Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Tuskinpa se asia nyt ihan noin on, että kappas vaan, tuossahan on poliisi, ei kannata tehdä mitään ja yli vaan. Mieluummin miellän tilanteen vastaavaksi häslingiksi, kuin joskus kadulla kävellessä joku yrittää väistää samaan suuntaan ja sitten molemmat väistävät toiseen suuntaan ja taas ollaan nenät vastakkain etc.Luonnetaan kysymystä näin,koska kyseinen rattijuoppo jo kertaalleen on kertonut nähneensä poliisia.Rapatessa roiskuu ja vahinkoja sattuu. Tuskin tuossa pystytään näyttämään, että on ollut mitään tarkoitusta tappaa, joten ei minusta mikään virkamiehen murha ole. Vähempikin riittäisi.
Eli, onko kuolema sinun mielestäsi aika selvä päätös ihmiselle, jos siihen iskee noin 1400 kiloa painava auto noin 200 km/h nopeudella? Mielestäni kyllä, ja luulisin että useammat oikeusasteetkin katsoisi että kuolema on aika todennäköinen siinä vaiheessa. Joten kuljettajan olisi pitänyt tietää, että poliisi todennäköisesti kuolee jos auto osuu häneen. Ja koska kyseinen sankari on jo kertaalleen myöntänyt nähneensä poliisia hyvissä ajoissa, mutta eipä tehnyt asialle mitään, kuten esim jarruttanut, niin murha on aika todennäköinen tuomio. Mutta sehän selviää vasta tuomiolauselmassa, viimeisellä asteella.
Nyt en oikein ymmärrä tuota muumimamma-läppää!Eipä taida muumiomamma olla tämän kaverin armonanomuksia käsittelemässä. Toimikaudet on aika vähissä mammalla, tällä vekkulilla lusimista riittää toivottavasti jonkun verran pidempään.Juuri noin mäkin sen olen ymmärtänyt.Siis presidentti voi armahtaa kun tuo 12 vuotta on täynnä, mikään sääntö se ei ole.Mutta, murha tuomiohan taitaa olla aika usein elinkautinen ja presidentti sitten armahtaa kun 12 vuotta on täysi.
Ja eikös vangin ole anottava armahdusta, aloite tuskin tulee presidentiltä. 12 vuotta on minimi mitä murhasta voi joutua istuun.
Ei kai se muumiomamma jouda käydä kyselemässä kaikilta, että "kelpaiskos armahdus? Nyt ois tarjouksessa, saat 3 vuotta ehdonalaista kaupanpäälle ja valtiolta kepeeäsään."
Niin ja Saisiko ajoi myös kolmen promillen humalassa poliiseja karkuun puolen tunnin ajan???Olisikohan Sasi saanut murhasyytteen, jos vastassa olisi sattunut olemaan poliisi?
Tuota juopon ajelua on puitu täälläkin aika paljon ja minulle jäi käsitys, että poliisi oli yrittänyt pysäyttää aikaisemminkin ja huomannut, ettei kaveri pysähdy. Miksi siis mennä eteen heilumaan? Olisi tehnyt tiesulun tai ajanut äijän kiinni
Kalajoelta onettomuuspaikalle on yli 50 kilometriä ja paikka on suoran päässä jossa hyvä näkymä. Poliisilla oli aikaa ja näki jo kaukaa hurjastelian saapumisen. Piikki matto oli jo paikallaan kun hurjastelija ja taka-ajanut partio saapui kohdalle.Niin ja Saisiko ajoi myös kolmen promillen humalassa poliiseja karkuun puolen tunnin ajan???Olisikohan Sasi saanut murhasyytteen, jos vastassa olisi sattunut olemaan poliisi?
Tuota juopon ajelua on puitu täälläkin aika paljon ja minulle jäi käsitys, että poliisi oli yrittänyt pysäyttää aikaisemminkin ja huomannut, ettei kaveri pysähdy. Miksi siis mennä eteen heilumaan? Olisi tehnyt tiesulun tai ajanut äijän kiinni
Mielestäni erittäin ontuva vertaus!![]()
Muistaakseni asia oli niin, että poliisi ei todellakaan mennyt eteen "heilumaan". Ilmeisesti oli asettamassa tiesulkua, kun kesken kaiken poliiseja karkuun ajanut idiootti jo tulikin kohdalle 200km/t ja ajoi päälle.
No ei tietenkään. Virantoimituksessa olevan poliisin tappohan se on joka lakikirjassa määritellään murhaksi.Olisko syyte tullut murhasta jos kaveri ois törmännyt takaa-ajettuna vastaan tulleeseen 5 henkiseen perheeseen ja kaikki kuollut.
