• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Pimeetä touhua ilmastonmuutoksen takia?

Kovasti taitetaan peistä teiden valaisusta ja valaisemattomuudesta, kun esimerkiksi vapaiden nopeuksien Saksassa ei valaista moottori- eikä muitakaan teitä lainkaan. Kaupungeissakin on hyvin onnettomat kaksoisloisteputkivalaisimet joista toinen putki on säästösyistä otettu pois. Täällä ihmetellään suomen "rikkautta" kun on varaa valaista tiet öisin. Silti liikenne sujuu, vaikka suomalaista välillä hirvittääkin...
 
Aika selkeä tapaus, ellei se kävelijä suorastaan kaatunut eteen.

Riippumatta heijastimien käytöstä, valaistuksesta ja tienpinnoista, nopeus pitää sovittaa sellaisksi, että pystyy pysäyttämään tien näkyvällä osalla.

Loput on selittelyä - mutta kivaa sellaista!
Jos tie näkyikin koko ajan, mutta pappa teleporttautui just kohdalla tielle? Kannattaa myös muistaa laissa oleva ennalta arvattavuus -pykälä. Ja kivat selittelyt jatkukoot.
 
Historiasta opettaa sen, ettei siitä opita mitään.

Loisteliaasta World at War mammuttidokumentista on tähänkin uutiseen juonnettavissa vahinko ja viisaus. Saksalaisten pommittaessa Britanniaa WW2:n alussa, kaupungit pimennettiin autojen valoja myöten. Kuulemma se oli aluksi hauskaa, kunnes jalankulkijoita rupesi jäämään autojen alle. Satojen kuolemantapausten jälkeen ryhdyttiin maalaamaan valkoisella kanttikiviä, pitämään hatuissa valkoista nauhaa ja käyttämään ajovalojen päällä pimennintä, jossa oli kuitenkin kapea aukko.

Hipit, jotka eivät ole kiinnostuneet muista sodista kuin Kuuban vallankumouksesta ja kuorosodasta, toistavat tietämättään vanhoja virheitä. Jos asiaa olisi kysytty asiantuntevalta sotaraadilta, niin vastaus olisi tullut kuin apteekin hyllyltä. Moinen pimentely rauhan aikana on vain moraalista itsetyydytystä.

Maailman pelastuspäivän kunniaksi lämmitin saunan autonrenkaista jauhetulla purulla. Sähkösaunan.

hshf_img_walkcarefully.jpg


hshf_img_bolookout.jpg


hshf_img_bowearsomething.jpg


blackout_paintings_1473239i.jpg


blackout_post_1473243i.jpg


blackout_keepleft_1473244i.jpg


4September1939-1_1474859c.jpg


Ohjeet pimeällä näkymistä varten. Tän vois printata ja lähettää maapallon pelastajille iltalukemiseksi.
 
Mösjöö Immonen iskee taas suoraan ytimeen. Miksi emme kaikki joukolla pidä keltaista turvaliiviä yllämme ? Oranssi taitaa olla varattu ammattilaisille joita tarvitaan vaikka siellä Turussa, uuden matkailunähtävyyden opastustilaisuuksissa.
 
Mösjöö Immonen iskee taas suoraan ytimeen. Miksi emme kaikki joukolla pidä keltaista turvaliiviä yllämme ? Oranssi taitaa olla varattu ammattilaisille joita tarvitaan vaikka siellä Turussa, uuden matkailunähtävyyden opastustilaisuuksissa.
Ei kannata tyytyä tavalliseen, lepattavaan kangasliiviin. Turvallisuustietoinen motoristi käyttää pelastusliiviä, jossa on merkkisavu, hätäraketteja, pilli ja sissimuonaa. Se tekee motoristista vielä rotevamman ja uskottavamman näköisen. Merkkisavun laukaisunaru kannattaa tosin teipata huolellisesti niin, ettei se tartu mihinkään taskuja kaivaessa tai esimerkiksi grillijonossa tai ruuhkassa.
 
