni renkaat + sähkökamat + kypärä. Sen jälkeen on tammikuun puolivälistä tullut ajettua 3400km, ei ole muuten auttanut poltteluun yhtään :p, apu on tosin 10min pukeutumisen päässä. Renkailla päässee vielä muutaman tonnin ja jos ei ole vielä suvikumikeli niin uutta alle. Väitän, että jos sun kulkineeseen vaan löytyy joku järkevästi alle saatava karkeampi rengas niin loppu on itsestäsi kiinni...

Onneksi itse on niinpaljonhullu et uskaltaa toteuttaa unelmiaan...
 
On täällä hurjaa porukkaa.. jäi vielä kiinnostamaan että millä pyörällä tmkankaa päästelee menemään tammikuussa?
Kyllä vielä on vähän aikaa kärvisteltävä. Koiranulkoiluttaja kyllä pääsi lauantai-iltana soittamaan suutaan kun käytin pyörää lämpöiseksi hangen keskellä.
 
PyöräJussi sanoi:
On täällä hurjaa porukkaa.. jäi vielä kiinnostamaan että millä pyörällä tmkankaa päästelee menemään tammikuussa?
Kyllä vielä on vähän aikaa kärvisteltävä. Koiranulkoiluttaja kyllä pääsi lauantai-iltana soittamaan suutaan kun käytin pyörää lämpöiseksi hangen keskellä.

Alla vanha Kawa ZX12R. Ei mielikuvien perusteella ihan just niin talvipyörä mutta pelaa kuin junan vessa.

Kokeilkaa ihmeessä ihmiset, SIKAHAUSKAA
 
Suzu-ukko sanoi:
Mistä te keksitte noita nastarenkaita noihin vai vahdatteko vanteet ja kaikki?

Kawassa takavanne 6tuumaa leveä. Siinä mulla tämä: http://www.satapiikki.fi/images/renkaat/17KEBB150.jpg
Tuo on Kenda Big Block 150/70-17 ja menee vanteelle ok. Reunarivi kuvasta poiketen enskanastaa

Edessä: http://www.satapiikki.fi/images/renkaat/MAX17-46-150.jpg
Tuo on Maxxis 4.60/17 ja jälleen passaa vanteelle ihan ok. Jälleen reunassa enskaa.

On pitoa, kestävyyttä ja ainakin ko. putiikista saa erinomaisen asiantuntevaa palveluakin.
 
Juu kova on polttelu. Tuli messuilla käydessä tehtyä pyöräkaupat. Vaikka ei se varmaan kovin paljon mihinkään muutu, ku vaihtoi uuteen samanlaiseen pyörään. (FJR) Kevättä odotellen:p
 
tmkankaa sanoi:
Väitän, että jos sun kulkineeseen vaan löytyy joku järkevästi alle saatava karkeampi rengas niin loppu on itsestäsi kiinni...

Just kattoin että TKC 80:tä sais esim 120/70/17 eteen, 170/60/17 ja 180/55/17 taakse. Perus-asvalttipyörät uuteen menoon :grin:
 
Back
Ylös