Eikun se olisi saanut kuolemantuomien, heti paikan päällä toteutettuna, ei olisi tarvinnut ainoatakaan oikeusastetta käydä...Kalajoelta onettomuuspaikalle on yli 50 kilometriä ja paikka on suoran päässä jossa hyvä näkymä. Poliisilla oli aikaa ja näki jo kaukaa hurjastelian saapumisen. Piikki matto oli jo paikallaan kun hurjastelija ja taka-ajanut partio saapui kohdalle.Niin ja Saisiko ajoi myös kolmen promillen humalassa poliiseja karkuun puolen tunnin ajan???Olisikohan Sasi saanut murhasyytteen, jos vastassa olisi sattunut olemaan poliisi?
Tuota juopon ajelua on puitu täälläkin aika paljon ja minulle jäi käsitys, että poliisi oli yrittänyt pysäyttää aikaisemminkin ja huomannut, ettei kaveri pysähdy. Miksi siis mennä eteen heilumaan? Olisi tehnyt tiesulun tai ajanut äijän kiinni
Mielestäni erittäin ontuva vertaus!![]()
Muistaakseni asia oli niin, että poliisi ei todellakaan mennyt eteen "heilumaan". Ilmeisesti oli asettamassa tiesulkua, kun kesken kaiken poliiseja karkuun ajanut idiootti jo tulikin kohdalle 200km/t ja ajoi päälle.
Olisko syyte tullut murhasta jos kaveri ois törmännyt takaa-ajettuna vastaan tulleeseen 5 henkiseen perheeseen ja kaikki kuollut.
Kuolemantuomio siinä vain ja paikalla, ei huono idea siinä tapauksessaEikun se olisi saanut kuolemantuomien, heti paikan päällä toteutettuna, ei olisi tarvinnut ainoatakaan oikeusastetta käydä...Kalajoelta onettomuuspaikalle on yli 50 kilometriä ja paikka on suoran päässä jossa hyvä näkymä. Poliisilla oli aikaa ja näki jo kaukaa hurjastelian saapumisen. Piikki matto oli jo paikallaan kun hurjastelija ja taka-ajanut partio saapui kohdalle.Niin ja Saisiko ajoi myös kolmen promillen humalassa poliiseja karkuun puolen tunnin ajan???Olisikohan Sasi saanut murhasyytteen, jos vastassa olisi sattunut olemaan poliisi?
Tuota juopon ajelua on puitu täälläkin aika paljon ja minulle jäi käsitys, että poliisi oli yrittänyt pysäyttää aikaisemminkin ja huomannut, ettei kaveri pysähdy. Miksi siis mennä eteen heilumaan? Olisi tehnyt tiesulun tai ajanut äijän kiinni
Mielestäni erittäin ontuva vertaus!![]()
Muistaakseni asia oli niin, että poliisi ei todellakaan mennyt eteen "heilumaan". Ilmeisesti oli asettamassa tiesulkua, kun kesken kaiken poliiseja karkuun ajanut idiootti jo tulikin kohdalle 200km/t ja ajoi päälle.
Olisko syyte tullut murhasta jos kaveri ois törmännyt takaa-ajettuna vastaan tulleeseen 5 henkiseen perheeseen ja kaikki kuollut.
Ihan noin niinkuin fysiikanlakien mukaan...törmää kahtasataa vastaatulijaan ja silleen.
Ymmärsitkö mitä Naakka tarkoitti??Kuolemantuomio siinä vain ja paikalla, ei huono idea siinä tapauksessaEikun se olisi saanut kuolemantuomien, heti paikan päällä toteutettuna, ei olisi tarvinnut ainoatakaan oikeusastetta käydä...Kalajoelta onettomuuspaikalle on yli 50 kilometriä ja paikka on suoran päässä jossa hyvä näkymä. Poliisilla oli aikaa ja näki jo kaukaa hurjastelian saapumisen. Piikki matto oli jo paikallaan kun hurjastelija ja taka-ajanut partio saapui kohdalle.Niin ja Saisiko ajoi myös kolmen promillen humalassa poliiseja karkuun puolen tunnin ajan???Olisikohan Sasi saanut murhasyytteen, jos vastassa olisi sattunut olemaan poliisi?
Tuota juopon ajelua on puitu täälläkin aika paljon ja minulle jäi käsitys, että poliisi oli yrittänyt pysäyttää aikaisemminkin ja huomannut, ettei kaveri pysähdy. Miksi siis mennä eteen heilumaan? Olisi tehnyt tiesulun tai ajanut äijän kiinni
Mielestäni erittäin ontuva vertaus!![]()
Muistaakseni asia oli niin, että poliisi ei todellakaan mennyt eteen "heilumaan". Ilmeisesti oli asettamassa tiesulkua, kun kesken kaiken poliiseja karkuun ajanut idiootti jo tulikin kohdalle 200km/t ja ajoi päälle.
Olisko syyte tullut murhasta jos kaveri ois törmännyt takaa-ajettuna vastaan tulleeseen 5 henkiseen perheeseen ja kaikki kuollut.
Ihan noin niinkuin fysiikanlakien mukaan...törmää kahtasataa vastaatulijaan ja silleen.. Vaikuttaskohan se näihin typeryksiin jotka leikkii muiden hengellä? varmaan.
