Pakko ottaa vähän osaa tähän ruokailukeskusteluun..
Oma mielipiteeni on, että ravinteli suoriutui vähintäänkin hyvin tommosen possen ruokkimisessa. Noinkin edulliseen menun hintaan nähden jopa erinomaisesti.
Toki ihmettelin (ehkä jopa vähän ääneenkin, ainakin vieruskavereille), miksi karitsa / lammas oli pitänyt paistaa jo aamulla valmiiksi ja sitten ylikypsyttää sitä koko loppupäivä.. Ja jos oikein muistan, niin kohteliaasti siitä huomautinkin tarjoilijaneidille lähdön hetkellä. Ja toki söin koko annoksen, vaikka se nyt oli paremmat päivänsä nähny.
Sitä vastoin alkupalat, lampaan saidit ja jälkkäri oli mielestäni jopa erinomaisia. Tämän myös muistin neidille kertoa.
Tarjoilussa ei mun mielestä ollu mitään vikaa, toki en ruvennu siinä mitään ihmeellisyyksiä kysymäänkään, juomia kysyttäessä esitin neidille vastakysymyksen, että mitä punkkua hän suosittelee ja pyysin tuomaan sitä. Homma toimi paremmin kun junan vessa. Istuttiin siis yläkerrassa oikealla, en tiedä sitten miten muitten pöytien tarjoilijat toimi.
Lisäksi mun mielestä pitää muistaa, että toi maa on oikeesti ollu vasta n. 20 vuotta pois ryssän ikeestä, missä oma ajattelu oli kokolailla kielletty.
Menee varmasti toiset 20 vuotta, ellei enemmänkin, että palvelu alkaa pelaamaan joka paikassa täydellisesti, suomiporon sitä vaatiessa.
Tuhannen jurrissahan siellä ainakin itse olin, joten voi olla että muistikuvani ovat jotenkin vääristyneet, ja jos näin on, niin ottakaa vieruskaverit kantaa.. ( Siki, Harza ja Goofy siinä tais lähimpänä istua)
Plussana vielä mainittakoon yläkerran kusiputka, joka oli magein, minne oon ikinä veteni päästä asti laskenu.