Kun oma poikani oli ekaa kertaa mukana, käytiin veljen kanssa kahdella prätkällä 70 km meno - paluu reissu.
Poika taisi olla kakkosluokalla silloin eli olisko ollut 7 tai 8 ikää. Jalat yletti tapaille.
Meno matkalla poika jännitti niin paljon, että perillä nukkui pari - kolme tuntia. Paluumatkalla tultiin siten, että 10 km jälkeen oli pakko pysähtyä, kun poika nukahti taakse. Pieni jaloittelu ja pyörän vaihto. Poika oli aina etummaisessa pyörässä kyydissä, jotta olisi ollut mahdollista varoittaa kuskaajaa.
No matka meni muuten hienosti, mutta paluumatka kesti aikas kauan.
Nykyään on jo toinen pyörä ja poikakin on jo 15.
Mutta niitä suojia ja varusteita pyörään tuli haettua, soitin jopa liikkuvaan poliisiin ja kysyin neuvoa. Tässäpä niitä mitä selville sain ja mihin päädyin.
- kyytiläiselle kunnolliset ajovarusteet. Käytettyjäkin löytyy.
- jos prätkään saa taka- ja sivulaukut niin saattavat ehkäistä nukahtaessa tapahtuvaa kallistumista.
- kuskille sellainen vyö ympärille, josta kyytiläinen voi pitää kiinni
- kyytiläistä EI SAA sitoa kiinni kuskiin eikä pyörään. Jos onnettomuus tapahtuu niin kiinni sidotulle matkustajalle saattaa käydä tosi huonosti. Jos käyttää tuota kuskiin kiinni sidontaa, pitää sidonta olla sellainen, että se antaa periksi, ettei kuski ja matkustaja lennä yhtenä klimppinä.
- kypäräpuhelin auttaa, voi keskustella ja jutella niitä näitä ajon aikana. Pysyy molemmat hereillä
- turvaistuimiakin löytyy
- taukoja riittävän usein, tauoilla voi juoda jotain tai syödä kevyesti. Mitä enemmän matkalla syö niin sitä enemmän väsyttää
Noilla neuvoilla olen ainakin itse pärjännyt nuoren kyytiläisen kanssa.
Ei muutakuin kyytiin vaan ja aloittaa lyhyillä matkoilla, jotta kyytilänen tottuu. Voi myös tarkistaa, että haluaako kyytiläinen uudestaan vielä mukaan.
jess !
