• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

PK-Torstai 19.8.-10

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja tr3
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Pari edellistä kertaa osallistuneena, en tätä veturien kumartelua ja ihailua ole havainnut. Ihan leppoisalla fiiliksellä on menty ja mukavia uusia ihmisiä on tavattu. Kummaa uhoamista ja vääntöä tuntuu asiasta jos toisesta olevan vain täällä ATK-verkon syövereissä. Paikan päälle ei sitten uhoajat tule ollenkaan tai ovat suu kiinni. Aika erilaisen kuvan saa koko kinkeristä näitä ketjuja lukemalla.

Monentasoista kuskia väistämättä letkassa on kun avoimella kutsulla keräännytään. Paikkansa on kuitenkin käsittääkseni jokaiselle ja se että joku ylittää omat taitonsa, pukkaa kenties pusikon puolellekin, ei mielestäni voi siitä syyttää veturia tai letka-ajelua. Ei minua ainakaan ole kukaan PK-ajoissakaan käskenyt ajamaan yli taitojeni.
 
Leikkasinpa pojan synttäreiltä kaffepaikalle - mutta puoli tuntia myöhässä joten siitä edelleen takaa-ajo moodiin. Mikä riemu kun kohtasinkin Ikkalan T-risteyksessä possujonon aivan nenän edessä
062802jumpie_prv.gif

Hienostihan tuo sujui ja Veikkolan taukopaikalla kun otti reiskat nenältä ne 5000 hymyä häikäisivät kilpaa laskevan auringon kanssa.

Kiitokset kaikille ja erityisesti veturille ja peränpitäjälle sekä Anulle ja Muukalle takaa-ajo avuista.
 
Ite tiedän eräästä ketjussa mainitusta toisesta porukasta tasan 2 henkilöä. Molemmat heistä ovat vetäny pyöränsä lunariin alle vuoden sisään. Toinen 2 kertaa. Ihan hyvällä prosentilla pojat vetää.

Turha osoitella sormella ainoastaan yhteen suuntaan.
 
Mä taidan tietää sen, joka on 2 kertaa pyöränsä lunariin vetänyt, eikä sillä yrittämisen määrällä kyl oo mikään ihme ollu
biggrin.gif

Aika harva poNperi kuitenkaan ihan samalla tavalla vetää...
 
Joo. Toivottavasti ei. Ehkä sitä virheestä oppii. Edes sitten siitä toisesta. Alkaa muuten käymään hengen päälle.
 
Iso kiitos Tr3:lle, että viitsi taas johdattaa joukkoja.

Kiitos, että jaksat kuunnella p***an jauhantaa omasta vapaasta halustasi tehdyllä matkalla. Toivottavasti saamme kuitenkin unohdettua tavoiltaan lapsellisten uhoamisen ja jatkaa kivaa harrastusta. 85/86 eilisestä moottoripyöräilijästä on sitä mieltä, että reissu oli onnistunut, eikä harrastukseemme tarvita henkistä tukea.

Toivottavasti saamme tulevaisuudessa jatkaa mukavaa harrastustamme tukien yhdessä moottoripyöräilyn syvintä olemuista, kaverihenkeä ja hyvää seuraa. Jätetään ne virallisesti muut tukevat yhteisöt mielistämme, koska me ihmiset olemme ne jotka tätä tekee.

Tuetaan toinen toistamme moottoripyöräilyssä ja tässä mukavahenkisessä porukassa ja annetaan muiden kukkien kukkia ihan rauhassa. Meidän ei tarvitse provosoitua, jos provosoidaan.

Narsissi on kaunis kukkanen, mutta ihmisen suunpielessä se ei ole kaunis. Tr3:lle joka tapauksessa monet lämpimät kiitokset, jatketaan hyvää harrastustamme siitä huolimatta, että meidän seuraamme liittyy ulkopuolisia soraääniä.

terv,

-Matti
 
Kannattaa myös muistaa se tosiasia, että esim. 70 pyörää ja lenkki 300km vastaa 21000km matkaa yksittäisellä pyörällä ajettuna. Joillekin kuskeille tämä määrä voi vastata kolmen jopa neljän ajokauden ajosuoritetta. Jos tällainen kuski konttaa kerran kolmessa/neljässä ajokaudessa, niin se ei ole mikään ihmettelyn aihe. Joten ei se niin kummallista ole, jos näissä välillä kontataan - ihan tilastollisestikaan.
Vähän tossa nyt analogia ontuu aika pahastikin. Mutta muuten olen samaa mieltä. Olipa ryhmäpaine miten suuri tahansa niin jokainen vastaa omasta ajamisestaan ja heikot sortuu asfalttitieltä.

