yenny
MotOrg ry jäsen
Ajettiin viikko sitten Alastarolta Tampereelle juurikin iltahämärässä ja lopulta -pimeässä. 100 rajoituksen alueella, olisin sitten ajanut 100km/h tai 115km/h kuten ajoin, en olisi mahdollista hirveä ehtinyt edes nähdä ennen kuin olisi ollut liian myöhäistä.Jaahas, eli kuten jotkus arvelikin niin ylinopeudesta oli kyse.
Se oli sit viimeinen tietoinen riskinotto, joka konkretisoitui pahimmalla mahdollisella tavalla. Tai toiseksi pahimmalla sillä sivullisiahan ei ilmeisesti loukkaantunut.
Tuossakin voisi tietysti sanoa, että jos olisi ajanut 70km/h kuten rajoitusalue on, olisi ehkä ehtinyt nähdä hirven ja väistää, tai jos olisi ajanut vielä huomattavampaa ylinopeutta, olisi ehkä ehtinyt hirven edestä pois ja hirvi olisi osunut seuraavaan tienkäyttäjään. Päivänvalossa voi vielä sanoa, että ylinopeus oli "syynä", mutta tuohon kellonaikaan oli kyllä aurinko tipahtanut jo niin alas, että siinä tuntuu asiat olevan jo muiden päättäjien käsissä.
Olisiko kellään tuoretta Aamulehteä, siinä oli kai kirjoitettu enemmänkin alueen hirvikannasta? Alueen huomattavan suuresta hirvikannasta.
edit: niin onhan tuo tieosuus valaistu, mutten ikinä osaisi itse olettaa että tien oikealta puolelta ilmestyy hirvi eteen. Siellä on automarket ja huoltoasema. Ei ne ojat ja metsiköt ole valaistuja.