Aika erikoista on lähteä tässä yhteydessä arvioimaan USA:n tuloerojen vaikustusta rikollisuuden määrään? Tuskin ne ylinopeudet tuloeroista johtuu?
Katsotaan vaan, niin Suomessa on pakko puuttua tuohon poliisilta karkaamiseen jatkossa tiukemmin. Itse asiassa se onkin paljon vaarallisempaa kuin pelkkä ylinopeus tai jopa rattijuopumus, sillä pako tehdään usein ylinopeudella ja alkoholin vaikutuksen alaisena ja vielä "uhattuna". Niinpä rangaistusten pitäisi olla niin merkittäviä, ettei kenenkään kannata karata poliisilta, vaikka olisi millä vauhdilla / promilleilla ajanut.
Ankara rangaistusuhka vähentäisi karkulaisia, mutta lopuille pitäisi ottaa käyttöön pakkopysäyttäminen aina tilanteen niin salliessa.
Se vie vielä muutaman vuoden ja valitettavasti jonkun poliisin ja ulkopuolisen hengen. Sitten viimeistään, kun jonkun kansanedustajan lapsi jää alle, niin asiaan saatanee kaivattua muutosta. Se on monesti niin, että vasta omalle kohdalle osuva asia pysäyttää.