En suostu uskomaan, että olisit oikeasti noin hölmö ettet ymmärrä mistä tässä on kyse. Samoin on aivan turha kirkkain silmin väittää, että valvomo olisi miehittämätön silloin kun joku on tunneleissa töissä. Eipä olisi suuri vaiva huikata puhelimella oma sijaintinsa/sen muutos jolloin haitta muille tienkäyttäjille olisi vähäisempi.No eikö tässä edellisen kirjoittajan näkemyksen mukaan pitäisi olla niin, että paimenpoika on ammattilainen ja joutenolevat kyläläiset saisi perustaa vartioringin suden varalta, että ammattipaimenpoika saa tehdä työtään rauhassa vailla vitutusta ja häiriötekijöitä sekä ilmoittaa ammattipaimenpojalle ainoastaan siinä tapauksessa, jos paikalla on oikeasti susi.sanoi:Aisopoksen sadussa "Paimenpoika ja susi" poika kaitsee karjaansa pienen kylän läheisyydessä. Hän saa päähänsä pilailla kyläläisten kustannuksella. Hän huutaa täyttä kurkkua: Susi tulee, susi tulee! Kyläläiset juoksevat paikalle, minkä jaloistaan pääsevät tappaakseen suden. Mutta siellä ei olekaan sutta, vaan poika, joka nauraa heille. Tämä toistui kolme kertaa. Eräänä päivänä susi tuli, ja poika huusi jälleen: "Susi on täällä, auttakaa"! Mutta kyläläiset ajattelivat: huutakoon pois kuten ennenkin. Kukaan ei tullut auttamaan, ja poika joutui katselemaan kun susi söi hänen karjansa.
Ja tarvittaessa ohjata ammattilaispaimenpoika laumoineen turvallisesti ja ennenmuuta rivakasti turvallisemmille laitumille, ettei ammattipaimenpojan hermota pala.
Herrahan tässä itse on sitä mieltä, että te muut tuhat voitte odotella rauhassa kun itse hoidan töitäni. -> annat kuvan, että sun aika on arvokkaampaa kuin kaikkien muiden yhteenlaskettu aika. Tuolla asenteella varustettuna on turha ihmetellä miksei tietyöalueilla nopeusrajoituksia noudateta.
Off topicina esimerkki kehä II:lta. Suurpellon liittymää rakennetaan parasta aikaa ja joka viikonloppu ja yö on 60 nopeusrajoituskyltit tietyöalueelta peitetty. Ilmeisesti tietä käyttää päivittäin joku tarpeeksi vaikutusvaltainen henkilö tai ensimmäistä kertaa on tarjouskyselyn ja työselityksen tehnyt suunnittelija ollut työssään hereillä, sillä vastaavaa ei ole juurikaan muilla tietyömailla näkynyt