Niin varmaankin. Todellisuudessa se melkein aina on keuhkokuume ( ruksauslistalla ykkösenä ) tai se 100 %:n sydämenpysähdys, joka on se lopullinen totuus.
 
Tämän ikävän tapahtuman "syyllinen" on vain ja ainoastaan kypärää pitävä henkilö. Näkyvyys nolla ja ei ymmärrä himmata vauhtia itselle turvalliseksi  
crazy.gif

Jos kolahtaminen olisi sattunut hirveen, niin mosakuski olisi saanut sen seppeleen kävelijän sijasta....
 
Tämä menee jo inttämiseksi, mutta ainakaan " oman " vakuutusyhtiöni mukaan siihen hirveen PITÄÄ osua, väistöstä ei normaalilla hirvi-, palo- jne:llä saa mitään sulkia hattuun, ainoastaan ankaran säryn ja vitutuksen vakuutuksien lukumäärästä ja vammoista riippuen. Ps. vielä muutama, niin on 1000 täynnä ja vastaan ja kommentoin ainoastaan kun oikein vituttaa, jos silloinkaan. Tai kukapa sitä edes huomaa.
 
Tämän ikävän tapahtuman "syyllinen" on vain ja ainoastaan kypärää pitävä henkilö. Näkyvyys nolla ja ei ymmärrä himmata vauhtia itselle turvalliseksi  
crazy.gif
Niin siis hetkonen, ylinopeudella ei ollut mitään tekemistä jutun kanssa, alle jäänyt kaveri oli ajotiellä tummiin pukeutuneena ja sinun mielestäsi "syyllinen" on kevarikuski? Miksi sitä vauhtia olisi pitänyt hidastaa itselle turvalliseksi, eihän se kuski+matkustaja loukkaantunut kuin henkisesti?

Kyllä se ketä jää ajoneuvon alle pimeydessä, ajoradalla(suojatiehen yli 5m matkaa) ja näkymättömänä on itse vastuussa, joko hengellään tai ilman...vaikka millaisessa mielentilassa tai kännissä olisi.
 
Vauhtia ei varmasti ollut liikaa, koska kevarikuski oli juuri kääntynyt risteyksestä. Ja mitä todennäköisimmin tuo mies oli maannut ajoradalla, ei kävellyt, eli havaitseminen pimeässä on suht hankalaa.
 
Eli kun tässä on tapeltu siitäkin, että oliko ukko pystyssä/edes enää hengissä vai ei, mitä kukaan ei edes tiedä, niin kuskin syyllisyys vähenee entisestään...
 
Juurikin se suututtaa, että yksipuolisesti ajattelevat ihmiset leimaavat tämän vain joko a) nuoruuden, b) earth hourin, c) ajonopeuksien, d) moottoripyöräilyn, e) ikäihmisten tai f) alkoholin syyksi. Ehkä eniten motoristina #¤%ttaa se, että tämähän menee nyt 2010 vuodelta komeasti tilastoihin onnettomuutena, jossa moottoripyörä tappoi jalankulkijan.
Kyllä tämä onnettomuus oli täysin yhteensattumien summa ja syyt oli aasta äffään. Jos olisi jätetty jokin noista kuudesta pois, niin mitään ei olisi tapahtunut. Yhden asian piikkiin tuota ei voi laittaa, mutta kuten näit, niin ei sitä uutisoitu "Motoristi tappoi jalankulkijan", kuten se olisi voitu uutisoida.
 
Tämän ikävän tapahtuman "syyllinen" on vain ja ainoastaan kypärää pitävä henkilö. Näkyvyys nolla ja ei ymmärrä himmata vauhtia itselle turvalliseksi  
crazy.gif

Jos kolahtaminen olisi sattunut hirveen, niin mosakuski olisi saanut sen seppeleen kävelijän sijasta....
Jep. Pitäisihän tuon jokaisen itsesuojeluvaisto jo kertoa, ettei työnnetä sokkona menemään.
Siellä kun voi olla ihan mitä tahansa edessä, hirviä ,rekan perävaunuja, mahtavia routareikiä näin keväällä, tukkeja, vajonneita siltoja, pimeitä lenkkeilijöitä..
 