Mielenkiinnolla kuitenkin ihmettelen, mitä ajoille tapahtuisi, jos joku ojan pohjalle kopsahtanut kuolisi. Loppuisiko tapahtuma nykyisessä muodossaan, kuten kävi saunomisen SM-kisalle.
 
Yllättävän rauhalliselta tuntu meno, ainakin alussa, jos vertaa tän kauden aikasempiin peekoihin missä oon ollu mukana. Oisko toi pyörien määrä jotenkin rauhottanu toimintaa. Vänkää oli taas anycase, joten siitä kiitokset jälleen veturille und perämiehelle! Uutta mutkaakin pukkas jälleen kerran!
062802jumpie_prv.gif
 
Kannattaa myös muistaa se tosiasia, että esim. 70 pyörää ja lenkki 300km vastaa 21000km matkaa yksittäisellä pyörällä ajettuna. Joillekin kuskeille tämä määrä voi vastata kolmen jopa neljän ajokauden ajosuoritetta. Jos tällainen kuski konttaa kerran kolmessa/neljässä ajokaudessa, niin se ei ole mikään ihmettelyn aihe. Joten ei se niin kummallista ole, jos näissä välillä kontataan - ihan tilastollisestikaan.
Vähän tossa nyt analogia ontuu aika pahastikin. Mutta muuten olen samaa mieltä. Olipa ryhmäpaine miten suuri tahansa niin jokainen vastaa omasta ajamisestaan ja heikot sortuu asfalttitieltä.

Mielenkiinnolla kuitenkin ihmettelen, mitä ajoille tapahtuisi, jos joku ojan pohjalle kopsahtanut kuolisi. Loppuisiko tapahtuma nykyisessä muodossaan, kuten kävi saunomisen SM-kisalle.
Ryhmäpaine on tosiaan asia joka voi aiheuttaa ulosajoja, sitä en kiellä. Toisille se ryhmäpaine vaan kasvaa liian suureksi ja pitää pakolla ylittää omat rajat pysyäkseen muiden perässä. Siihen ei tarvita 70 mopon pk-letkaa vaan siihen riittää ihan muutaman kaverin kanssa ajelu tähän taipuvaisille kuskeille.

Koska nämä ajot ei ole mitään virallisesti järjestettyjä juttuja vaan kaveriporukassa ajelua, niin tuskin loppuisi siihen, jos niin ikävästi kävisi, että joku kuolisi näissä ajoissa. Samalla tavalla siihen jokainen itsenäisesti suhtautuisi kuin missä tahansa olosuhteissa kaverin kuolemaan johtamassa mp-onnettomuudessa. Joku lopettaisi koko harrastuksen joku taas jatkaisi harrastusta joku ehkä pitäisi pienen tauon ja palaisi sitten takaisin sarviin.

Pk-ajeluissa on minusta jo ennakoivasti mietitty näitä asioita isolla porukalla ajettaessa juuri noiden sääntöjen puitteissa. Isossa porukassa pitää olla sitä ryhmäkuria tai muuten riskit kasvaa liikaa.

Onkohan jossain tilastoja kuinka montaa ajettua kilometriä kohti sattuu pieniä tai vakavia mp-onnettomuuksia? Olisi mielenkiintoista verrata lukuja pk-ajoihini ja saada faktaa onko nämä ajot kuinka turvallisia suhteutettuna todellisiin tilastoihin.
 
