Muistutetaan jälleen kerran periaatteesta, että rikoksen estämiseksi tai rikollisen kiinniottamiseksi ei saa tehdä suurempaa rikosta kuin mistä rikollista epäillään. Tosin jos kilpikulma- tai ylinopeusrikoksesta epäily sallii esimerkiksi kotietsinnät tai 3 vrk vankeusrangaistukset ilman oikeudenpäätöstä tai teletunnistetietojen käytön, täytyy rikoksen olla todella vakava, jolloin silmitön kaahaaminenkin on sallittua rikoksen torjumiseksi.Netissä olleita videoita ihmetellessäni olen myös aikaa sitten pannut merkille, että takaa-ajotilanteissa poliisit monesti itse kovassa vauhdissa rikkovat jos jonkinlaisia alkeellisiakin turvallisuussääntöjä. Edelleenkin olen vahvasti sitä mieltä, että aivan millaisilla kustannuksilla ja riskinotolla tahansa ei pidä takaa-ajoihin ryhtyä ja jos on jo ryhdytty niin niistä tulisi osata myös luopua.