Mutta suomalaisen oikeuslaitoksen mukaan pari vuotta vankeutta jos ite säily hengissä.![]()
Kyllä ymmärsin. Aika ihmehän se ois jos semmoisesta törmäyksestä selviäis hengissä. Vaikka aika hyvä tuurihan monesti on kun on kunnon kännissä ja sopivan rento. Jos vielä puuttu selkäranka niin mikä siinä sattua.Ymmärsitkö mitä Naakka tarkoitti??Kuolemantuomio siinä vain ja paikalla, ei huono idea siinä tapauksessaEikun se olisi saanut kuolemantuomien, heti paikan päällä toteutettuna, ei olisi tarvinnut ainoatakaan oikeusastetta käydä...Kalajoelta onettomuuspaikalle on yli 50 kilometriä ja paikka on suoran päässä jossa hyvä näkymä. Poliisilla oli aikaa ja näki jo kaukaa hurjastelian saapumisen. Piikki matto oli jo paikallaan kun hurjastelija ja taka-ajanut partio saapui kohdalle.Niin ja Saisiko ajoi myös kolmen promillen humalassa poliiseja karkuun puolen tunnin ajan???Olisikohan Sasi saanut murhasyytteen, jos vastassa olisi sattunut olemaan poliisi?
Tuota juopon ajelua on puitu täälläkin aika paljon ja minulle jäi käsitys, että poliisi oli yrittänyt pysäyttää aikaisemminkin ja huomannut, ettei kaveri pysähdy. Miksi siis mennä eteen heilumaan? Olisi tehnyt tiesulun tai ajanut äijän kiinni
Mielestäni erittäin ontuva vertaus!![]()
Muistaakseni asia oli niin, että poliisi ei todellakaan mennyt eteen "heilumaan". Ilmeisesti oli asettamassa tiesulkua, kun kesken kaiken poliiseja karkuun ajanut idiootti jo tulikin kohdalle 200km/t ja ajoi päälle.
Olisko syyte tullut murhasta jos kaveri ois törmännyt takaa-ajettuna vastaan tulleeseen 5 henkiseen perheeseen ja kaikki kuollut.
Ihan noin niinkuin fysiikanlakien mukaan...törmää kahtasataa vastaatulijaan ja silleen.. Vaikuttaskohan se näihin typeryksiin jotka leikkii muiden hengellä? varmaan.
Mutta suomalaisen oikeuslaitoksen mukaan pari vuotta vankeutta jos ite säily hengissä.![]()
Eikös polliisi ollut "sivussa" ? Muistelen(!) että kaveri olis ollut ikäänkuin ajolinjan sivulla mutta ilmeisesti tuo bimmeri sitten koukkas kun hokas nuo piikkimatot. Jos aiemmin väitetty 200km/h vauhti piti paikkansa, niin poliisille jäi aika vähän reagointiin ja siirtymiseen aikaa tuossa tapauksessa... huom... 55m/s on auton vauhti tuossa nopeudessa!Ihmetyttää vaan tässä asiassa,että miksi poliisi ei ole maastoutunut,kun sälli on tullut isoa kovaa.Se ei kuitenkaan ole nurkan takaa tullut 200 km/h lasissa,vaikka olikin tosi tuning henkinen amisbemari.Jos kaveri on jo aiemmin lähtenyt karkuun ja lähestyy niin lujaa,että kohina käy,minä ainakin etsisin jo poteroa.Vissiin on kyse siitä keltaisesta pemarista?
Juurikin näin oli.Eikös polliisi ollut "sivussa" ? Muistelen(!) että kaveri olis ollut ikäänkuin ajolinjan sivulla mutta ilmeisesti tuo bimmeri sitten koukkas kun hokas nuo piikkimatot. Jos aiemmin väitetty 200km/h vauhti piti paikkansa, niin poliisille jäi aika vähän reagointiin ja siirtymiseen aikaa tuossa tapauksessa... huom... 55m/s on auton vauhti tuossa nopeudessa!Ihmetyttää vaan tässä asiassa,että miksi poliisi ei ole maastoutunut,kun sälli on tullut isoa kovaa.Se ei kuitenkaan ole nurkan takaa tullut 200 km/h lasissa,vaikka olikin tosi tuning henkinen amisbemari.Jos kaveri on jo aiemmin lähtenyt karkuun ja lähestyy niin lujaa,että kohina käy,minä ainakin etsisin jo poteroa.Vissiin on kyse siitä keltaisesta pemarista?
Tovottavasti et ole tosissas.. Noin yksisilmäisesti ei voi kukaan ajatella.Eikö olis simppeliä, tuomiot tyyliin henki hengestäOlis ainakin halvempaa. Kovista rikoksista kovat tuomiot... Loppus ainakin moninkertaisen tappajien määrä. Tuskin Suomessa toteutuu, ammut kotia tunkeutujaa->ite lusimassa perk...![]()
![]()