Ryhmäpaine on tosiaan asia joka voi aiheuttaa ulosajoja, sitä en kiellä. Toisille se ryhmäpaine vaan kasvaa liian suureksi ja pitää pakolla ylittää omat rajat pysyäkseen muiden perässä. Siihen ei tarvita 70 mopon pk-letkaa vaan siihen riittää ihan muutaman kaverin kanssa ajelu tähän taipuvaisille kuskeille.
Jos tuossa avoimessa ryhmäajelussa nyt jokin ongelma on niin sitten se, että isossa porukassa on lukumääräisesti enemmän eritasoisia suorittajia ja silloin ojituksen todennäköisyys kasvaa. "Suljetussa sisäpiirissä" ehkä enemmän ajellaan saman tasoisessa seurassa, jolloin hitaampien yliyrittäminen harvinaisempaa.

Mutta jatkakaa harrastusta, itse enemmän tykkään ajella kompaktimmalla porukalla ilman ylimääräisiä ihmettelyjä.
 
mä just mietin että uiddu, jos tätä kirjottelua ei pian lopeteta, ens torstaina on yli 100 fillaria possujunassa...
cool.gif
 
Nothing new to table... Sama keskustelu noin joka kolmannen peekoilun jälkeen
nixweiss.gif

Avoin tapahtuma, tietyillä säännöillä, mutta ilman virallista järjestäjää tai vastuuta. Jokainen hoitaa oman ajonsa. Jos tahdissa ei kestä, edes letkan peräpäässä, on väärässä letkassa (ikävä kyllä, vaikka meno ja porukka olisi kuinka mukavaa).

Sitten pitää löytää joku sopivampi letka, eri asia sattuuko sellaisia olemaan lähimain...
 
Mielenkiinnolla kuitenkin ihmettelen, mitä ajoille tapahtuisi, jos joku ojan pohjalle kopsahtanut kuolisi. Loppuisiko tapahtuma nykyisessä muodossaan, kuten kävi saunomisen SM-kisalle.
Vahvasti epäilen, että veturille ja koko muulle porukalle saattaisi tulla tutkintakutsu pollareilta, mutta vaikea olisi mitenkään näyttää toteen, että esim. 70 pyörän letkassa keskellä kaatunut olisi veturin vika, eikä edes 2. Veturin vika se olisi siinä tapauksessa, jos hän itse kaatuu... Niinkin on sattunut, eikä hän ole valittanut mistään ryhmäpaineesta takanaan (vai onko?).

Jos jokainen noudattaa liikennesääntöjä, heillä tulee olla 3 s turvaväli, joka kuuluu jokaisen tielläliikkujan omalle vastuulle. Ja jos esim. 35. pyöräilijä kaatuisi, siinä olisi välimatkaa minimissäänkin verturiin = 35 [pyörä] * 3 [s/pyörä] * nopeus [m/s], tällöin 80 kmh nopeudessa minumissään turvaväli olisi 2333 m.

Mielestäni ei voi mitenkään perustella veturin tekemisiä jonon turvallisuuteen, varsinkin kun jokaiselle ihmiselle on selvää oman lisenssinsä puitteissa nopeusrajoitukset ja turvallisuusvälit. Veturihan saattaa olla jo kokonaan toisella tiellä tai kokoamassa odotuspaikalla porukkaa. Veturi ei käske ja pakota täysi-ikäisiä ihmisiä mihinkään laittomuuksiin (tämä on sitten ihan syytä muistaa ja pitää mielessä).

Ihan turha alkaa kaivelemaan mitään schaissea tän asian tiimoilta ja huutaa omaa hulluuttaan tässä asiassa. Veturi ajelee omaa ajoaan, ja tehkää tekin perässä niin.

Sanalla sanoen, lopettakaa ihmeessa valittaminen, jos itse ette tee muuta kuin nauti tästä annista. Me teemme jonon ykkösenä sitä että, nautimme ihmisten seurasta, emmekä tee tätä uhoaksemme tai omista narsisitisista lähtökohdista. Meille siellä keulilla on tärkeää se, että saamme nauttia hyvästä hengestä kanssanne. Me jaksamme tehdä tätä, kun saamme palkkioksi hymyjä ja naurua.

Taas lainaan veturikollegaa: "se ken leikistä suuttuu, ottakoon diapamin". Mielestäni se jos mikä soveltuu juuri tähän kohtaan tätä ketjua.

PS. Karavaani kulkee ja koirat haukkuu...
 
Back
Ylös