Mieti sitä ,että Englannissa saa ampua päähän, jos epäillään terroristiksi.Haen tällä keskustelulla sitä, että ylinopeudesta annettavat rangaistukset saatettaisiin Eurooppalaiselle, sivistysvaltioiden tasolle, eikä tehdä yhdestä, asiasta aivan kohtuuttomasti rangaistavaa, ellei siihen liity niitä muita riskitekijöitä, vain sen takia, että se on oiva tulonlähde valtiolle, ja jonka tutkinnan poliisitkin helposti voivat/osaavat toteuttaa. (Kun tuo muu rikostutkinta on vähän sitä sun tätä). Ja kun nyt on jo nähtävissä sen aiheuttamia lieveilmiöitä ja kun tuo kurmuuttaminen ei ole kuitenkaan vaikuttanut onnettomuustilastoihin juurikaan.Vai tarkoitatkos Psmo sitä ettei poliisien pitäisi ollenkaan kääntyä ylinopeuksien takia perään, koska sehän saattaa lähtä vaikka karkuun, ja sitten vaarannetaan taas viattomia.![]()
Mieluummin antaa ylinopeuden ajajan mennä, kuin sen kiinnisaamiseksi sivulliset joutuu vaaraan. (Ei koske jo edellä luettelemiani rikollisia, jotka myös voivat liikkua mopolla (tai kotilolla) Sitä mieltä olen!
Taitaa ainaskin tällä hetkellä Englannissa olla virhe lähteä karkuun ylinopeudentakia.
Voidaan meinaan ampua terroristina
No, toiset jänistää toiset ei, mutta edelleenkin älköömme viekö sivullisia mukanamme karkumatkoilla.