Terve,
eihän tämä muuten aukea, kuin ottamalla aihe listalle.
Ajattelin tuossa muutaman reissun kokemuksella, että olisi kiva lähteä ajamaan "meikäläisen pienehköä" reissua jonnekin päin eteläsuomea, välittämättä ollenkaan mitä pintaa tulee vastaan ja eihän hommaan saa liikettä, muuta kuin ottamalla härkää sarvista.
Alunperin oli ajatuksena tehdä retki, jossa olisi noin 400 km, minkä kerkeää ajamaan yhden päivän aikana Etelä-Suomessa, mutta eihän siinä pääse oikein mihinkään. Päivän valoisa aika on reissun maksimi mitta, joten kyllä siinäkin kerkeää jotakin tekemään.
Itselläni kun on ilmailu tausta, ajattelin vetää viivan Jämijärven lentokentälle EFJM. Siellä olisi ns. puolen välin grouvi, jossa voisi sitten päivällistää. Siellä on hyvät ruoat, siinä paikallisessa lentokentän motellissa.
Oliskos kiinnostuneita ajaa meikäläisen kanssa sellainen pieni Soranorsut kesälaitumella turnee?
Itse ajattelin seuraavaa reittiä. Se on osittain mulle hyvin tuttu, mutta nuo ihan pienimät tiet on testaamatta. Tiestö koostuu siis eteenpäin vievästä tiestöstä, jossa ei ole kiinnitetty ollenkaan rajotteita pinnanlaatuun. Siis mitä tahansa tulee vastaan ja varmaa suhdetta asfaltti/hiekka en osaa sanoa. Sen sanon, että pienempää polkua ei löydy, joka vie perille...
Tässä ajateltu reitti, kilsat noin 600 km.
Oliskos kiinnostuneita ja sitoutuneita lähtijöitä.
Aloistuspaikka nyt voi olla mikä tahansa etelässä, mutta alustavasti Kafe Bemböle Espoossa.
Lähtö klo. 9.00 aamulla ja paluu, kun kerkeää samaan paikkaan tai jonnekin muualle...
Ainakin kolme, niin homma järjestetään mun puolesta.
-Masa
****************************************
Ilmoittautuneet reissulle lähtijät
1. KTE
2. Puuhjake
3. Allekirjoittanut
4.viromi