Tämän ikävän tapahtuman "syyllinen" on vain ja ainoastaan kypärää pitävä henkilö. Näkyvyys nolla ja ei ymmärrä himmata vauhtia itselle turvalliseksi  
crazy.gif

Jos kolahtaminen olisi sattunut hirveen, niin mosakuski olisi saanut sen seppeleen kävelijän sijasta....
Jep. Pitäisihän tuon jokaisen itsesuojeluvaisto jo kertoa, ettei työnnetä sokkona menemään.
Siellä kun voi olla ihan mitä tahansa edessä, hirviä ,rekan perävaunuja, mahtavia routareikiä näin keväällä, tukkeja, vajonneita siltoja, pimeitä lenkkeilijöitä..
Eikös vauhtia ole ollut liikaa, kun ei ole saanut kulkinetta pysähtymään sillä matkalla jonka on nähnyt eteensä. Entäs jos olisi ollut ollut tiellä vaikka edellisestä autosta pudonnut pakoputken pätkä tai vaikka rekka-auton vararengas. Jos ei näe turvallisesti eteenpäin, niin kannattaa hidastaa, tai tehdä täyskäännös ja palata takaisin. Sokkona ajaminen on ihan räretöntä puuhaa. Oikeestaan noilla nykyajan teineillä ei vaan ole itsesuojelu vaistoa pätkän vertaa. Seuratkaapa keväällä liikennettä yläasteiden ja lukioiden nurkilla.
 
Vastustan ehdottomasti järjetöntä valaistusta. Auringon paistekin kesäisin ei aiheuta kuin turhia palovammoja, syöpätapauksia ja muuta minulle veronmaksajana koituvaa harmia, lisäksi herkät silmäni eivät tykkää valosta. Tykkään myös liikkua liikenteessä yksiksen ja olenkin huomannut, että pimeällä on vähemmän liikennettä, siksipä ehdotankin koko suomen pimentämistä kokonaan, myös kesäaikana. Kyllä tiede aina jotain keksii, että saamme pimeäksi suomen myös kesäajaksi.

P.S Myös masennukseni voi paremmin talvis aikaan jolloin pimeämpää, joten olisi todella suotavaa saada pimennys.

p.p.s otettakoon myös huomioon itsemurhien väheneminen joka lisääntyy kesäisin jolloin syynä täytyy olla valo.

Nyt kaikki vastustamaan kaikkea valoa.
 
Onkohan tämä vuoden eka kuolonkolari, jossa prätkä mukana? Aika järjenköyhää touhua sammutella valoja, jotta "maailma pelastuu".

hs.fi
Nyt varmaan WWF ottaa miehekkäästi vastuun kuolonkolarista kun on keksinyt järjettömän "Earth Hourin". Vai onko ko. järjestö sittenkin vain tissiposkien ompeluseura? Minä poltin kotona valoja normaaliin tapaan mainitun tunnin ajan. Kun on valot päällä, ei tarvitse hapuilla pimeässä.
 
Vähän menee näitten tempausten tarkoitus noiden nollauutisten varjoon, ideahan kuitenkin taitaa olla herätellä ihmisiä niihin pieniin tekoihin joiden moni ei usko auttavan näissä energia-asioissa mitään. Eli jos jossain palaa turhaan se lamppu jonka vois sammuttaa, mutta kun eihän se mitään auta jos yhden lampun pistää pimeeksi... Paitsi jos miljoona muutakin ajattelee myös että sammuttais sen lampun. Ei tarvitse olla edes tissiposki viherpiipertäjä että tuon homman ytimen sisäistää.
 
Back
Ylös