Itseäni on jo pitkään ihmetyttänyt se tarve, mikä joillain henkilöillä on änkeä sellaisiin tilaisuuksiin, joista tietävät jo etukäteen etteivät tule menosta pitämään - sen jälkeen vielä retostellaan julkisesti niin että joku voisi katsoa asiaa "toisten muroihin kusemiseksi". Ehkäpä jopa hieman "vihjaillaan" tiettyihin suuntiin niin saadaan asiaa varmasti eteenpäin.
Itse olen muutaman kerran ollut B-illoissa ihailemassa hyvin rakennettuja pyöriä, mutta kun sen jälkeen on lähetty koheltamaan kohti Juslaa tai Lavankoa niin olen yleensä jättäytynyt poies kuvioista. Pari kertaa olen tuon siirtymän ajanut letkan kanssa ja toisella niistä eräs sankari hytitti ympäri jo meksulla, nopeudet olivat kaupungissä 100+, jne, mitä sitten?
Se että jotkut ihmiset viihtyvät jossain tilaisuuksissa ja heillä on sielä kivaa niin miksi pitää änkeä sinne jos etukäteen tietää lopputuleman? Tämän jälkeen vielä paukutella henkseleitä netissä sillä että kuinka mentiin katsomaan ajaako sieltä joku pois vai ei - tuodaan ehkä paikalle joku poliisikaverikin vielä varmuuden vuoksi kutsuttuna.
Hienoa motoristien yhteishenkeä? Toki ymmärrän jos virka velvoittaa pilaamaan toisten ilon, mutta näissä tapauksissa mitä tiedän niin työpuvun hihassa ei leijonamiekkaa ole ollut.